|
Post by Sasa on Jul 3, 2011 1:59:52 GMT 7
Gado tiedosti molempien poikasten uupumuksen, samoin kuin omansakin. Sokea giipinalku oli heikko, ja Gado saattoi suorastaan tuntea luissaan Felix’én tunteet. Hän suojelisi veljeään hengellään. ’Mikä sankari…’ Ajatus nauratti griippiä. Koiras oli niin väsynyt, että niinkin tyhmä asia sai tämän melkein kierähtämään maahan nauramaan hysteerisesti. Vääntäen naamalleen kummallisen irveen, Gado sai kuitenkin pidettyä itsensä kasassa ja tukahduttamaan virneen. Poikasten räpiköivä ja vapiseva olemus sai Gadon päässä naksahtamaan jotain. Ei hän jaksaisi loppu ikäänsä tuota katsella, eivät edes päässeen ryömimään muualle. Griippi päätti hieman avittaa.
Koiras ontui aivan poikasten vierelle, ja koitti potkaista eteenpäin, ensin Fétä ja sitten Kajta. ”Vauhtia siihen hommaan”, hän ärisi hiljaisesti, ja jatkoi: ”Vain pitääkö kantaa!?”
Jos sekään ei saisi pentuja häipymään, Gado turvautuisi viimeiseen vaihtoehtoonsa, ja veljekset lentäisivät koko metsästä puolen kilon siisteinä siivuina. Koiras tiesi uuvuttavansa itseään turhaan, jokainen sekunti lisäsi kipua ja väsymystä, ja vuodatti enemmän verta. Palautuminen veisi aikaa.
|
|
mirim
Full Member
Posts: 231
|
Post by mirim on Jul 4, 2011 0:34:02 GMT 7
//Ehkei ihan heti tapeta : D//
Kaj tiedosti, ettei veli aikonut jättää yksin. Tuuppiminen, lohdutus ja yrittäminen jatkui, joten uros puristi voimiaan ja nousi hitaasti ylös. Fén keho tärisi aivan Kajn kyljessä, mutta pelkkää pelkoa ei tuntunut.
Suuri uros raahusti veljesten luo. Kaj pidätti henkeään ja yritti tosissaan päästä pois, heikoin tuloksin. Lopettavaa iskua ei tuntunutkaan, vain vihaista tönimistä. Matala, ärisevä kehotus lähteä ja sitä seuraava turhautuneenoloinen 'avunanto' kummastutti sokeaa poikasta. Mielellään Kaj olisikin ottanut kyydin turvaan, muttei todellakaan tältä koiraalta. "Mennään, Fé", Kaj sanoi ja lähti haparoiden ja kompastellen poispäin vihaisesta uroksesta.
Kun suuri koiras ei enää vaikuttanut niin hyökkäävältä, Kaj kykeni keskittymään veljeensä ja kävelemiseen - tai kompasteluun. "Kiitos", Kaj huokaisi hiljaa, veljelleen ja kenties viholliselle, joka oli päästänyt veljekset elossa pois. Fyysinen ja henkinen väsymys painoi päätä, mutta Kaj ei halunnut pysähtyä, eiväthän he olleet vielä kaukana ollenkaan.
|
|
Lakubo
Full Member
Aktiivisuus: Aktiivinen
Posts: 116
|
Post by Lakubo on Jul 4, 2011 1:11:47 GMT 7
Felix'é
Theóderilaisen tuuppiminen sai Fén tunteiden sekoittumaan. Uros odotti samalla tavoin kuin veljensä kovaa iskua, mutta tuuppaaminen sai poikasen huokaisemaan helpotuksesta, mutta myös tuntemaan ärtymystä; kuin aarnikotka olisi pilkannut veljeksiä.
Kajn lähtiessä eteenpäin Felix'é päätti yhdistää veljesten vähäisiä voimia ja uros antoi tukea veljelleen samoin kun otti hiukan tukea tästä. Toisen poikasen kiittäessä Fé tunsi kiitoksen olevan itselleen. "Eipä kestä, Kaj" Felix'é sanoi hiukan tökerösti. Uros tunsi heikkouden ottavan vallan itsessään ja tajuamattaan pillahti hiljaiseen itkuun. Uros jatkoi eteenpäin välittämättä tästä, mutta kyyneleet valuivat silti vuolaana aarnikotkan poskilta. Veljen jälleennäkeminen antoi poikaselle hitusen voimaa kuivata kyyneleet.
