Lakubo
Full Member
Aktiivisuus: Aktiivinen
Posts: 116
|
Post by Lakubo on Jun 6, 2011 12:09:32 GMT 7
Felix'é
Poikanen säpsähti Brellan iskua, vaikka katsoikin tarkasti koko ajan sekä kalaa että sen pyydystäjää. Sorsaparin lähtiessä lentoon uros hypähti katsomaan sorsiin päin ja hymyili innoissaan. Brellan huudahtaessa Felix'é tuli naarasgriipin luo naurahtaen ja innokkaasti hymyillen. "Sinä teit sen! Saimme kalan!" uros huudahteli innoissaan hymyillen Brellalle katsoen suomukylkeä naurahtaen. Brellan kysyessä halusiko aarnikotkan poikanen pidellä rimpuilevaa suomukylkeä Fé nyökkäsi hymyillen. "Joo!" aarnikotka huudahti ja otti kalan Brellalta. Kun Felix'é sai kunnon otteen suomukyljestä, uros lähti kiikuttamaan kalaa pois rannasta pikkuisin, mutta nopein askelein. "Kala voi karata vielä rannan tuntumassa, mutta täältä ei välttämättä enää ollenkaan" Felix'é kertoi opettavan kuuloisena Brellalle ja piteli rimpuilevaa kalaa parhaansa mukaan. Kalan luisuessa miltei kokonaan aarnikotkan kynsistä uros paiskasi kalan maata vasten omia etujalkojaan pidellen sen päällä, jotta suomukylki ei karkaisi.
|
|
mirim
Full Member
Posts: 231
|
Post by mirim on Jun 9, 2011 6:28:43 GMT 7
Vihertävä aarnikotka oli hellyyttävän innoissaan Brellan napatessa kalan. Ruskea naaras kerkesi hädin tuskin ojentaa kalaa Felix'élle, kun tämä jo vei kauhistunutta kalaa kauemmas rannasta. "Hyvin keksitty", Brella totesi seuratessaan Felix'éä, joka selitti, miksi oli viisaampaa mennä kauemmas rannasta. Siniset silmät seurasivat uroksen nopeita liikkeitä kalan aloillaan pitämiseksi. "Ruoaksihan kala pyydettiin, joten tapa vain", Brella huokaisi hiljaisuuden päätteeksi. "Minun ei varmaan tarvitse puuttua asiaan, olethan jo pärjännyt tähän asti omillasi." Nuori naaras hymyili kalan kanssa painivalle Felix'élle. Sorsapari kuului vaappuvan takaisin. Ne kaakattivat hiljaa toisilleen ja kipittivät äkkiä Kyyneljärven rantakaislikkoon, vain veden laineet paljastivat sorsien olinpaikan. Brella käänsi katseensa hiljaisesta kaislikosta jälleen Felix'éen. "No, Felix'é, opitko kalastamisesta avullani mitään?" rusehtava nuorukainen uteli hivenen röyhkeästi vielä nuoremmalta tuttavuudeltaan. Hämmennys omasta "rohkeudestaan" puristi Brellan vatsan solmulle. Useimmiten Brella vain tutki työnsä hedelmiä omilla aisteillaan, eikä vihjaillut omaa osuuttaan millään lailla tärkeäksi.
|
|
Lakubo
Full Member
Aktiivisuus: Aktiivinen
Posts: 116
|
Post by Lakubo on Jun 11, 2011 0:18:27 GMT 7
Felix'é
Uros totteli naarasgriippiä ja ryhtyi tappamaan kalaa. Aarnikotkan poikanen ei osannut oikein vielä tappaa saalista tämän kitumatta, joten tämä melko lailla nopea operaatio saattoi näyttää hiukan epämiellyttävältä. Poikanen oli vielä sen verran nuori ettei osannut arvioida toisten kipua. Vain sen uros ymmärsi, että jos toisesta vuosi paljon verta, oli toimittava nopeasti. Tapettu suomukylki ei enää näyttänyt yhtä kauniilta miltä se näytti eläessään. Kalan kyljet olivat kärsineet poikasen kynsistä ja nokkakin oli repinyt kalan suomuista suurimman osan. Felix'é kuljetti kalan Brellan luo ja vastasi sitten tämän kysymykseen. Uros mietti hetken ja hymyili sitten kylmänkin sydämen sulattavasti naarasgriipille. "Opin vain sen, että ystävien kesken kalastaminen on helpompaa!" poikanen sanoi ja luokitteli jo Brellan hyväksi tuttavakseen. Jos aarnikotkan poikanen saa edes hieman positiivistä huomiota, tämä kyllä ilmaisee mielipiteensä piakkoin. 'Niin juuri, ystävät..niitähän minä tarvitsenkin..ja paljon!' Felix'é hymyili mietteliäästi.
