”Miksi aina vasen!?”

[Sasa]

// Lakubo ja Mirim tänne pikku painajaisinaan :D Otsikko on vähän seko, syyttäkää minua x) //

Kumea jyrähdys tuntui vavisuttavan kaikkea. Puita, kiviä, maata. Tuuli heilutti puita. Se siinä eniten haittasi, ainakin Gadoa, joka kiikkui korkean kuusen latvaoksissa. Koiras oli saanut viikattua siipensä, mutta mustien kynsien ote alkoi jo lipsua. Myrsky oli vielä jonkin matkan päässä, siksi Gado olikin päättänyt laskeutua. Viime yöunet oli keskeytetty, eikä koiraan mieliala ollut korkealla. Kaikki oli jollain lailla huonosti. Väsytti, oli nälkä, rinnan monet viillot olivat vieläkin arkoja, kiitos sen savenharmaan naaraan. Nyt Gado jopa tiesi nuorukaisen olleen Gerbéroslainen. Koiras keskittyi jälleen siihen, missä oli. Neulaset luistivat, ja griipin vasemman etujalan ote irtosi.
”Miksi aina vasen!?” Koiras ehti kuiskata itsekseen, ennen kuin kipu sai oikean jalan otteen aukeamaan. Gado räpiköi ilmassa, haroen oksia. Ne kuitenkin aina vain notkahtivat koiraan painon alla, tai antoivat periksi hänen otteessaan. Toisen puun oksa ei kuitenkaan antanut mennä, Gado iskeytyi kylki edellä oksaan, kierähti, ja putosi taas. Seuraava isku oli jo maa. Koiras yskähti, ja haukkoi hetken henkeä. Oksaan osuminen oli paiskannut ilmat pihalle.

Gadon teki mieli karjua ja kirota koko saari. Hän kuitenkin tiesi, millaisen eliöiden joukkopaon saisi sillä aikaan. Hänellä sitä paitsi oli ollut onnea, ettei loukannut pahemmin. Koiras nousi pystyyn ja siirsi painoaan irvistäen vasemmalle puolelle. Sen karhunkin kuuluisi ansaita kosto. Gado nytkähti eteenpäin, mutta päätti istua siihen paikkaan. Nojaten tummaan kuusen runkoon hän kuunteli. Myrsky tuli hiljalleen lähemmäs.

Sää sai koirasta sentään edes hieman piristymään. Tuuli puhalsi ja sekoitti Gadon hiekanväristä turkkia. Gado toivoi, että saisi olla edes hetken rauhassa.

[mirim]

//Myö tullaan!! Hieno otsikko, oikeesti kiva : D//

Kosteaan sammaleeseen jäi pienet jalanjäljet, kun hailakan violetti aarnikotkanpoikanen kulki Darwinin metsässä. Muutenkin pieni ja alimittainen Kaj vaikutti entistä säälittävämmältä, märän turkin ja hentojen siipien roikkuessa painavana sivuilla ja säälle alistuneen pään roikkuessa, nokka maata kohti. Pitkä häntä laahautui maata viistäen Kajn perässä.

Kaj kulki hitaasti, tunnustellen ympäristöään. Uros ihmetteli tosissaan, miten oli uskaltanut lähteä tutulta ja turvalliselta joen varrelta. Päivä sitten Kaj oli lähtenyt vaeltelemaan metsään, eikä sään rumentuessa viitsinyt kääntyä. 'Kun täällä kerran ollaan nii ollaan nyt oikein kunnolla', Kaj mietti itsekseen.
Ukkosen jylinä vavisutti kaikkea. Lähestyvä myrsky tuntui painavan kaiken kasaan, mutta nyt, kun myrsky oli enää nurkan takana, kun tuuli huusi myrskylle tietä, ei sää enää ollut niin kurja. Kuitenkin jokainen elävä olento tiesi, että pahempaa oli luvassa.

"Ehtisinköhän löytää suojan ennen myrskyä", Kaj mumisi tympääntyneenä, eikä uroksen väsynyttä mieltä kohentanut, kun eteen osui puun juuri, johon Kaj kompastui. Hontelot jalat sotkeutuivat, ja Kaj lensi nokalleen kylmään sammaleeseen. Hitaasti Kaj nousi takaisin jaloilleen, ravisti roskat ruumiistaan ja jatkoi päämäärätöntä jolkotteluaan. Syvällä Darwinin metsässä - tai metsän siimeksessä Kaj oletti olevansa - uros ei odottanut tapaavansa ketään.

