|
Post by Sasa on Jul 4, 2011 15:29:35 GMT 7
Naaras kuulosti vakavalta, mutta olihan jalka nyt ainakin kiinni Gadossa, eikä lojunut missään karhun pesässä mätänemässä. Toipilasaikansa Gado kuitenkin olisi haavoittuvainen, muuta eiköhän siitä selvittäisi, siivillä pääsisi ainakin karhujen ulottumattomiin.
Viikko kolmijalkaisena… kuulosti hankalalta. Rakas vasuri saisi ainakin harjoitusta. Toinen viikko kolme - ja puolijalkaisena. Koiras hymyili hieman, siitä tulisi varmasti mielenkiintoista. ”Selvä.” Gado totesi, hän ei keksinyt mitään järkevää jatkoa sanalle. Eikä varmaan tarvinnutkaan. Oikean puolen siipi tuntui ärsyttävän kankealta, joten griippi avasi sen suoraksi, ja venytti samalla niskaansa. Hän oli kankea kuin jäätynyt heinänkorsi. Samalla koiras tuli vilkaisseeksi Roriakin kylkeä. ”Onko tuo kylki… Miten itse voit?” Gado kysyi vähän tönkösti, hän ei ollut tottunut kyselemään toisten vointeja, ja ihmetteli sitäkin, miksi hän sitä nyt oli tullut kysyneeksi.
|
|
|
Post by Sihiro on Jul 4, 2011 18:39:27 GMT 7
Roriark oli tyytyväinen että Gado otti hänen ohjeensa vastaan. Hän ei halunnut yhdenkään kotkan menettävän jalkaansa tai vastaavaa, vain koska heille ei kerrottu asiasta tarpeeksi.
"Mitä?" Roriarkin oli pakko sanoa. Hän ei tarkoittanut kuulostaa epäkohteliaalta tai mitään, mutta hän ei ollut tottunut muiden kysymyksiin hänestä. Sairaanhoitajana hän oli enemmänkin kysellyt muiden vointia, kuin he hänen. Joten naaraan olo oli hieman hämmentynyt. "Eipä tässä mitään erikoista. Kylki vain vuosi ilmeisesti niin paljon koska karhu onnistui osumaan suurempaan verisuoneen. Ainakin näin voisin sen luulla menevän", Roriark tokeni selittämään. Hänen täytyisi kysyä enemmän siltä joka oli häntä hoitanut. Tässä vaiheessa ruskeasulka päätti hieman vaihtaa asentoa. Hän siirsi etujalkansa altan sivuille paljon mukavampaan asentoon. Siipiä ajatellen hän seurasi Gadon esimerkkiä ja venytteli niitä pitkin pituuttaan. Hän taitteli ne siististi sivuilleen, rentoon asentoon. "Eiköhän olisi nyt hieman parempi", hän kommentoi hymyillen.
|
|
|
Post by Sasa on Jul 5, 2011 2:15:37 GMT 7
Gado onnistui juuri ja juuri olemaan hätkähtämättä näkyvästi Roriakin ensireaktiota. Valkokärkinen häntä kuitenkin nyki hieman edestakaisin koiraan pohdiskellessa yhteenottoa karhun kanssa. Roriakin kiljunta oli jäänyt hyvin mieleen, varmaankin se takia ettei se ollut mikään hiljainen versio. Sen jälkeen mieleenpainuvin oli ehkä lentomatka sairaalalle puoliksi tajuttomana.
Koiras nyökkäsi toiselle, tämän avatessa siipiään. Ne olivat pidemmät mitä Gado oli muistanut, ei ihmekään, tuskin muisti pelasi kauhean hyvin silloin, kun oli takapuoleen purtu karhu kaverina. ”Varmasti,” Gado vastasi hymyillen itsekin. Koiras tuntui hymyilleen sairaalassa olo aikansa aikana harvinaisen paljon. Jospa hän vain oli lääkehuuruissa, tai aivan sekaisin muuten vaan. ’Ainahan minä olen sekaisin…’ Hän mietti itsekseen. Ja tuskin hänellä oli mitään tekemistä yrttien kanssa, paitsi se pahasti lemuava levä hänen käpälänsä siteessä.
|
|
|
Post by Sihiro on Jul 10, 2011 0:59:13 GMT 7
Roriark hymyili Gaon mukana. Uros ei kovin vaikuttanut sellaiselta joka usein hymyili, vaikka eihän naaras sitä oikeastaan osannut varmoin sanoa. Se Gado jonka hän oli tässä kaiken tapahtuneen keskellä oppinut hieman tuntemaan, oli itseasiassa aika mukava vaikka ulkokuori jotain muuta kielikin. Mutta kuten todettu, varmaksi ei Roriark uskaltanut mitään sanoa. Hän kuitenkin piti uroksesta sen perusteella mitä oli nähnyt.
