|
|
Post by Sihiro on Apr 28, 2011 17:18:52 GMT 7
// Tänne saavuttiin alunperin Täältä // RoriarkTutut hajut alkoivat hiljalleen leijailla ilmassa, kun saavuttiin sairaalaa ympäröivälle alueelle. Roriark näkö heittelehti yhä enemmän, eikä Gadossakaan ollut kehumista. Molemmat kuitenkin sinnittelivät parhaansa mukaan saavuttaessa Pohjoisille vuorille. Gadossa ei näyttänyt kovin hyvältä. Uros oli menettänyt hieman korkeutta, jonka naaras huomasi vasta hetkeä myöhemmin. Hänen reaktionopeutensa oli todella hidastunut, eikä hänen järkensä leikannut enää niin nopeasti kuin se tavallisesti olisi. Kylki valitti entistä enemmän, ja Roriarkin alkoi olla vaikea hengittää. Ennenkuin hän huomasikaan, oli hän unohtanut lyödä siivillään ja havahtui vasta kun oli pudonnut jo aimosti korkeutta. Ainoa lohtupuoli tässä kaikessa oli se, että tuuli puhalsi juuri sairaalan suuntaan helpottaen lentoa ja mahdollistaen heidän veriset hajunsa kantautuvan sairaalalle asti. "Jaksa hetki vielä Gado", hän kurottautui sanomaan taakseen väsyneellä ja ponnettomalla äänellä "voimme laskeutua ihan kohta", Roriark läähätti. Hänen siipensa sakkasivat inhottavasti kuvastaen hänen väsymystään ja huonoa hallintaansa. Pian kuitenkin edestä alkoi kuulua siipien havinaa. Edessä näkyi tummaa taivasta vasten vitivalkoinen hahmo, jonka perässä lensi toinen vihertävä samanlainen. Ne olivat kaksi yövuorossa ollutta sairaanhoitajaa, Nonte ja Yidna. Roriark huokaisi helpotuksesta. Heidän kipua viestivät hajunsa olivat tuulen takia leijailleen aina sairaalalle asti. "Ylihoitaja!" Yidna tuntui kutsuvan jostain kaukaa, vaikka hänen huolestunut hahmonsa oli aivan vieressä. Vitivalkoinen keho mustaa taivasta vasten sai hänet muistuttamaan aivan pimeyteen laskeutunutta enkeliä. Samalla kun Yidna jäi Roriarkin viereen tukemista varten, Nonte lensi takana olevan Gadon vierelle, kuitenkin kiitettävän matkan päähän. Ulkonäönkin perusteella Gadosta hohkasi tietynlaista sotilaille tyypillistä arvokkuutta, ja Nonte ymmärsi olla tunkematta liian lähelle. // Päätin pullauttaa paikalle tällaiset. Jos ihmettelet, niin Yidna on vitivalkoinen naaras, ja Nonte miellyttävän pastellinvihreä uros // |
|
|
|
Post by Sasa on Apr 30, 2011 1:59:09 GMT 7
Gado lensi kuin mikäkin juopunut hyypiö, kunnes hän sai hieman vakautettua lentoaan. Koiras yritti hengittää rauhallisesti ja sovittaa hengitys siipien lyöntien kanssa sopivaan tahtiin. Se helpotti kummallisen paljon. Gadon saatua lentonsa hiukan parempaan kuntoon, hän tajusi, että Roriak oli pudottanut korkeuttaan. Naaras näytti uupuneelta, verenhukka näkyi selvästi. Myötätuuli tarttui hellästi koiraan siipiin, ja auttoi eteenpäin. Se kantoi Roriakin sanoja eteenpäin, mutta Gado kuuli ne silti. Koiras ei saanut tarpeeksi kuuluvaa sanaa suustaan, mutta yritti murahtaa niin hyväksyvästi, kuin pystyi. Enää hetki.