"K-Kaj, minua jäi mietityttämään eräs asia.." uros sanoi veljelleen tukien tätä. Veljekset olivat jo jonkin matkan päässä Gadosta. "Kun minä suutuin isälle..ja lähdin..et kai sinä ole minulle..vihainen?" Felix'é sanoi nieleskellen kyyneleitään. 'Anteeksi, Kaj..' uros pillahti taas itkuun.
|
|
|
Post by Sasa on Jul 4, 2011 15:43:06 GMT 7
Lopultakin veljekset lähtivät hoippumaan poispäin. Sokean kiittäminen sai Gadon naamalle hieman ilkikurisen ilmeen, toista kertaa hän ei veljeksiä välttämättä säästäisi. Molemmat olivat tuntuneet odottavan jotain verisempää Gadon tuuppiessa heitä, ei mikään ihme kylläkään, koiras ei ollut pahemmin säästellyt kynsiään tai nokkaansa aiemmin. Jokin pieni helpotuksen tunne valtasin pienen osa koiraan olemuksesta, nyt saisi taas olla hetkisen rauhassa. Griippi ei jaksanut pidempään jäädä katselemaan poikasten poistumista, hän vain murahti, ja kääntyi tönkösti ja horjuen ympäri. Ei hän ehkä raaskinut pentuja tappaa. Se olisi liian helppoa, mieluummin hän odotti siihen asti, kun voisi kohdata vihertävän poikasen kunnolla tämän kasvettua.
Hetken onnuttuaan eteenpäin läpimärkä griippi kaatui maahan. Hän ei enää jaksanut raahautua eteenpäin kuusten oksien suojaan, vaan jäi siihen paikkaan. Koiras käpertyi tiiviiksi keräksi, ja veti päällimmäisen siipensä suojakseen. Uupumus valtasi haavoittuneen griipin, ja tämä vaipui pinnalliseen koiranuneensa sadepisaroiden armoille.
// Tää taisi olla viimeinen rooli Gadon osalta? Kiitokset hyvästä pelistä :DD //
|
|
mirim
Full Member
Posts: 231
|
Post by mirim on Aug 21, 2011 22:09:04 GMT 7
//anteeks kertaa 1000000000 ei oo napannu nyt roolipelaus ja sitte ei ollu edes voimia tulla ilmottaa mitää ja ääh, sorisorisori D://
Kaj hoiperteli kiinni veljensä olkapäässä. Uros ei jaksanut välittää mistään, teki mieli vain lysähtää märkään maahan ja levätä. "En ole sinulle vihainen", Kaj huokaisi hetken mietittyään Fén kysymystä. Sokea tunsi veljensä ja oli olettanut, että tämä karkaisi. He olivat sitä paitsi olleet niin pieniä silloin, ettei tekojen seurauksia mietitty huomiseenkaan. "En ole vihainen."
Sade ropisi yhä vain. Suuret kuuset natisivat tuulessa. Askel toisensa perään Kaj laahusti eteenpäin. Aikaa oli kulunut kenties vain minuutti, tai sitten tunteja, Kaj ei ollu mistään varma. Rasitus pahensi rintakehän kipua, saaden hengityksen pihisemään tuskallisesti. Päätä kuumotti ja aika ajoin tuntui ikävää huimausta ja jyskettä, kuin poikasen pään sisällä olisi jyllännyt myrskyisä meri. Reisi oli jo niin turtunut, että Kaj ei edes ollut varma kävelikö hän sillä jalalla. "Fé", Kaj puuskahti. "Jäädään tähän, käykö? En jaksa enää, tuskinpa se korsto enää hyökkää. Säälittävää, jos se hyökkää kahden nukkuvan griipinpojan kimppuun." Kaj laskeutui maahan, matalaoksaisen kuusen juurelle. Märkä turkki painoi kuin synti ja levisi epätasaisesti sammalelle. "Nukutaanko ja katsotaan mitä aamulla käy?" sokea poikanen kysyi silmät jo kiinni. Veljen vastauksella ei juurikaan ollut väliä, tähän Kaj jäisi, ellei Felix'éllä olisi erittäin hyvää syytä.