|
|
mirim
Full Member
Posts: 231
|
Post by mirim on Jun 11, 2011 16:50:24 GMT 7
Brella seurasi vierestä, kun Felix'é päästi kalan päiviltään. Tummanpunainen veri valui ruoholle ja osa etsi reittiään ruohonkorsien lomasta takaisin järveen. Vihertävä griippi retuutti kärsineen kalan Brellan luo ja hymyili. Hymy sai naaraankin hymyilemään oikein sydämensä pohjasta. Vaikka Felix'én vastaus ei kenties ollut mitä kannustavin, suloinen hymy paikkasi pienet virheet. "Se on todella mukava kuulla", Brella totesi. Naaras oli otettu, kun Felix'é kutsui häntä ystäväkseen. Nuorukainen piti Felix'éstä kovin, oli pitänyt jo ensi hetkillä. "Ystävien kanssa kaikki on helpompaa ja hauskempaa." Brella hymyili merkitsevästi. "Jakaisitko kalan, niin saamme vähän murua rinnan alle?" Rusehtavan naaraan nälkä oli kaikonnut metsästyksen ajaksi, mutta nyt se kaihersi taas vatsanpohjassa.
|
|
Lakubo
Full Member
Aktiivisuus: Aktiivinen
Posts: 116
|
Post by Lakubo on Jun 13, 2011 17:01:22 GMT 7
Felix'é
Felix'é hymyili Brellan toteamukseen ja tiputti sitten punertavan suomukyljen maahan. Ystävien kanssa on helpompaa ja hauskempaa.. aarnikotkan poikanen naurahti ja nyökkäsi sitten naarasgriipille kirkkain silmin. Uros alkoi jakamaan kalaa, mutta poikanen ei ollut kertaakaan sitä tehnyt ja siltä tulos hiukan näyttikin. Kuitenkin aarnikotka ei näyttänyt mielessään epäonnistumista vaan hyvää yritystä. Niin pieni, mutta itsevarma poikanen antoi onnistuneemman kalan puolikkaan Brellalle ja otti itse melko lailla hajonneen suomukyljen pääpuolen. Poikanen ei odottanut kauaa kalan puolikkaansa kanssa vaan huokaisi iloisena katsoen kalaa ja upotti sitten nokkansa siihen. Fé ei ollut oppinut kunnolla käytöstapoja, mutta oli ottanut aina huomioon, kun poikasen isä oli tervehtinyt kohteliaasti muita aarnikotkia. Uros viskasi kalan päänsä yläpuolelle ja otti sen sitten kiinni nokkaansa ja pudotti maahan. Poikanen tarrasi toisella etujalallaan kalaan ja repi nokallaan suomukyljestä paloja irti.
|
|
mirim
Full Member
Posts: 231
|
Post by mirim on Jun 13, 2011 18:26:33 GMT 7
Brella otti kalan puolikkaan Felix'éltä, joka oli itse ottanut repaleisemman ja huonomman palan. Ruskea naaras avasi suunsa mainitakseen, että voisi yhtä hyvin ottaa epäonnistuneemman puoliskon, mutta sulki nokkansa mietittyään asiaa. Felix'éhän puolikkaista oli päättänyt. Siniset silmät väikkyen Brella otti mallia pienestä uroksesta ja riipi kalanraadosta viipaleita. Naaras piti kalaa etujalkojensa otteessa ja riuhtoi nokalla irti palasia. Järvellä kuului jälleen vain hyönteisten surina, muutamien lintujen sirkutus ja aarnikotkien ruokailun ääni.
Kun Brella oli syönyt kalastaan syömäkelpoiset palat, naaras viskasi riippeet kauemmas. Kalanhaju houkutteli raatokärpäsiä vähitellen paikalle. Brella nousi istumaan, katseli hetken ympärilleen ja antoi katseensa viivähtää Felix'éssä. "Kiitos, Felix'é", sinisilmä kiitti seurasta ja ateriasta. Sitten naaras ryhtyi puhdistamaan itseään. Maasta oli tarttunut lehtiä, multaa ja muuta roskaa Brellan ruskeisiin vatsakarvoihin. "Yövyt siis järven rannalla", Brella hymähti. "Eikö sinua pelota?" Rusehtava naaras saattoi jo arvata vastauksen, mutta kysymys oli karannut naaraan suusta ikään kuin kohteliaana keskustelun ylläpitäjänä.