[Lakubo]

//Hahaa, nyt jesperi, jasperi ja joonatan koossa.. : DD Piti hetken miettiä otsikkoa ennen kuin aloin lukea : DD Ja kyllä tuli älyttyä..//

Felix'é

Aarnikotkan poikanen ravisteli päätään tuulen puhaltaessa poikasen höyhenpeitteeseen. Uros juoksenteli ympäriinsä ja etsi korkeampaa paikkaa, jotta pääsisi harjoittamaan lentotaitoaan.
Pian eteen tuli loistava puunjuurakko, joka oli noussut ylös puun melkein kaatuessa. Puun runko oli paksu ja Fétä hiukan hirvitti milloin puu mahtaisi kaatua kokonaan. Nurkan takana kummitteleva myrsky ei saanut Felix'éä kääntämään päätään lentotaidon opettelemisesta.
Poikanen juoksi juurakon luo ja hypähti kevyesti sen päälle siivillä hiukan apua hakien. Uros katsoi ympärilleen tarkkaillen ja sitten ojensi siipiään. Aarnikotka alkoi räpyttelemään siipiään voimakkaasti ja äänekkäästi. Kuitenkin poikasesta tuntui ettei ilma vain pysynyt siipien alla. Uros alkoi turhautua, mutta Fé yritti vielä hetkisen aikaa.
Felix'é hätkähti ja pysäytti harjoituksensa kuullessaan jonkin puun oksista lähtevän rapinan. Kuulosti kuin joku olisi pudonnut puusta. Fé katsoi hetken äänen suuntaan, mutta jatkoi sitten harjoitteluaan.
Uros ponnahti voimakkaasti ilmaan ja alkoi räpytellä siipiään nopeasti. Poikasta ei kuitenkaan onnistanut ja tämä putosi maahan aivan juurakon eteen. Uros katsoi hetken hölmistyneenä eteensä ja sitten nousi seisomaan.
'En onnistunut taaskaan!' poikanen mietti mielessään ja huokaisi lannistuneena. Uros kurtisti kulmiaan ja pomppasi sitten juurakon päälle aloittamaan alusta lentoharjoituksiaan.

[Sasa]

Salaman välähdys sai Gadon laskemaan aikaa. Myrsky sen kuin lähestyi, ei mitään uutta. Tylsyyttään tappaen Gado kuunteli metsää silmät ummessa, tuulen suhinaa puissa ja muita ääniä. suuren koiraan korviin kantautui jotain mitä tämä ei odottanut. Siipien suhinaa, siivet olivat pienet. Gado avasi silmänsä, ja tihrusti suhinan suuntaan. Hiljalleen koiras alkoi hiipiä lähemmäs äänen lähdettä. Suuresta koostaan huolimatta Gado oli varsin hyvä vaanimaan, ja tällaiset tilanteet eivät olleet pahitteeksi, kun ei myrskyn takia voinut nukkuakaan rauhassa.

Gado katseli piilostaan nuorta griippiä, joka koetti päättäväisesti lentää. Gadon suupielet kohosivat pieneen huvittuneeseen virnistykseen. Hän kuitenkin kummasteli, miksi poikanen harjoitteli tällaisella säällä, eikö toinen vielä tiennyt, että tuuli saattoi repiä väkisin ilmaan, tai vahingoittaa siipiä. Gadolle itsellään oli kokemuksia asiasta. Ja missä poikasen vanhemmat olivat?

Hetken katselun jälkeen Gado tajusi vihertävän griipinalun haisevan Gerbérokselle. Vihollislauman ominaishajusta huolimatta Gado päätti paljastaa itsensä, ei tuollainen pikku pentu hänelle mitään mahtaisi. Koiras nousi ylös sammaleisen kiven ja puunrungon takaa, ja asteli niiden eteen.
”Tällä säällä ei kannattaisi lentää, eikä seikkailla yksin metsässä”, Gado sanoi tyynen rauhallisesti, tämän äänestä kuitenkin huokui hieman käskyä. Gado huomasi haluavansa häätää poikasen heti matkoihinsa, mutta päätti kuitenkin aloittaa ystävällisesti.