Hiekanruskean griipin näkökenttään ilmaantui kaksi hahmoa. Ensin koiras meinasi luulla, että kuolisi siihen paikkaan, sillä hän tukin voittaisi edes hyttystä tässä kunnossa. Hän kuitenkin huomasi tulokkaiden tuntevan Roriakin, ehkä he olivat jonkinlaisia sairaanhoitajia. Valkea jäi Roriakin luo, Gado helpottui, he olivat turvassa. Toinen, pastellinvihertävä uros lensi Gadon luokse, jättäen kuitenkin hänelle tilaa, mistä Gado oli kiitollinen. Maassa näkyi hieman tallatumman näköinen alue, mikä vaikutti sairaalaan suuaukon lähellä olevalta. Hyvissä ajoin Gado alkoi pudottaa korkeutta ja jarruttaa. Hän laski takaraajansa veltoiksi, riippumaan maata kohti, ja käänsi siipiään takakenoon. Vihertävän sävyinen uros lensi Gadon vierellä. Maa lähestyi liian nopeasti, ja Gado yritti nopeasti lyödä siipiään jarruttaakseen vauhtiaan, mutta reaktio tuli liian myöhään. Griipin toinen siipi lehahti hallitsemattomasti alas, saaden koko koiraan kääntymään selkä edelle.
Koko selkärankaan täräyttävä isku maahan sai Griipin kierimään, ja lopulta koiras päätyi makaaman selälleen siivet levällään. Hän läähätti, ja kipu tykytti joka paikassa. Voisikin vain jäädä siihen ikuisuudeksi nukkumaan. Gado kuitenkin pakotti itsensä pysymään hereillä, ja vaivalloisesti hän kierähti oikeinpäin, nousi ylös vapiseville kolmelle jalalleen. Toinen uros ryntäsi Gadon tueksi, ja loukkaantunut griippi nojasi toiseen. Gado ei jaksanut edes ajatella, mutta toivoi, että voisi todella luottaa vihreään urokseen.
// Hyvät pullautukset, Gado ja Rori olis yli korvien lirissä ilman päivystäjiä 8) //
|
|
|
|
Post by Sihiro on Apr 30, 2011 21:52:02 GMT 7
// Niin vähän ajattelinkin. On siinä meillä soturi ja ylisairaanhoitaja :P //
Roriark katsoi hämärän näkönsä läpi, kuinka Gado-parka laskeutui - jos sitä sellaiseksi saattoi laskea. Uros suoraansanottuna teki pakkolaskun laskeutumisen sijaan, ja Roriark irvisti myötätunnosta. Uros oli kierähtänyt selälleen, kierien jonkun matkaa, nousten kuitenkin hetken kuluttua jalat vapisten.
Roriark odotti itselleen tilaa hieman hermostuneena. Hänen näkönsä oli murto-osa oikeasta, eikä pitkien siipien huono hallinta laskeutumisissa paljoa auttanut. Hän veti syvään henkeä, vaikka se kirpaisikin ja alkoi itsekkin tehdä tietään maata kohti. Kapeat siivet eivät olleet väsymyksen kanssa hyvä yhdistelmä, joten heti hänen siipensä alkoivat sakata ja vaappua ikävästi. Hänen laskeutumisensa sujui Gadoa vain hieman paremmin - naaras onnistui pysymään maahan osuessaan jaloillaan, mutta kaatui kuitenkin hetken kuluttua. Siivet levisivät hänen vierelleen epämukavaan asentoon, ja Roriark kurisi inhottavaa oloaan. Hänen haavansa lensi hiekkaa, saaden sen kirvelemään yhä enemmän. Loistavaa.
Yidna laskeutui hänen vierelleen, tukien häntä heti vaikkei Roriark sitä juuri tarvinnutkaan.
Gado oli löytänyt laskeutua aivan lähelle sairaalan melko piilossa olevaan suuaukkoa: maa oli tosiaan myllättyä, ja Roriark ajatteli että pistäisi alaisiaan hieman peittämään näkyvimpiä alueita. Hän ei halunnut paikalle ylimääräisiä tunkeilijoita. Roriark kadotti ajatuksensa hetkeksi ja joutui tihrustelemaan jotta näkisi missä he oikeastaan olivat: hajut olivat tuttuja ja ainoastaan tämän takia hän tiesi että oltiin lähellä.
Yidna huomasi ylisairaanhoitajansa tihrustavan katseen, ja otti hetkellisesti ohjat käpäliinsä.
"Tänne päin, sir", hän teititteli ja pukkasi Roriarkia oikeaan suuntaan. Sairaalan suuaukko ei ollut enää kaukana.