Siipien aukaisu oli löyhyttänyt levien vieläkin voimistuvaa hajua ilmaan, saaden naaraan irvistämään lemusta. Haju ei ollut enää kovin heikko kuten aiemmin, vaan tuntui löyhkäävän nyt oikein antaumuksella. Roriark nyrpisteli tyytymättömänä. Joku tumpeloi nyt kunnolla. Haju oli päätynyt jo sietämättömäksi, eikä kukaan ollut vieläkään käynyt heidän luonaan. Roriark itse olisi mieluiten ollut kutsumatta ketään, mutta Gadoa tuskin huvitti kamala lemu. Se joka heitä nyt hoiti saisi kunnon saarnauksen!
Roriark murahti itsekseen, ja kiljahti pienen kutsun. Ketään ei kuulunut hetkeen, ja Roriark alkoi naputella etukynttään kiukkuisena. Tämä oli jo kaiken huippu! Pian kuitenkin esille juoksi oljenkeltainen naarasgriippi hyvin nöyrällä katseella varustettuna. Hän tiesi olevansa pulassa ja hyvä niin. Naaras juoksi kaksiok eteen, pää painettuna maahan. "Ylihoitaja", kuului heikko ääni.
Roriark ei edes yrittänyt näyttää leudommalta kuin oli. "Ja miksiköhän, Pelrona rakas, sinulla kesti näin kauan?" Roriark tivasi peittelemättä kiukkuaan. Naaras nielaisi kuuluvasti. "Tuota... Minulla oli hieman...", griippi mutisi ja osoitti tulosuuntaansa hieman, nostamatta päätään. "Älä mutise, ja katso minuun", Roriark pyysi. Pelrona totteli. "Mikäköhän tässä on vikana?" ylihoitaja kysyi tyynesti, mutta hieman kylmästi, ja osoitti käpälällään itseään ja Gadoa. Pelrona mietti hetken, kunnes haistoi sen eltaantuneen hajun, joka leijui seisovassa ilmassa. "Haju?" hän kysyi kuin kokeillen. "Ding ding, voitat pääpalkinnon. Olisi parasta pistää hieman vaugtia sitten, olemme odotelleet jotain tapahtuvan jo tovin!" Pelronaa ei tarvinnut kahdesti käskeä, kun hän oli jo työn touhussa. Naaras suorastaan juoksi hakemaan tuoreita leviä.
Roriark huokaisi äänekkäästi. "Pelrona on hyvä työntekijä, mutta hän tuntuu olevan hieman unohteleva", Roriark selitti urokselle joka varmasti ihmetteli mitä oli tapahtunut.
|
|
|
Post by Sasa on Jul 11, 2011 21:36:27 GMT 7
Gado nielaisi varmuuden vuoksi, vaikka tiesikin, ettei antaisi itsensä oksennella keskellä sairaalaa. Vaikkei koiras ollut koskaan ollut kovin herkkävatsainen, kumottava haju sai silti olon epämukavaksi. Mieluummin Gado vaikkapa tunkisi päänsä viikon vanhaan raatoon, kuin haistelisi tätä useammin. Rorikin irvisteli hajusta. Koiras yritti olla ajattelematta löyhkää, mutta sen ajattelemattomuus sai mietteet pyörimään vain vanhoissa raadoissa, eivätkä nekään tuntuneet nyt kovin mukavilta.