[mirim]

Pienet violetit korvat kuulivat ääniä. Tömähdyksiä, kahinaa, askelia, kentie puhettakin, vai tekikö tuuli tepposiaan? Kaj seisahtui ja käänteli korviaan. Kostea metsä maa värähteli lähes huomaamattomasti, mutta Kaj tunsi värähdykset liikkeeksi edessäpäin. 'Pitäisikö mennä katsomaan...' Salama välähti taivaalla, mutta Kaj ei voinut sitä huomata, joten se ei keskeyttänyt uroksen tuumia. Vasta jyrinä sävähdytti Kajta. Sokea aarnikotka lähti astelemaan matalana ja hiljaa kohti ääniä.

Kun Kaj ei enää uskaltanut mennä lähemmäs ääniä, uros pysähtyi ja kyyristyi matalaksi. Paikalla oli kaksi aarnikotkaa Kajn lisäksi, kummatkin olivat uroksia, mutta täysin erikokoisia. Pienen uroksen sydän hakkasi jännityksestä. Myrskyn jälkeen Kaj ei ollut tavannut aarnikotkia.

"Tällä säällä ei kannattaisi lentää, eikä seikkailla yksin metsässä." Kaj kuuli suuremman uroksen sanovan. Äänestä saattoi havaita pientä käskyntapaista. Uros oli todella suuri ja äänikin kuullosti karskilta. Uroksen paino oli enemmän vasemman kuin oikean etujalan puolella. 'Miksihän niin?' Kaj ehti ajatella, ennen kuin tuuli kääntyi ja kantoi vieraiden hajua Kajn ulottuville. Taka-alalle jääneen pienemmän aarnikotkan haju sai Kajn sydämen jättämään lyönnin välistä. Sokea griippi haukkoi henkeään kireästi. 'Voisiko se olla..?' Kaj ei uskonut aistejaan. Sekavat ajatukset ja tunteet kiertelivät kirjavan uroksen mielessä. Kaj lysähti maahan ja yritti koota ajatuksiaan yhteen, jotta kykenisi astelumaan veljensä Felix'én ja toistaiseksi tuntemattoman uroksen eteen.

//Sori mä nyt vaan rillun tääl vähän ulkona :c mut älkää huoliko, pian loikkaan peliin enemmän mukaan 8)//

[Lakubo]

//Eipä tuo nyt niin iso vahinko ole mirim : )//

Felix'é

Fé käännähti aikuisen aarnikotkan suuntaan. Äänestä päätellen uros oli ollut vakavana ja sai poikasen hiukan suutahtamaan.
'Vai seikkailla?! Tutkimassahan minä olen!' Felix'é hymähti ja loikkasi aarnikotkan eteen.
"Minä harjoittelen lentämistä milloin haluan! Ja teen mitä milloinkin haluan!" uros suutahti lapsimaiseen tapaan ja koetti näyttää suuremmalta ja vahvemmalta mitä oikeasti oli. Tuo griippi ei saanut komentaa poikasta kuinka tämä halusi. Ja vieläpä tulevaa soturia! Felix'é tunsi pienen raivonpurkauksen sykkivän sisällään.
"Aiotko komennella tulevaa soturia? Minä olen vaeltamassa ja tarkkailemassa etteivät pahan ilman linnut häiritse ketään!" tällä uros tarkoitti theóderilaisia, mutta eihän poikanen voinut tietää, että oli juuri vastapäätä tähän laumaan kuuluvan kanssa.
Felix'é hymähti itsevarmasti ja käänsi sitten selkänsä aarnikotkalle. Uros ei ollut vielä huomannut veljeään, mutta tämä luultavasti oli jo tunnistanut veljensä kailottavan äänen. Poikasta alkoi hiukan kaduttaa suuremmalle griipille uhoilu ja uros kääntyi ympäri. Uros painoi korviaan alas ja katsoi katuvasti maahan päin.
"Anteeksi äskeistä.." poikanen sanoi ja nosti sitten päänsä ylpeästi.
"..Mutta minun täytyy harjoitella lentämistä, jotta voin isompana soturina päästää theóderilaisia päiviltä ja nousta kunniakkaaksi gerbéroslaiseksi" uros leuhki ja loikkasi sitten takaisin juurakon päälle.
"Täytyy sanoa että..olen nimeltäni Felix'é, ja olen tuleva Gerbérosin soturi!" aarnikotkan poikanen sanoi ylpeästi katsoen vakavasti aikuista urosta.