//Juu, jatkellaankos me Felix'én kanssa jossain muualla? Jos Lakubo viittii ilmotella miten tarina jatkuu? Yritän ny löytää innostuksen ja rytmin takas (://
|
|
Lakubo
Full Member
Aktiivisuus: Aktiivinen
Posts: 116
|
Post by Lakubo on Aug 23, 2011 13:27:26 GMT 7
//mirim, on minullakin nyt se vaihe päällä näin koulun alussa, etten ole jaksellut ropettaa (ainakaan muissa paikoissa), joten eipä mitään :D Mitäs sanot jos jatkettaisiin (hmm..) vielä Darwinin metsässä eri töpössä? Hiukan maisemia vaihtaen tietysti :DD Veljekset hoitamassa haavojaan ym. Ideat näin flunssassa hiukan muualla, mutta siinäpä ehdottelen : )//
Felix'é
Poikanen tunsi kuinka Kaj otti tukea veljestään. Kipu ja väsymys uuvuttivat levänvihreää aarnikotkaakin ja tämä nieli loput kyyneleensä kuunnellen veljeään. Felix'é hymyili veljelleen tämän kertoessa ettei ollut poikaselle vihainen. Tietysti poikanen tiesi että Kaj oli sokea, mutta oletti silti tämän näkevän iloisen hymynhäiveensä, joka huuhtoutui sateen mukana pois. Levänvihreällä oli kurja olo. Sade oli kastellut poikasen läpimäräksi, griipinalku oli törmännyt puuhun maatasolla ja vielä suurikokoinen theóderilainen oli pudottanut Fén ilmasta, jolloin tämä iskeytyi puunoksistoon. Tämä pudotus oli myös hajottanut hiukan uroksen itsetuntoa, mutta nyt poikanen oli kurjistunut.
Felix'é kuuli Kajn puuskuttavasta äänestä nimensä. Uros katsoi veljeensä hiukan huolissaan, koska huomasi tämän olevan uupunut eikä vaaleahko griippi jaksaisi enää pitkään kulkea eteenpäin. "Niistä theóderilaisista kun ei aina tiedä.." Fé tuhahti suuttuneesti Kajn kysymykseen, mutta auttoi sitten veljensä puun alle sukien hiukan nokallaan Kajn päälakea. Uros huokaisi raskaasti veljellensä ja hymähti sitten katsahtaen taivaalle. Tuo myrsky ei heti loppuisi, olisi siis parasta jäädä tähän, olihan Kajkin jo miltei nukahtanut. Felix'é asettautui veljensä kylkeen uupuneena ja painoi päänsä kylmään maahan. Uros ei pitkään unta etsinyt. Enää edes taivaan valaissut salama ei häirinnyt uneksivaa griippiä.
|
|
mirim
Full Member
Posts: 231
|
Post by mirim on Aug 23, 2011 22:26:47 GMT 7
//Käy käy, ei mulla ainakaan oo kiirettä mihinkään (: Jatketaanko tähän pötköön, eipä siinä kyllä mitään järkeä olis tehä uuttakaan, vai? Tuskinpa Sasakaan pahastuu : D//
Ennen nukahtamistaan Kaj tunsi veljensä sipaisun päälaellaan, vastasi hiljaisella kujerruksella ja vaipui uneen Fé vierellään. Violetinkirjavan uni oli sikeää, huolimatta kylmästä, myrskystä ja haavoista. Kaj ei olisi varmaankaan herännyt, vaikka salama olisi iskenyt siivenmitan päähän. Rauhalliseen ja rentoon uneen sokea ei kuitenkaan päässyt.