Nonte teki samoin, ja ohjasti Gadoa oikeaan suuntaan parhaansa mukaan.
|
|
|
|
Post by Sasa on May 1, 2011 15:59:45 GMT 7
// Tottakai x) //
Suljettuaan silmänsä Gado keräili viimeisiä voimiensa rippeitä pieneksi kasaksi ja vääntäytyi seisomaan kokonaan oman tukensa turvin. Griippi irvisteli ja huojui yhtä kankeasti kuin selkäkipuinen vanhus. Hän etsi hitaasti katseellaan Roriakia, ja ehti näkemään tämän epämukavan kaatumisen. Gadon omien kokemuksien perusteella hän tiesi, kuinka ärsyttävää oli, kun siivet tahtoivat vääntäytyä inhottaviin asentoihin, eikä niiden suoristaminen, tai kyljille laskostaminen ollut mukavaa. Koiras oli nilkuttavinaan tämän luokse, mutta sai itsensä vain nytkähtämään hieman siihen suuntaan. Valkoinen naaras oli onneksi avustamassa toista.
Vihreänsävyinen griippi alkoi paimentaa Gadoa eteenpäin, soturi ontui ponnettomasti sinne mihin tahdottiin. Pian edessä näkyi kasvien suojaama luolan suuaukko. Gado pysähtyi, Roriak voisi mennä edellä, sillä koiraalla ei ollut minkäänlaista käsitystä minne pitäisi mennä. Hyvällä tuurilla hän saisi vain muutaman tonnin maata niskaansa, tai putoaisi jonnekin onkaloon. Se ei vain juuri nyt huvittanut. Lyhyt yskän puuska sai Gadon kuulostamaan hyvinkin sairaalta. Yskiminen sattui kylkeen, joten hän yritti hillitä sitä, saaden aikaan käheää köhimistä. Tuntui kuin kurkkuun olisi jäänyt jotain, eikä koiras meinannut saada henkeä. Lopulta hän vain kivusta huolimatta köhäisi kunnolla, ja se auttoi. Tosin vain henkitorveen, kipu tykytti vain entistä pahemmin kyljessä.
|
|
|
|
Post by Sihiro on May 3, 2011 21:00:55 GMT 7
Roriark yritti sumeilta ja väsyneeltä olotaan katsoa missäpäin Gado kulki. Uros kulki Nonte rinnallaan hänen takanaan, näyttäen aika nuutuneelta itsekin.
Roriark puolestaan seurasi Yidnaa, joka oli vaihtanut paikkaa hänen takaansa kulkemaan edellä. Onneksi naaras oli niin kirkkaanvalkoinen, ettei Roriarkilla ollut juurikaan vaikeuksia erottaa tätä tummasta ympäristöstä. Oli myös hyvä että tämä kulki edellä, sillä yön ollessa pimeimmillään ei naaras saanut ympäristöstä juurikaan selvää.
"Tänne päin", Yidan kutsui pehmeällä äänellään, jota Roriark seurasi kuin oman emonsa kutsua. Hänen askeleensa vaappuivat jo pahasti, veren vuotaessa yhä, ja lennon tuoman väsymyksen takia. Hän pysähtyi paikalleen, ja lysähti aivan yllättäen avuttomasti maahan. Yidna riensi heti hänen vierelleen, puskien häntä takaisin ylös.
"Jaksa vielä hetki ylihoitaja", hän sanoi ja Roriark yritti saada itseensä hieman puhtia, edes hetkeksi. Hän onnistui nousemaan täriseville jaloilleen, ja seurasi Yidnaa jälleen kerran.
Tutut yrttien tuoksut ympäröivät hänet heti, ja hän osasi jo melkein ilman kunnon näköä kävellä suurinpiirtein oikeaan suuntaan. Ties kuinka monennen kerran naaras käveli oman kotinsa, sairaalan tutusta jokseenkin ruohon peittämästä, viileästä suuaukosta sisään. Kallio ja pienet hiekanmuruset rapisivat hänen kynsiensä alla, ja hän alkoi suunnata heti tietään kohti omaa petiään. Joku kuitenkin tuli hänen tielleen, estäen tien turvalliseen petiin.