Koiras sai huokaista helpotuksesta, kun Roriak kutsui jotakuta paikalle. Gado näki selvästi, ettei naaras tainnut olla järin tyytyväinen työntekijöihinsä, ainakaan juuri sillä hetkellä. Ei Gadokaan ollut innostunut asiasta, hän ei vain jaksanut olla vihainen juuri nyt. Nyt paikalle ilmaantui joku, Roriakin maanisen kynnen naputtelut saattelemana. Kellertävä pieni naaras näytti tietävän tehneensä jotain väärin, ja olemuksesta päätellen siitä ei selviäisi pelkästään hyppelemällä iloisena ja tekemään jotain haisevalle levätohjolle. Koiras tiesi, ettei nyt olisi ”saanut nauraa”, mutta silti hän kykeni olemaan vain vaivoin hymyilemättä kun oljenkeltainen griippi mutisi hiljaa Roriakille. Viesti meni perille, ja griippi lähti vauhdilla, minne sitten menikään. Huh, jos Gado lähtisi sairaalasta sitä jalassaan, hän joutuisi itse kaivamaan sen käpälästään.
”Ainakin hän vaikuttaa ahkeralta”, Gado vastasi Roriakin selitykseen. Koiraalla kesti hetken miettiä keitä kaikkia täällä oli pyörinytkään. Jättäen asian sikseen, hän alkoi katsella ympärilleen, sitä samaa kuin ennenkin. Griipin katse haravoi hetken Roriakin pitkiä siipiä. Naaras oli varmasti nopea lentäjä. Gado tunsi itsensä lentäessään vaappuvaksi koppakuoriaiseksi, ainakin silloin, jos pitäisi olla nopea.
// Taas tällainen, ei niin huikeasti asioita eteenpäin vievä rooli... //
|
|
|
Post by Sihiro on Jul 15, 2011 5:32:02 GMT 7
"Ahkera hän kyllä on, mutta... Jessus", Roriark huokaisi hieman liian dramaattisesti. Hän oli onnistunut huomaamaan Gadon pienen hymynpoikasen Roriarkin paasatessa Pelronalle. Oli mukava nähdä koiras hymyilemässä. Mutta jostain syystä naaras toivoi että se olisi suunnattu hänelle.
Oljenkeltainen naaras saapui pian, mukanaan sangollinen tuoreita lehtiä. Naaras kipitti nopeasti Roriarkin kyljen luo, ottaen varovasti haisevat levät irti naaraan ruskeasta turkista. Levät olivat melko tiukasti kiinni, kun olivat jo niiden kyljessä oltujen tuntien aikana kuivuneet tiukasti kiinni. Se tuntui samalta kuin olisi vetänyt laastaria irti: se sattui, mutta samalla tuntui jostain syystä hyvältä. Pian oli vanhat otettu yllättävän hellästi irti, ja uudet laitettu tilalle. Viileälehti tuntui ihanalta kylkeä vasten, tuoden tervetullutta viileyttä haavaan.
Pelron siirtyi nyt Gadon luo, ehkä hieman hermostuneena. Kyseessä oli kuitenkin soturi, ja se näkyi ulospäin.
// Saat sie nyt liikutella sitten Pelronaa //
|
|
|
Post by Sasa on Jul 18, 2011 15:46:58 GMT 7
Koiras pohti hetken Roriakin huokaisua, mutta päätyi lopulta hautaamaan ajatukset jonnekin syvälle päänsä sopukoihin. Gado huomasi nyt askeleet, ja pian näkyikin se oljenkeltainen naaras, uusien levien kanssa. Griippi, jonka nimeä Gado yritti epätoivoisesti muistella, meni ensin Roriakin luo, alkaen ottaa haisevia leviä irti tämän kyljestä. Gado seurasi toimenpidettä neutraalilla ilmeellä, kuitenkin onnellisena siitä, että tiesi nyt mitä odottaa.
Pian kellertävän sävyinen naaras kääntyi Gadon puoleen. Koiras vaistosi toisen hermostuneisuuden, eikä jäänyt sitä kummastelemaan, eipä ollut ensimmäinen kerta. Pelrona katsoi hetken koiraan käpälää, ja koiras ymmärsi nojautua sen verran naarasta kohti, että tämä pystyisi hoitamaan käpälää. Naaras istui ja tarttui hellästi jalkaan, alkaen kääriä sidosta sen verran auki, että saisi vaihdettua levät. Gado ei olisi ikinä saanut sidettä niin helposti ja siististi auki, kuin Pelrona sen avasi. Sitten olikin vuorossa itse levät. Ne vaikuttivat hieman kosteammilta kuin Roriakin kyljessä olleet, olivathan ne saaneet muhia rauhassa siteen alla. Eivät levät kuitenkaan paljon helpommin lähteneet irti, mutta kun viimeinen lehti oli saatu pois, Gado oli helpottunut, ilma tuntui mukavan viilentävältä haavassa. Naaraalta ei vienyt enää kauaa laittaa haavaan uudet lehdet, ja köyttää jalka taas kiinni Gadoon.