Aamupäivällä myrskypilvet olivat hajantuneet taivaalla ja jättäneet ohuen pilviharson jälkeensä. Kimaltelevat vesipisarat ropsahtelivat puiden oksilta ja helmeilivät hämähäkkien seiteissä. Kuten aina, linnut olivat ensimmäisenä äänessä. Heräiltyään unestaan Kaj avasi silmänsä, näkemättä kuitenkaan mitään. Kuului kaukaista luhtakerttusen laulua ja tipahtelevan veden ääntä. Vieressä makoilevan Felix'én ruumis hohki pienoista lämpöä ja loi turvan tunnetta. Hetken ajan griipinpoikasella oli hyvä olla, mutta nostaessaan päätään ja venytellessään, reiteen pisti ja päätä alkoi jälleen jomottaa. "Aih, ai niin", Kaj mumisi ja nousi varovasti istumaan. Kuten kunnon aarnikotka ikään, Kaj alkoi puhdistaa ja ruokota sulka- ja karvapeitettään. Purppurainen ruumis oli täynnä puista ja maasta peräisin olevaa roskaa, erikokoisia arpia ja puoliksi irronneita höyhen- ja karvatuppoja. "Kuivuminen ja toipuminen kestää pitkään", sokea koiras mietti ääneen, pörhisti niskasulkansa ja ravisti vettä pois. Kenties päivästä tulisi vielä hyvä.
|
|
Lakubo
Full Member
Aktiivisuus: Aktiivinen
Posts: 116
|
Post by Lakubo on Aug 28, 2011 18:02:01 GMT 7
//Jatketaan vaan tähän :D//
Felix'é
Levänvihreän poikasen uni oli levotonta ja tämä heräili vähän väliä kyljessä kummittelevaan kipuun tai sitten painajaiseen, jossa suuri aarnikotka jahtasi Fétä loppumattomalla polulla. Poikasta pelotti aivan todella ja tämä olisi tahtonut lohtua ja huolenpitoa joltakulta. Aamulla poikanen säpsähti hereille Kajn puhuessa kuivumisesta ja toipumisesta. Ensimmäinen ajatus Felix'én päässä oli, että kuka tuo sokea poikanen oli. Fé kuitenkin muisti eilisyön tapahtumat ja tunsi huolestunutta helpotusta veljeään kohtaan. Uros nousi seisaalleen ja huudahti melko lailla pihisevästi: "Kaj, oletko kunnossa?" poikasen jalat olivat kuitenkin huteranoloiset ja uros putosi istualleen yksittäisten kyynelten karaten poikasen silmäkulmista. Felix'é voihkaisi hiljaa katsoen kylkeään nokan hiukan vavisten. Kipu oli todella kipua ja tätä poikanen ei ollut tuntenut pitkään aikaan. Uros painautui maata vasten huokaisten ja katsoen tyhjästi eteenpäin. "Minulla on huono olo.." poikanen marisi.
"Missä me muuten olemme?" Felix'é katseli hetken päästä ympärilleen. Uros olisi yleensä palannut Kyyneljärvelle illalla, mutta nyt tapahtuneen jälkeen poikanen ei enää muistanut reittiä kunnolla. Felix'é katsoi itseään ja sitten veljeään. Kaj suki itseään ja levänvihreä poikanen päätti katsoa mallia. Uros nousi istualteen ja suki rintaansa. Fé lopetti piakkoin ja jäi katsomaan etujalkojaan huokaisten. 'Nälkä..' uros tuumaili mielessään.
|
|
mirim
Full Member
Posts: 231
|
Post by mirim on Sept 4, 2011 19:57:45 GMT 7
Kaj huomasi herättäneensä veljensä. Pieni hämmenyksen ja nolostuksen kuumotus kiiri Kajn läpi. Fé suorastaan huokui surua, joten sokea griippi käännähti ja tuuppi veljeään ystävällisesti. Violetti poikanen jäi tällä tavoin nokka Fétä kohti, nosti oikean etujalkansa ja suki sitä nokallaan. "Olen ihan kunnossa", Kaj totesi hymyillen. "Ainakin osittain. Tiedäthän? Entä sinä?" Suuri, kylmä vesipisara ropsahti aarnikotkanpoikasen niskaan, saaden aikaan vaistomaisen pään puistelun. "En minäkään elämäni kunnossa ole", Kaj huokaisi, ei ilkeästi ja vähätellen toisen huonoa oloa, vain todeten ja jakaen veljensä kivun.