[Sasa]

// Eipäs se mittään :) //

Pieni vihertävä koiras uhosi Gadolle, joka vain kylmästi katsoi nuorempaa. Gado tiesi, ettei itsekkään ollut mikään vanha konkari, mutta silti hän tiesi, että toisella oli vielä paljon opittavaa. Poikasen seuraavat sanat saivat Gadon nauramaan. Koiras murahti huvittuneesti, vai että tuleva soturi. Muutaman olemattoman sekunnin Gado mietti jotain sanottavaa, ja avasi lopulta nokkansa.
”Jos aiot soturiksi, kannattaisi opetella kunnioittamaan vanhempia sotureita.” hän sanoi, ja tajusi sen tosiaan olevankin totta. Sitä Gado ei hoksannut, mitä pieni uros pahanilmanlinnuilla tarkoitti.

Heti, kun toinen käänsi selkänsä, Gado huomasi taas yhden virheen.
’Viholliselle ei koskaan käännetä selkää…’ Gado ajatteli itsekseen. Jo Gerbéroslaisten poikaset olivat niin tyhmiä, että aikuisena niistä ei ollut mihinkään, ei edes nokkiviksi kanoiksi.

Pienempi kääntyi, ja näytti kumman katuvalta. Toisen pyytäessä anteeksi, Gado ajatteli, että voisi ehkä tämän kerran jättää poikasen rauhaan. Lauseen jatkaminen sai tosin nopeasti koiraan mielen muuttumaan. Että pentu kehtasikin! Gadon veri tuntui kiehuvan, ei, se jäätyi kiteiksi. Nyt saisi riittää, Gado päätti, ja antoi sanojensa kuulua.
”Sinusta ei tuolla menolla tule ikinä soturia! Kohtalosi on tämän jälkeen olla raatona maan madoille, sen minä voin kyllä hoitaa.” Gado murisi hiljaa griipinalulle. Hän ei epäillyt päästää päiviltä tuollaisia, vaikka uhri olisikin pieni ja mukamas viaton. Koiras oikaisi itsensä täyteen mittaansa, ja levitti hieman siipiään. Hän porasi katsellaan poikasen punaruskeita silmiä.

[mirim]

Kajn päässä surisi. Kahden uroksen sanailu valui uroksen toisesta korvasta sisään ja samantien toisesta ulos. Veljen ääni oli musiikkia korville, oli helpottavaa tietää Fén olevan elossa. Hymyntapainen levisi Kajn kasvoille, kun Felix'é kertoi ryhtyvänsä soturiksi. Taas jyrähti. Vasta tuntematton uroksen uhoava lausahdus Fén joutumisesta matojen ruoaksi, herätti Kajn horroksestaan. Sokea uros nousi ylös ja rämpi piilostaan eteenpäin. Jalkoja heikotti pienoisen shokin jälkeen, mutta Kaj pysyi neljällä jalallaan.

"Älä puhu veljelleni noin", Kaj varoitti aiottua hiljempaa ja katsoi arpisilla silmillään suoraan sinne, missä oletti suuren uroksen seisovan. Lähestyvä ukkonen kumisi taivaalla. Kaj olisi tahtonut tervehtiä veljeään, muttei saanut enää sanaa suustaan, eikä viitsinyt laskea katsettaan. Felix'én läsnäolo rohkaisi kirjavaa urosta, joka seisoi värähtämättä ja tuijotti ärtyneisyyttä huokuvaa urosta kohti.

[Lakubo]

Felix'é

"K-kuinka kehtaat?!" uros sähisi Gadolle tämän muristessa poikaselle. Poikanen ei nähnyt puheissaan mitään väärää ja alkoi nyt tajuta toisen osapuolen olevan Theóderista. Aarnikotka katsoi aikuista tämän kylmiin silmiin ja jännitti jalkojaan loikkaamaan hyökkäykseen toisen päälle. Uros ei sillä hetkellä tajunnut enää mittasuhteita vaan luotti itseensä, ehkä vähän liikaakin.

Tuttu ääni kuitenkin herätti poikasen muistot ja Fé kääntyi katsomaan taakseen. 'Mitä ihmettä?' uros ei saanut sanaa suustaan. Tuo arpikasvoinen ikäisensä poikanen katsoi suoraan silmittömillä kasvoillaan aikuista aarnikotkaa. Felix'é ei oikein pystynyt käsittämään veljensä läsnäoloa ja samalla uhoamistilannetta. Yksinäinen kyynel valui pitkin uroksen oikeaa poskea.