"Olen pahoillani ylihoitaja, mutten voi auttaa teitä jos makaatte omassa pedissänne". Roriark olisi halunnut kiukutella kuin parhainkin pikkulapsi, jotta pääsisi omaan petiinsä mutta antautui väsymyksestä Yidnan ohjattavaksi.
Naaras ohjasi häntä pidemmälle viileään luolastoon, kohti kaikkein vakavimmille tapauksille varattuja olkipetejä jotka sijaitsivat lähimpänä sairaanhoitajia. Jos luolaan olisi jatkettu syvemmälle, muuttuisi yksi suuri luola moneksi pieneksi jossa useimmat toipilaat makoilivat.
Roriark suorastaan törmäsi yllättäen edessään olevaan olkipatjaan, ja rojahti siihen välittämättä ottaa sillä hetkellä parempaa asentoa. Hänen makasi siinä raajat levällään, siivet sojottaen välinpitämättömästi ympäriinsä. Lähellä, Nonte ohjasi Gadoa parhaansa mukaan Roriarkin vieressä olevalle olkipatjalle.
|
|
|
|
Post by Sasa on May 3, 2011 22:28:01 GMT 7
Gado lähti seuraamaan kahta etummaista griippiä. Luolaan astuttaessa tapahtui juuri niin kuin koiras oli arvannutkin. Hän kolautti päänsä kivisen suuaukon kattoon. Gado sukelsi kömpelösti suuaukosta sisään, ja kirosi. Äännähdys muistutti kuitenkin paljon enemmän vihaista epämääräistä örähdystä, kuin voimasanaa. Otsaa jomotti ja näkö alkoi mustua hiljalleen. Gado tunnisti tilanteen, hänelle kävi näin aina vähän ennen pyörtymistä. Koiras ei kuitenkaan välittänyt näöstä sen enempää, hänen silmänsä eivät olleet muutenkaan tottuneet vielä pimeään. Griippi vain sulki silmänsä ja jatkoi suunnistusta kuulonsa varassa. Hän seurasi edessään kuuluvia askelia ja Roriakin nopeaa hengitystä. Gadon siivet riippuivat alhaalla, ja laahasivat maata, ja vaikka kallio ja hiekka niitä raapivatkin, hän ei jaksanut nostaa niitä kyljilleen.
Toinen naaras, se valkoinen, sanoi jotain jollekin. Gado kuuli äänen, muttei pystynyt keskittymään niin, että olisi saanut sanoista selkoa. Sanat vain kaikuivat päässä, ilman mitään merkitystä.
Koiras tunsi poskensa viistävän viileää kalliota. Siitä oli hyötyäkin, hän ei enää hoippunut siksakkia edestakaisin, vaan pystyi kulkemaan lähes suoraan seinämän viertä. Tuoksut olivat monipuolisia. Yrttejä ilmeisesti. Gado havahtui siihen, että seinämä loppui ja joku sanoi jotain, hipaisten koiraan toista siipeä. Se oli Nonte, joka yritti saada Gado oikeaan suuntaan.
Loukkaantunut kotka kompastui kalliota pehmeämmän tuntuiseen olkipatjaan. Gado kaatui sille selälleen, ja hätkähti, kun tärähdys tuntui kyljessä. Oliko karhu murtanut kylkiluitakin? Ei hän jaksanut miettiä sitä, eikä mitään muutakaan. Hän pääsi vihdoin lepäämään, turvalliseen paikkaan. Olkipatja tuntui kuin ihanalta untuvalta, vaikka takajalat retkottivatkin sen yli ja kaikkialta tuntui tulevan kivun aaltoja. Jossain alitajunnassa kolkutti se ainainen riski, että paikka olisi petollinen. Uupumus ja kipu kuitenkin peittivät sen, eikä Gado lopulta edes tiennyt, oliko hereillä, tajuton vai nukkuiko hän, jotain vain.
|
|
|
|
Post by Sihiro on May 10, 2011 1:39:26 GMT 7
Roriark katsoi kuinka Gado nukahti olkipatjan tuomaan lämpöön, ja oli itsekin nukahtaa. Hän ei kuitenkaan sallinut itselleen sitä loisteliaisuutta vielä, vaan pakotti silmänsä pysymään auki vaikka ne harasivatkin hanakasti vastaan.