Oranssin ja punaisen haalenivat nopeasti kellertävän ja vaaleiden värien tieltä. "Jossakin päin Darwinin metsää, luulisin. Emmehän me kovin kauas kävelleet, tai ylittäneet minkäänlaista virtaa", Kaj puuskahti tuumailtuaan hetken. Päätä alkoi särkeä ja muistikuvat olivat sekaisia ja katkonaisia. Hyvä kun uros muisti oman nimensä.
Vähitellen lämmetessään ja kuivuessaan Kaj saattoi ajatella muutakin kuin kesän jumalaista lämpöä. Jäykät lihakset tykyttivät ja valittivat aina hiukankaan liikkuessa. Pahimpien vilunväristysten väistyessä, koiraan vatsa alkoi hakea huomiota. "Saammekohan me mistään ruokaa?" Kaj lausui pelkonsa ääneen. "Vai joudummeko näykkimään korppien kanssa haaskoja, kilpailemaan mäyrien kanssa susien jättämistä rippeistä." Epäilevä naurahdus sai Kajn kouraisemaan kipeitä vatsalihaksiaan irvistäen. "Jotakin meidän ainakin täytyy saada." Veljesten onni ei ollut ollut parhaast päästä, mutta ainakin he olivat vielä elossa - ja yhdessä - joten kuinka huonosti voisi käydä?
|
|
Lakubo
Full Member
Aktiivisuus: Aktiivinen
Posts: 116
|
Post by Lakubo on Sept 12, 2011 18:57:01 GMT 7
Felix'é
Kajn tuupattua hiukan Fétä poikanen rohkaistui hiukan. Felix'é ei olisi tahtonut olla näin poissa tolaltaan ja lohduttautuikin ajatuksella, että oli saanut veljensä takaisin. Levänvihreä poikanen niiskahti tuoden hymynhäiveen kasvoilleen. Kuin kiittäen veljeään. 'No, hienoa..' Felix'é ei osannut muuta ajatella Kajn sanoessa tämän olevansa ainakin jonkinlaisessa kunnossa. "Kyllä minäkin pärjään, ainakin näin hetkellisesti" poikanen vastasi veljelleen naurahtaen pienesti. Aarnikotkan toinen kylki kuitenkin oli sen verran kipeä, ettei poikanen paljoa kärsinyt yskiä, saati nauraa. Kaj hiukan kertoi veljesten olinpaikasta ja Fé alkoikin muistaa edellisen yön takaa-ajoa. "Ai, niin!" poikanen huokaisi "Niinhän se menikin..". Darwinin metsässä oltiin, vaan oliko muuta havaintoa. Felix'é merkitsi mielessään ympäristöään ja totesi, että metsässä kyllä oltiin. Poikasen vatsa kurnahti ja Fé mietti mistäpäin olisi hyvä saada hiukan vatsantäytettä.
Felix'én levättyä tarpeeksi uros nousi nyt varovaisemmin istumaan. Asentoa vaihtaessa poikanen tunsi kirvelyä selässään. Fé kääntyi katsomaan vasemmalta puolelta selkäänsä ja huomasi muutaman irronneen karva- ja höyhentupon sekä ohuet haavat siipiensä välissä. Uros huokaisi helpotuksesta, etteivät siivet kärsineet tai tämä itse saanut kovempia kolhuja. Kaj totesi ruoasta jotakin ja pian tappelemisesta susien ja mäyrien kanssa. Ajatus kiri Fén selkäpiitä pitkin, mutta jokseenkin ajatus myös huvitti. Felix'é turvautui taas omaan minäänsä ja päätti karistella mielestään inhottavan päänsäryn ja kivuliaat lihakset nousten seisomaan. "Eiköhän lähdetä ruokaa etsimään? Syödään sudet alkupaloiksi, jos matkalla vastaan tulevat!" poikanen sanoi itsevarmasti naurahtaen. Levänvihreä yskäisi ja painoi hetken päätänsä kohti vatsalihaksiaan. Oli sitä yöllä ilmeisesti ollut kovakin meno; sillä hetkellä Felix'é ei osannut oikein vielä sulattaa kaikkea yön tapahtumia. Ainoa merkki pelosta oli vain uroksen mieleen painunut suuren aarnikotkan siluetti ja vihreät silmät.