Salaman välähdys ja sitä korostava jylinä sai Felix'én kääntymään Gadoon päin uhoten.
"S-siinäs kuulit! Olet siis Theóderin lurjuksia!" uros huudahti muristen. Poikanen oli valmis loikkaamaan aarnikotkan kimppuun milloin vain. Kipinät räiskyivät Felix'én höyhenissä..kirjaimellisesti. Tätä poikanen ei kuitenkaan huomannut vaan jännitti taas jalkojaan. Epäröinti kutkutti poikasta, mutta tuntui kuin Fé olisi jo unohtanut veljensä. Aarnikotkan käsityskyky oli kuitenkin mennyt jo yli tilanteesta. Kajnhan piti olla isänsä luona eikä Fén pitäisi nähdä enää perhettään koskaan. Felix'é niiskahti miltei äänettömästi vihaisen ilmeen peittämänä katsoen aikuista urosta syvälle silmiin.

[Sasa]

Gadon näkökenttään ilmaantui pieni sumea violetinsävyinen hahmo. Vihreät silmät tarkensivat kuvan vauhdilla, ja siihen mennessä koiraan ärtymys oli kasvanut ja vihan puolelle.
”Puhu vaan itsellesi, hyvä etten näe, mitä veljellesi kohta tapahtuu!” Hän ärisi sokealle poikaselle. Siinä tilanteessa Gado olisi normaalisti voinut ehkä miettiä poikasen pärjäämistä, tai kuinka inhottavaa oli sokeutua noin nuorena, nyt hän kuitenkin sai vain lisää raadeltavaa.

Hetken Gado vain seisoi paikoillaan kuin maahan liimattuna. Ensimmäiset vesipisarat iskeytyivät suuren koiraan niskaan. Ne saivat häneen taas eloa.
”Häipykää silmistäni, etenkin sinä levähöyhen!” Gado sanoi. Sanat hukkuivat kuitenkin koiraan murinaan niin paljon, ettei niistä välttämättä saanut selvääkään. Gado asteli hitaasti lähemmäs, huitaisi kynsillään sokean poikasen suuntaan, kuin paiskaten tämän pois tieltä. Gado ei enää tuntenut osuiko hänen iskunsa, niin keskittynyt koiras oli toiseen griipinalkuun. Hän huomasi kyyneleen tämän poskella.
’Pystyykin vielä itkemään’ Kun seuraava salama välähti taivaalla, Gado loikkasi poikasta kohti räsähtävän jyrähdyksen saattelemana.

[mirim]

Tunnelma Darwinin metsässä kolmen uroksen välillä oli muuttunut. Hämmennyksen jälkeen kaikki alkoivat hiljalleen tajuta tilanteen. Yllä vaaniva myrsky kuvasi hyvin tilanteen tunnelmaa. Kaj yritti viestiä veljelleen, kuinka iloinen oli tavatessaan tämän, mutta yrittämiseksi se jäikin, koska nuoren griipin piti keskittyä myös suureen urokseen.

Kaj tunsi myös Felix'én epäröivän hyökkäystä. Vaikka inho ja viha tuntematonta kohtaan oli suuri, ei Kaj tahtonut tappaa ketään. Sokeaa urosta alkoi jälleen huimata ja heikottaa, mutta Kaj ymmärsi theóderlaisen sanat.
"Veljelleni ei tapahdu mitään, jos se on minusta kiinni", Kaj kuiskasi, astui uhoten lähemmäs veljeään ja oli valmiina iskuun. Veljeksistä sokea ei tuntunut kiinnostavan vihaista urosta juuri kastematoa enempää.