//Jäi nyt vähän auki, mut aattelin täs välissä kysyä, että alkaakos näiden kahden pörröpalleron seikkalut tältä erää loppua, vai tapahtuuko vielä jotain? :--) Omasta puolestani voidaan lopetella, ei siks että ois ollu tylsää, vaan ihan vaan sen takia, ettei väkisin pyöritetä peliä eteenpäin ja venytetä tapahtumia. Mitäs oot mieltä? C://
|
|
Lakubo
Full Member
Aktiivisuus: Aktiivinen
Posts: 116
|
Post by Lakubo on Jun 13, 2011 23:36:03 GMT 7
//Kyllä se käypi : ) Itsellä on kuitenkin hiukan kiireitä ja muutenkin saattaahan se mennä jossain välissä toistoksi : ) Jaksatko kirjoittaa vielä lopetusviestin?//
Felix'é
Uros säpäsähti viimeistellessään ruokailua, kun Brella kiitteli poikasta. Poikanen oli hetken hämillään, kunnes tajusi mitä naaras tarkoitti. "Ole hyvä vaan, nyt on hyvä olla kun vatsakin on täynnä" Fé sanoi reippaasti hymyillen. Aarnikotka viskasi omat rippeensä lähelle Brellan rippeitä ja asettui sitten hetkeksi makuulle. Brellan kysyessä pelottiko poikasta yksin järven rannalla asustaessaan, uros räpäytti silmänsä auki ja pomppasi ylös. "Ai että pelkäänkö minä? En todellakaan!" Felix'é sanoi oikein tömäkästi ja löi etujalallaan maahan kuuluvasti. "Minä, Felix'é aion aikuisenasoturiksi ja en pelkää koskaan!" uros huudahti, vaikka tiesi mielessään, ettei puhunut totta. Pelkäsihän poikanen isänsä kertomuksia mitä pelottavimmista hirviöistä ja henkiolennoista vaan ei tämä vielä tiennyt, että sadut olivat satuja. "Kun sinä lähdet, muista varoa metsän siimeksessä väijyviä metsänhenkiä. Isäni kertoi, että isoisäni isä oli taistellut räyhänhenkeä vastaan ja miltei päässyt hengestään. Siksi minä vartioin joka yö tätä järveä etteivät ne valtaa tätäkin aluetta. Olen kohdannut niitä jo monta, mutta aina ne ovat muistaneet isäni voimat ja pelkäävät minua!" Felix'é kertoi aikuismaisella äänellään ja katsoi sitten vakavasti Brellaa. "Toivottavasti ne eivät vie sinua" poikanen sanoi ja otti uljaan asennon seistessään. Hento tuulenvire puhalsi poikasen pieniin höyheniin.
|
|
mirim
Full Member
Posts: 231
|
Post by mirim on Jun 14, 2011 1:35:46 GMT 7
Hetken hämmennyksestä selvittyään Felix'é vaikutti Brellasta kovin pikkuvanhalta, mutta suloisella tavalla. Naaras hymyili pikkuiselle ystävälleen siniset silmät tuikkien. Puun oksalla istunut leppälintu hätkähti, päästi pienen varoitusäännähdyksen ja lensi sitten pois, kun Felix'é löi uhmakkaasti maata. "Sinusta tulee varmasti mahtava soturi", Brella totesi hymyillen. Naaraan hymy levisi entisestään, kun Felix'é mainitsi metsänhenget. Brella yritti peittää hymynsä ja olla vakava, huonolla menestyksellä. "Vartioikin hyvin, sillä Kyyneljärven kalakantaa ei parane päästää metsänhengille", naaras sanoi. "Mutta nyt, pieni soturi, minun täytyy lähteä. Lupasin mennä tapaamaan vanhempiani. Toivon todella, että näemme vielä joskus, mutta siihen asti, näkemisiin!" Brella nousi neljälle jalalle puhuessaan, pörrötti Felix'én päälakea ja katsoi totisin, mutta ystävällisin silmin uroksen silmiin. Naaras avasi siipensä suureen kaareen ja loikkasi muutaman askelen eteenpäin. Sinikärkiset siivet löivät ilmaa kerran, toisen, ja nostivat Brellan sitten ilmaan. Hetkessä Brella liiteli jo kaukana Kyyneljärvestä ja Felix'éstä, joka oli saanut erityisen paikan naaraan sydämessä.
//Jaksoinhan minä, kiitos kivasta pelistä :--)//
|
|