|
|
|
Post by Sihiro on Aug 5, 2011 8:36:52 GMT 7
Roriark katsoi tyytyväisenä kuinka Pelrona hoiti hommansa hyvin pienestä hitaudesta saapumisen kanssa huolimatta. Naaras katsoi hyväksyvin silmin kuinka oljenkeltainen naaras vaihtoi rivakasti, mutta hellästi ja varovasti Gadon levät. Naaras tämän jälkeen lähti pois paikalta, saaden kuitenkin hyväksyvän nyökkäyksen Roriarkilta.
"Nyt on paljon parempi olla", naaras huokaisi ja otti kunnon löhöilevän asennon pedillään. Hänen ja uroksen ympärillä ei ollut ketään, sillä suurin osa potilaista ei ollut näin vakavia vammoja saaneita, ja olivat siksi sijoitettuna hieman kauemmas hoitajien tiloista ja varastoista.
Naarasta kuitenkin vaivasi toimettomuus. Roriark ei ollut mikään ylienerginen yksilö, mutta nyt kun haava oli hoidettu, ei päivässä tulisi varmaan olemaan oikein muuta erikoista. Mitä nyt makoilua ja syömistä jos ruoka maistui. Sairaala oli keskipäivän aikoihin (auringon määrästä luolansuussa päätellen) hirveän hiljainen, useimpien ottaessa kesällä rennosti siestan aikaan. Naaraankin valtasi tietynlainen raukeus. Ei häntä nukuttanut, mutta olo oli rento. "Mites muuten sujuu Gado?" naaras sanoi, yrittäen luoda keskustelua heidän kahden keskelle. Kysymys oli aika outo naaraan omasta mielestä, mutta sitä ei kannattanut nipottaa.
// Vastasin vihdoinkin :D //
|
|
|
Post by Sasa on Aug 7, 2011 14:17:06 GMT 7
Gado nyökkäsi Roriakin toteamukselle. Nyt todella oli parempi, kumottava haju oli nyt Pelronan ongelma, mitä naaras sitten tulisi vanhoille levälehdille tekemäänkään, ja haava tuntui jotenkin… kosteammalta? Paremmalta kuitenkin.
Äkkiä Gadon oli pakko avata nokkansa suureen äänettömään haukotukseen. Silmien kiinni rutistaminen kirveli hieman posken naarmuissa, mutta siitä välittämättä koiras ravisti hieman päätään ja jännitti kipeitä hartia lihaksiaan. Ei haukottelu siitä johtunut, että griippi olisi väsynyt, hän vain oli aavistuksen tylsistynyt. Pitkään paikallaan oleminen oli rasittavaa, ja tylsistyminen oli Gadosta ärsyttävää, koska koiras alkoi tekemisen puutteessa huomaamaan pienimpiäkin ärsykkeitä. Korvaa kutitti… Jokin sulka oli jotenkin huonosti… Häntä oli huonossa asennossa. Lähettyvillä pörräävä kärpänen kuulosti rasittavalta, ja lensi vinossa. Koiras tuhahti huvittuneesti itsekseen. Hän tulisi varmaankin hulluksi.
”Eipä tässä mitään ihmeellistä, kieriskelen tylsyydessä… Entäs itselläsi?” Gado vastasi, ihmetellen pidempää kuin kahden sanan vastausta itseltään. Vielä kummallisempaa oli se, että koiras tahtoi tietoisesti jatkaa keskustelua. Ehkä hän oli nyt jo tullut hulluksi.
// Hyvä juttu :D //
|
|
|
Post by Sihiro on Aug 28, 2011 7:30:11 GMT 7
// Oon hirveen pahoillani että vastaamisessa menee aina näin kauan. Meitillä kun toi tekstin sujuvuus on päivistä kiinni :P //
Gado kiehnäsi ympäriinsä koko ajan, saaden jopa Roriarkin hieman levottomaksi. Häntä ei juurikaan paikallaanolo haittaisi, mutta Gadolla se saattaisikin olla (selvästi) toisin. "Sitä samaa, sitä samaa", naaras naurahti. "Tosin itselläni ei taida olla ihan niin tylsää kuin teillä?" Roriark kysyi kulma toinen kohollaan. Häntä ei haittaisi ottaa lunkisti hetken ajan, sillä sairaanhoitajan työ osasi olla uuvuttavaa. Eikä sekään oikeastaan auttanut että olit ylihoitaja. Se toi tiettyjä vastuullisuuksia ja uhrauksia. Yksi niistä oli vapaa-aika. Sitä ei juurikaan suotu Roriarkille, varsinkaan jos asuit sairaalassasi. 'Kuinka nerokasta sijoittelua', naaras ajatteli happamasti.