Suuret vesipisarat tipahtelivat kuusien neulasten kauttaa sammaleiseen maahan. Uroksen muristessa nuorille veljeksille, Kaj oli valmis lähtemään hyvän sään aikana. Kipunoiva Felix'é ei tuntunut olevan samaa mieltä, joten kirjavapukeinen seisoi lähellä veljeään. Maa värähteli äreän griipin astellessa kohti. Hiukan liian myöhään Kaj kyyristyi uroksen kynsien tieltä. Pieneen korvaan repesi pieni viilto ja päälaelta irtosi tukko sulkia. 'Tästä taitaakin tulla taistelu...' Kaj mietti sydän pamppaillen. Suuri uros loikkasi kohti Fétä ja heti sen perään jyrähti.
"Varo!" Kaj kiljaisi. Isän opettamat taiat pääsivät koetukselle, kun Kaj nostatti magiansa avulla seinämän veljensä eteen. Sade yltyi ja paksu sammal imi kosteutta sienen lailla, muuttuen samalla upottavammaksi. Kaj rämpi mahdollisimman nopeasti Fén luokse, tarkkaillen koko ajan suuren uroksen liikkeitä.
"Kiva, kun olet elossa", sokea griippi, joka ei koskaan ollut ollut järin hyvä puhumisessa ja lohduttamisessa, huohotti jännittyneenä. 'Toistaiseksi elossa...' Synkät ajatukset pyörteilivät Kajn mielessä. Uros hieraisi nokallaan veljensä kaulaa ja siirsi näkemättömän katseensa vihollisensa suuntaan.
"Taistelemmeko vai pakenemmeko?" Kaj kysyi tanssahdellen paikallaan, valmiina pakoon tai hyökkäykseen.

[Lakubo]

Felix'é

Jyrähdyksen kuuluessa Gado hyökkäsi kohti levänvihreää poikasta.
"A-aah!" Fé ehti äännähtää, kun maaseinämä kohosi poikasen eteen. Uros otti askeleen taaksepäin, mutta tipahti juurakon päältä maahan. Hiukan vielä pökertyneenä äskeisestä tilanteesta uros tunsi vain veljensä kosketuksen ja kyyneleet olivat tulvia säikähdyksen alta.
"Mi-mitä sinä äsken...?" Felix'é olisi kysynyt, mutta salaman välähdys ja veljen kysymys keskeyttivät poikasen. Uros nousi ylös, mutta ei ollut aikaa miettiä. Mitä tehdä? Tuo aikuinenhan voisi tappaa yhdellä käpäläniskulla ja vasta nyt uros oli tajunnut sen. Ja mistä tuo maamuuri oli ilmestynyt? Mikä tässä nyt oli oikein ideana? Felix'éä hiukan pelotti ja jännitti samaan aikaan ja poikanen vastasi veljelleen tärisevällä äänellä.
"N-nyt juostaan!" uros sanoi ja kääntyi ympäri koettaen ottaa veljestään kiinni ja kääntää tämän samalla kohti muuta metsää. Fé pisti jalat alleen ja koitti samalla päästä lentoon. Paniikki theóderilaista kohtaan sai lentorefleksin esiin ja Felix'é sai ilmaa siipiensä alle. Ilonsekainen tunne sai griipin unohtamaan välikohtauksen..ja myös ympäristön havainnollistamisen. Fé älähti panikoivasti lentäessään alhaalla ja kompastuessaan korkeaan kantoon. Uros pyöri maassa eteenpäin, kunnes puunrunko pysäytti poikasen.
Felix'é oli pyörällään päästään ja yritti vielä päästä eteenpäin ryömimällä. Poikasta huimasi ja tämä yritti kartoittaa ympäristönsä.
"Ka-Kaj.." uros etsi katseellaan veljeään.

[Sasa]

Griippi paiskautui suoraan päin maamuuria, pudoten siitä märälle maalle. Gado ähkäisi, kun isku pusersi ilmaa tämän keuhkoista. Kaikki tuntui hiljenevän hetkeksi, Gado kuuli sydämensä takomisen, ja keskittyi. Kuin salama hän ponkaisi jaloilleen, ja loikkasi maavalli päälle. Toinen pennuista oli käyttänyt magiaa. Sokea varmaankin. Vallin päältä Gado sai mukavasti vauhtia seuraavaan loikkaan. Vihertävä poikanen liihotteli melkein maantasolla, törmäsi kantoon ja kieri pois Gadon näkyvistä. Sokea poikanen ei Gadoa kiinnostanut, nyt hänellä oli tilaisuus.