"Yidna", hän yritti huutaa väsyneellä äänellään. "Yidna!"
"Niin ylihoitaja?" Yidna sanoi kiirehdittyään äänen luo.
"Gadon... Haavat tarvitsevat ruttolehteä", Roriark huohotti.
"Älä huoli ylihoitaja, kyllä me pärjäämme. Menkää te vain nukkumaan", valkoinen naaras osittain käski, ja osittain kehotti. Roriark ei olisi halunnut, mutta uupumus ja kipu pakottivat hänet sulkemaan silmänsä.
~~~
Roriark ei ollut edes tajunnut nukahtaneensa missään vaiheessa. Hän nousi hätkähtäen ylös, vain saadakseen kivulta ikävän pistoksen kylkeensä. Hän kirosi itseään, ja vetäytyi hieman kokoon kivun voimasta. Se ei ollut juuri mitään eiliseen verrattuna, mutta ruskeasulka oli ollut niin uupunut, ettei ollut juurikaan tuntenut kyljen tuomaa kipua.
Nyt se oli peitetty kuitenkin ruttolehdellä: kasvilla joka suurimmaksi osaksi turrutti kivun ja auttoi paranemista. Se tosin haiskahti nokkaan aika pahasti... Asiaa ei oikeastaan auttanut se, että myös hänen petinsä haisi siltä. Ihanaa.
|
|
|
|
Post by Sasa on May 11, 2011 1:22:49 GMT 7
Nukkuvan kotkan uneen leijaili hiljalleen epämiellyttävä haju. Unissaan Gado murahti, heilautti muutaman kerran päätään ja yskähti. Kyljen pistos sai koiraan hereille. Ennen kuin hän edes vaivautui avaamaan silmiään, lähes kaikki lihakset lähettivät valituksensa. Hiljaa Gado alkoi tihrustaa ympäristöään. Haju oli karmiva. Miksi edes… Koiras hätkähti, ja räpiköi istumaan. Vasta nyt hän muisti olleensa sairaalassa, samalla kaikki aikaisemman tapahtumat tulvahtivat Gadon muistiin. Kotka rymähti takaisin kyljelleen makaamaan oljille ja huomasi Roriakin. Naaraan kylki oli jonkin tummanvihertävän kasvin peitossa. Haju tuntui olevan lähtöisin kasvista.
”Tiedätkö…” Gado ehti vasta aloittaa mumisten, kunnes joku tuntui kumauttavan häntä päähän. Järjetön päänsärky alkoi vallata koiraan päätä. Hetken Gado ajatteli, että olisi ollut paljon mukavampaa olla tajuttomana tai nukkua. Ajatukset kuitenkin kääntyivät siihen mikä oli jäänyt kesken.
”…Onko täällä juomakelpoista vettä?” Hän mumisi, ja nousi jälleen istumaan, tällä kertaa kuitenkin varoen enemmän jokaista kipeää paikkaa. Etujalka oli kiedottu johonkin ja köytetty tukevasti kiinni vartaloon. Se oli sidottu jotenkin yhteen punotuilla kasvin osilla. Siteen alta pilkisti samaa pahanhajuista kasvia, mitä oli Roriakin kyljessä.
// Luojankiitos ei tarvinnut alkaa kehittelemään ideal-sidettä x) //
|
|
|
|
Post by Sihiro on May 24, 2011 15:08:46 GMT 7
Roriarkin oli huomattavasti parempi olo kuin hetkeä aikaisemmin. Vaikka kyljen laimeneva kipu vielä häiritsi, tunsi naaras silti olonsa kovin... Iloiseksi. Kenties elonjäämisen tajuaminen sekä stressin ja uupumuksen väistyminen sai olon epätavallisen optimistiseksi. Hänet kuitenkin keskeytti Gadon kysymys. Uros keskeytti lauseensa aika kivuliaan kuuloisesti - mustatähdekin ainoa miinuspuoli oli selvästi iskenyt päälle.