Roriark katsahti kylkeensä mietteliäänä. "Jos mikään muu ei auta, miten olisi lyhyt kävelyreissu?" naaras kysyi. Saattoi olla ettei uros tai hänen jalkansa jaksaisi, mutta se ei sattnut kysyä. Hänen kylkeään korkeintaan nipistelisi pahimmiten, kiitos levän mutta Gadon etujalkaa ei noin vain liikuteltu. Kai.
|
|
|
Post by Sasa on Aug 29, 2011 20:05:15 GMT 7
Gado ei tiennyt itsensä olevan niin huono olemaan paikoillaan. Se saattoi tosin johtua siitä, ettei hänen koskaan tarvinnut maata vuoteen omana niin kuin nyt. Haavoista huolimatta hän oli yleensä aina vain kävellyt ympäriinsä, hankkinut ruokaa tai jotain. Tietty olihan tämä ensimmäinen kerta kun hän oli kunnolla murtanut jotain. Griipin ajatukset lipuivat hiljalleen tämän muistoihin siitä ajasta, kun hän ei osannut edes lentää. Hän oli silloin murtanut takajalkansa varpaan leikkiessään, ja sekin parani vauhdilla. Pikku pintanaarmu se olisi nykyään, mutta silloin se oli iso juttu.
”En ole varmaankaan tottunut olemaan pitkiä aikoja aloillani”, Gado vastasi vilkuillen Roriakin hieman kateellisesti. Naaras näytti pystyvän olemaan ihan rauhallisesti, vaikka tällä ei ollut yhtään sen enempää tekemistä kuin Gadollakaan.
Se, mitä Roriak ehdotti, sai Gadon miltei sekoamaan, jostain helpottuneisuuden tunteesta varmaankin. Hän ontuisi vaikka kahdella jalalla, jotta pääsisi edes vähän käyttämään lihaksiaan ja liikkumaan. ”Sopii paremmin kuin hyvin”, hän vastasi. Ja olisihan kävelystä muutakin hyötyä. Siitä saisi hieman harjoitusta kolmella jalalla konkkaamiseen. Gado nousi varoen seisomaan olkipetilleen, ja huomasi kuinka kipeänä kaikki paikat olivatkaan. Siitä huolimatta hän lähtisi kävelykierrokselle.
|
|
|
Post by Sihiro on Oct 21, 2011 22:31:37 GMT 7
"Hyvä", Roriark hymyili ja nousi itsekkin. Hänelle se tuotti paljon vähemmän vaivaa ja kipua kuin Gadolle, mutta ei hänkään täysin vahingoittumattomana päässyt. Kylki nipisteli tosiaan, jopa hieman vihlaisten kun naaras käytti senpuoleista jalkaa liian nopeasti.
Siipiään ei naaras voinut juurikaan laskea kyljen päälle, sen sulkien muuten hinkaten haavaa ärsyttävästi. Roriark tyytyi pitämään molempia siipiään hieman kyljistä irti mikä ei ollutkaan ihan niin helppoa kuin olisi luullut. Nyt kun niitä joutui pitelemään hieman auki koko ajan, huomasi kuinka väsyneet ja hapoilla ne olivat oikeastaan olleet. Siipiä särki ja kolotti, mutta naaras nokkaa kiinni purren yritti pitää niitä ylhäällä. Olisihan hän voinut niitä raahatakkin, mutta se olisi johtanut tuntikausien putsaamiseen.
Hän oli jo (melko) vaivatta noussut pediltään, odottaen nyt urosta joka vielä tuntui kiipeävän omaltaan alas.