|
|
mirim
Full Member
Posts: 231
|
Post by mirim on Sept 21, 2011 21:44:10 GMT 7
//sorii kestää taas D: on ollu kaikkee ja kokeita ja tallikiireitä ja ääh innostus on kadonnu hetkeks, mut eiköhän se siitä :---) anteeks anteeks :c//
Tapahtumatäytteisen ja stressaavan yön jälkeen Kaj naureskeli kaikelle, joten Fén vitsinpoikanen susista sai uroksen nauramaan. "Aih, nauraminenkin sattuu, mutta emmeköhän me jotain saa vatsaamme", Kaj tirskahti etujalka yhä vatsaa pitelemässä. Haparoiden ja täristen Kaj nousi neljälle jalalleen. Hetkellinen viiltävä kipu haavoittuneessa takajalassa sai Kajn horjahtamaan ja nipistämään silmäluomet tiiviisti kiinni. "Tämähän alkaa hyvin", koiras naurahti hiljaa. "Lähdetäänkö?" Violetinkirjava poikanen käänsi näkemättömän katseensa veljensä suuntaan. Vähä vähältä aurinko alkoi lämmittää maata enemmän, nostattaen pieniä sumuhahtuvia metsässä. Useampi lintu oli kömpinyt ulos piilostaan laulamaan.
//jösshesh mitä Scheißea.......................//
|
|
Lakubo
Full Member
Aktiivisuus: Aktiivinen
Posts: 116
|
Post by Lakubo on Oct 2, 2011 16:57:34 GMT 7
//Ei tuo mitään saissea ollut : D minäkin kestoista tulen sorittelemaan itselläkin innostus kadonnut jonnekin minne päivä ei tällä hetkellä paista x) No, koetetaan jatkaa rauhassa. Mikäs tässä kellään on kiire..//
Felix'é
Felix'é syöksähti vaistomaisesti Kajn vierelle, kun veli horjahti jalkansa kivun takia. Kun Kaj puhui taas ruoanhakuun lähtemisestä Fé hymähti naurahtaen veljelleen. "No mennään! Mutta koetahan edes pystyssä pysyä!" levänvihreä poikanen sanoi opastaen veljeään lyhyen matkan eteenpäin. Sitten aarnikotkan poikanen irtautui veljensä kyljestä ja tepasteli Kajn vierellä eteenpäin. Felix'é ei uskonut kummankaan poikasen olevan nyt tarpeeksi hyvässä kunnossa, jotta voisi metsästää suurempia saaliita, joten ehkäpä oli parempi pysyä pienempien eläinten puolella. Felix'é mietti mielessään kuinka veljekset voisivat pyydystää hiiriä ja koota niistä kasan, joka lopulta ylttäisi taivaaseen saakka. Siinä olisi sitten ruokaa koko iäksi.
Fé kulki tasaista tahtia eteenpäin vilkuillen ympärilleen ja välillä siirtäen katseensa veljeensä. Pikkuisen mielessä liikkui kysymyksiä. "Tuota, Kaj.." Fé aloitti hiukan epävarmasti. "Kun se iso aarnikotka oli hyökkäämässä päälleni..se maaseinämä.." uros tarkoitti juuri sitä seinämää, jonka Kaj nostatti voimillaan maasta. "Miten? Teitkö sinä sen? Ja jos teit, niin miten? Mahdotonta!" Felix'é kummasteli. Sehän oli yliluonnollista! Ei sellaista voinut tapahtua. Maa ei koskaan ollut liikkunut itsestään..tai ainakaan ylöspäin! Sitten Fén mieleen putkahti ajatus, mitä isä joskus yritti poikaselle opettaa. Veljesten isähän oli puhunut Felix'élle joistain kyvyistä, lahjoista. Levänvihreästä poikasesta moinen puhelu oli tylsää ja se opettelu; Hallitse voimiasi, hallitse voimiasi. Fétä tuo ajatus karmi, miksi se edes kummitteli aarnikotkan pään sisällä. Oliko Félläkin joitain yliluonnollisia kykyjä? Eihän griippi ollut koskaan mitään sellasta huomannut. Tai osannut.
|
|