"Vettäkö?" hän kysyi kuin varmistaakseen, ja säikähti oman äänensä karheutta ja väsyyttä. Hänen kurkkunsa tuntui jokseenkin kuivalta, eikä vesi olisi hänenkään mielestä mitenkään paha ajatus. Hän ei tosin itse voisi vielä nousta, saati sitten Gadokaan. Onneksi kaksikon lepopaikat olivat samassa salissa kuin sisääntuloaukko, joten jonkun sairaanhoitajan oli pakko tulla jossain vaiheessa sisään. Ja eipä aikaakaan, kun sairaanhoitajaksi vielä opetteleva Riska saapui täyden yrttilaukun kanssa sisään. Pieni uros raahasi painavan laukun yrttivarastolle, jättäen sen sinne jonkun kokeneemman käsiteltäväksi.
"Riska!" Roriark kutsui karhella äänellään ja sai korpinmustan hevoskotkan huomion. Uros ravasi naaraan luo, silkka uteliaisuus loistaen ruskeista silmistä.
"Ylihoitaja", uros totesi ja sai sen kuulostamaan osittain kysymykseltä. Hänen vielä poikasmainen äänensä vapisi kuten aina, mutta onneksi hän oli jo päässyt pahimman ujoutensa yli.
"Haluaisin että hakisit minulle, sekä Gadolle tuossa vettä", Roriark pyysi nyökäten uroksen nimen kohdalla kohti Gadoa.
"Olisin enemmän kuin tyytyväinen jos lähtisit hakemaan sitä vuorilta", naaras pyysi ja toivoi ettei pieni hevoskotka olisi liian väsynyt matkaan. Vuorien lähteissä virtaava vesi oli mineraalista, ja määrästä ja paikasta riippuen hyvin terveellistä.
"Toki ylihoitaja", Riska myöntyi sanomatta tai kyselemättä enempää. Hän tosin jäi paikoilleen epävarmana.
"Voit kantaa veden pesästäni löytyvillä nahkapusseilla. Olisi myös hyvä jos ottaisit sitä myös hieman talteen laitettavaksi", naaras hymyili ja pieni uros nyökkäsi. Tosin hänestä luki helposti ettei häntä innostanut koko ajatus vielä kylmillä vuorilla lentämisestä. Riska ei kuitenkaan ollut valittaja, vaan mukava nuorikko joka lähti heti matkaan.
"Tässä voi kestää hetki, mutta lupaan että parempaa vettä et ole eläisässi saanut - vielä", Roriark naurahti hieman lauseensa loppuun.
"Mutta voit pyytää ohikulkevilta sairaanhoitajilta vettä jos sitä on pakko saada heti. Se tosin on yön yli seissyttä joten maku ei ole kaikkein parhain", Roriark hymyili pahoittelevasti.
|
|
|
|
Post by Sasa on May 24, 2011 23:06:50 GMT 7
Seuraavan päänsärkyaallon jälkeen, kun Gado oli alkanut jo hieman heräillä tokkuraisesta unestaan, koiras sai vihdoin tuntea edes jonkin olevan paremmin. Uni teki ihmeitä, häntä ei enää vaivannut väsymys, ei vaivaisi ainakaan yhteen päivään. Haavat ja muuta vammat eivät olleet läheskään yhtä kivuliaita kuin olivat olleet, ja Gado tiesi olevana tarpeeksi turvallisessa, karhuttomassa paikassa. Griippi ei ihmetellyt janoaan, hän ei ollut juonut vähään aikaan ja veren menetyskin saattoi vaikuttaa. Hän tiesi, että nälkäkin hyökkäisi pian kimppuun, mutta se oli vasta myöhemmin ongelma. Pääkipu oli nyt kaikista rasittavin. Gado havahtui Roriakin karheaan ääneen.
”Sitä juuri”, hän tuhisi. Koiraan ajatukset alkoivat harhailla puiden juurissa, puissa ja metsissä, kunnes hän hätkähti taas Roriakin ääntä. Gadolla kesti hetken, kunnes tämä sai tarkennettua silmänsä tummaan pienikokoiseen hahmoon. Nuori hevoskotka oli kai yksi sairaanhoitajista, joista Gado ei meinannut pysyä millään laskuissa. Koiras kuunteli vaitonaisena keskustelua, kunnes särky paheni taas. Kotka mätkähti taas pitkälleen petille, ja hivutti hitaasti terveen etujalkansa ohimolleen. Onnekseen koiras onnistui inahtamatta pitämään vaikeroinnin tulvan sisällään. Tämän pahempaa päänsärkyä ei ollutkaan. Gadon olisi niin tehnyt mieli vain puristaa mustat kyntensä ohimonsa läpi, vaikka kaivaa aivonsa ulos pääkopastaan jotta se loppusi. Kipu alkoi kuitenkin taas hiljalleen hellittää.