Hetkessä koiras kompuroi veljeksien perään, nähden taas Felix'én. Pieni koiras oli kierinyt puunrunkoa päin, ja ryömi nyt eteenpäin. Ennen iskua Gado kuitenkin muisti miten viimeksi kävi. Sokea oli estänyt hyökkäyksen. Mitä Gado voisi tehdä? Hämätä. Hetkeäkään miettimättä koiras loikkasi lapa edellä nuorta, mutta silti kohtuullisen korkeaa kuusta päin. Natisten ja rusahdellen runko katkesi koiraan painon alla, ja puu kaatui melkein peittäen Gadon ja ryömivät poikasen. Se sai olla tarpeeksi. Lapaa jomotti, ja sen turkin alta paljastuivat verestävät ruhjeet, jotka eivät kuitenkaan olleet syvät. Gado puuskutti vieläkin kuin pakeneva peura, mutta koiras kääntyi siitä huolimatta poikasta kohti, ja pyrähti tämän luo. Gado halusi paiskata poikasen pois, ja niinpä tämä yritti iskeä nokkansa tämän niskaan, ja heilauttaa nuorikon ilmaan.

[mirim]

Veljen päätös pakenemisesta oli viisas. Kaj arveli tuntemattoman olevan jokseenkin hyvä taistelija, eikä onnekseen nähnyt, kuinka isosta griipistä oli kyse. Fén hipaisu tämän kääntyessä pakoon, sai Kajnkin käännähtämään kannoillaan. Suuri uros oli rysähtänyt seinämään, muttei antanut pienen taikatempun hidastaa menoaan. Kaj pinkoi minkä jaloistaan pääsi, räpytellen pikkuruisilla siivillään vauhtia, mutta hidasti kummastuneena ja hädissään, kun veljen aiheuttama tärinä maan pinnalla katosi.
"Fé! Fé!" Kaj huusi syöksähdellessään ympäriinsä. Pienet jalat kaapivat joka askelella aimo tukon sammalta ja veivät kauemmas ja kauemmas kahdesta muusta uroksesta. Kaj pysähtyi ja huusi veljeään niin, että kurkkuun sattui.

Puunrungon valitus ja sitä seuraava räsähdys saivat Kajn kääntymään ympäri. Veli oli kaukana takana, kuten varmasti myös tuntematon. 'Miten minä saatoin... Fé olen tulossa...' Uros manasi mielessään ja juoksi kompastellen siihen suuntaan, josta puun rutina oli kuulunut. Korvat kääntyilivät jatkuvasti, etsien ääniä Féstä ja kookkaasta uroksesta. Heikkoa värähtelyä, hiukan enemmän oikealta.
"Fé", Kaj huokaisi helpottuneena ja oikaisi suuntaansa. Uros ei halunnut kadottaa veljeään uudelleen ja jatkoi uutta voimaa saaneena kohti ääntä.

[Lakubo]

Felix'é

Uros tärisi pelosta. Eihän tämän pitänyt näin mennä! Aarnikotka oli melko lailla pyörryksissä ja jalat eivät kantaneet eteenpäin ryömivää poikasta. Kyyneleet tulvahtivat pintaan ja uros olisi tahtonut palata isänsä luokse. Nyt poikanen tajusi, että Kaj olikin yksin. Ei ollut enää mitään 'isää'. Uros tunsi niskassaan vahvan otteen, joka nosti griipin ilmaan kuin tuuli höyhenen. Poikanen ajatteli itseään ja veljeään kuinka he olivat nyt taas tavanneet uudestaan. Uros ei tahtonut itsekään enää kadottaa veljeään, joten Felix'é kurtisti kulmiaan ja Gadon nakatessa poikasen ilmaan, tämä kääntyi ja koetti pudotessaan kynsiä aikuisen aarnikotkan kasvoja.
"Siitä saat" poikanen huudahti vihaisesti ja pudotessaan nousi ripeästi ylös. Uros ei kuitenkaan enää jatkanut pakomatkaansahetkeen. Poikanen ei enää ollut varma mitä tehdä. Aikuinen uros saisi veljekset kiinni hetkessä ja jos poikaset jäisivät tappelemaantulos oli miltei sama. Felix'é oli jäykistynyt paikalleen, mutta kipinät olivat palanneet turkkiin. Fé ei itse huomannut tätä voimanpurkausta saati sitten tiennyt osaavansa sellaista. Uros katsoi vain suoraan edessään olevaa Gadoa ja koetti nopeasti ratkaista kuinka karistaa Gado poikasten kannoilta.
'Voi Kaj, oletko sinä täällä?' poikanen oli huolissaan veljestään, jota ei sillä hetkellä nähnyt.