// Katso! Katso! Minä vastasin! //
|
|
|
Post by Sasa on Nov 21, 2011 20:32:58 GMT 7
// Minä katson! Ja katso, mäkin vastasin! //
Gado joutui hetken tuijottamaan epäuskoisen näköisenä matalan olkipetin ja lattian välistä olematonta korkeuseroa. Minkä jalan alas ensimmäisenä laskisi? Etujalan kanssa joutuisi hyppäämään, takajalat… ’Olkoot…’ Koiras ajatteli, ja konkkasi itsensä hankalan näköisesti makuupaikkansa vierelle. Gado ehti vasta nyt kunnolla tarkistaa turkkinsa ja sulkiensa kunnon kunnolla. Hän oli yltä päältä tomussa, ja vasemmasta siivestä oli jäänyt yksi sulka matkanvarrelle. Sekin olisi kunnon projekti pestä itsensä ja kastella koko höyhenistö.
Seuraava liike oli väärä, Gado yritti tapansa mukaan astua askeleen oikealla käpälällään. Kotka värähti ja sulki hetkeksi silmänsä. Koiras veti katkonaisesti henkeä ja vannotti itsensä olemaan näyttämättä kipua, vaikka se oli ehkä huomattukin. Gado avasi silmänsä ja konkkasi jälleen muutaman metrin eteenpäin kolmella raajalla, katsoen samalla Roriakiin.
|
|
|
Post by Sihiro on Nov 22, 2011 5:06:02 GMT 7
// I'm on a roll here! //
Roriark katsoi varuillaan kuinka Gado näennäisen kipeän näköisesti laskeutui pediltään alas, naaraskotka valmiina syöksymään apuun jos sitä tarvittaisi. Mutta koiras tuntui melko hyvin saavan itsensä ihan omillaan alas, vaikka kivuilta ei selkeästi säästytty.
Gadon katsoessa häneen varmaankin odottavasti, Roriark hymyili ja nyökkäsi innokkaasti. Vihdoinkin sitä saisi hieman tekemistä! (...Vaikkakin pedillä ei oltukaan makoiltu kuin hetkoi joihinkin muihin sairaalassa oleskelijoihin verrattuna). Roriark kuitenkin tahtoi nähdä uuden hymyn Gadon vakavilla kasvoilla, vaikka sen ei niinkään pitäisi häntä erityisemmin kiinnostaa. "Valmis?" hän kysyi itselleen melko epätavallisen pirteällä äänellä, kallistaen päätään kohti ei-niin-kaukana olevaa suuaukkoa.
Naaras tarkoituksella lähestyi koirasta niin, että jos tämä horjahtaisi tai vastaavaa, olisi Roriark heti auttamassa, tukemassa. Naaras ei enää enempää halunnut nähdä tämän kasvoilla kipua.
// Löysin inspiraationi uudestaan. Yay!
... Kuulostaapa tuo lähetymis-sana jotenkin lähentely-yritykseltä. Mitä sen ei pitäisi olla //
|
|
|
Post by Sasa on Nov 22, 2011 21:12:58 GMT 7
Roriakin hymyily ja nyökkäys saivat Gadon innostumaan kävelyretkestä vielä enemmän. Koiras tiesi, ettei voisi mitään urheilusuorituksia tehdä, mutta halusi silti ulos ja liikkeelle. Gado ei heti löytänyt katseellaan käytävää joka johtaisi ulos, mutta pystyi haistamaan raittiin ilman. Hän käänsi katseensa takaisin Roriakiin, juuri parahiksi vastatakseenkin. ”Tietty”, Gado sanoi varsin ytimekkäästi ja hymyili perään. Jokin osa hänestä oli aivan äimänä, miksei Gado vain mumissut ja katsonut murhaavasti. Kai ne olivat ne lääkehuurut…
Kotka lähti kohti uloskäyntiä. Gado kokeili astua oikealla takatassulla enemmän eteen kuin yleensä, ja se lievensi konkkaavaa hyppimistä jo paljon enemmän. Sivusilmällä hän näki Roriakin tulevan lähemmäs, mutta Gado ei siitä välittänyt, hyvä vaan jos hän onnistuisi taas lentämään nokalleen käpälänsä takia. Koiraalla oli hieman kummallinen olo. Ei mitenkään huono tai mitään, hän vain oli jotenkin hämmentynyt koko rytäkästä ja sairaalassa olosta.
// Nyt alkaa taas mullakin inspaamaan, ei ollut nyt niin väkisin väännettyä tekstiä :D //
|
|