Lopulta Gado pystyi taas keskittymään vähän muuhunkin. Ajatus niin hyvästä vedestä sai janon vain pahenemaan.
”Kuolaan kohta koko nestetasapainoni sekaisin”, Gado naurahti ja jatkoi, ”Pärjään kyllä siihen asti”.
Kyllä hän kestäisi tarpeeksi kauan saadakseen elämänsä parasta vettä.
|
|
|
|
Post by Sihiro on Jun 7, 2011 23:57:58 GMT 7
// Anteeksi kesto, tämä öttiäinen selitää keston laimeasti sillä että.... Kävin lähellä kuolemaa ajettuani lentävällä lautasellani lehmien sataessa taivaalta samalla kun Jeesus tervehti minua koska kissa lensi taivaan halki jahdatessaan vuorenkokoista hiirtä //
Roriark naurahti Gadon toteamukselle.
"No, kauaa et joudu odottamaan. Riska on onneksi vielä nuori ja vetreä joten ei pitäisi kestää enää kauaa", naaras vakuutteli ja toivoi hevoskotkan pitävän vauhtia. Vesi alkoi herahtaa ruskeasulan kielelle kun hän sortui ajattelemaan kylmää vettä liian pitkäksi aikaa.
"Huomenta ylihoitaja", Yidna tervehti kun saapui ulkoa johdatellen jalkansa murtanutta tummanruskeaa hevoskotkaa. Ori ei ollut kovinkaan epätavallinen näky, sillä tällä oli taipumuksena haastaa riitaa turhista asioista - häviten melkein aina. Tosin murtunut jalka oli kovin vakava vamma. Raskastekoinen ori äkkäsi Roriarkin ja painoi korvansa nolostuksesta luimuun.
"Ahahaha...", ori nauroi kiusaantuneena.
"Terevrueren", Roriark sanoi syyttävästi "mitä tällä kertaa?"
"No tuota, kun- öh- siis tuo tuolla...", ori yritti mutta ei kyennyt loppuun asti ylihoitajan syyttävän katseen alla. Yidna päätti puuttua asiaan.
"Mokoma tappeli taas Herten kanssa", hän totesi ykskantaan ja hoputti oria joka oli pysähtynyt kaivelemaan kivilattiaa. Ah, Herte, kaikkien viriilien orien perivihollinen. Herra oli kerännyt itselleen melkoisen haaremin halukkaita hevoskotkatammoja. Tämäkös vasta sitten herätti orien mielenkiinnon. Tulokkaiden harmiksi vain, että Herte ei ollut mitään eilisen teeren poikia, joten moni sai vain itsensa runnotuksi. Ja hevoskotkista puheenollen...
Riska saapui sillä hetkellä sisään, suuret nahkapussit pullollaan kylmää vettä.
"Vie toinen tuomasi yrttilaukun viereen, ja tuo toinen tänne", Roriark neuvoi heti, sillä orinalku tuskin tiesi mitä tehdä. Naaras alkoi melkein kuolaamaan kun haistoi raikkaan veden. Mielessään hän huusi että ori pitäisi vauhtia, ja aika tuntui tuskallisesti hidastuvan. Hän tunsi etujalkansa alkavan refleksinomaisesti naputtamaan, mutta hän hillitsi itsensä kuitenkin. Riska kantoi leilin suoraan Roriarkin eteen, ja kaatoi siitä varovasti alustalla olevan reunaman vesikuppiin. Naaras höristi korviaan odotuksesta, ja iski nokkansa heti viileään veteen orin ottaessa leilin pois. Naaras ei edes jaksanut miettiä kuinka ori oli ensinnäkään saanut nahkaleilistä kaadettua.
Naaras ei voinut edes kuvailla kuinka ihanalta vesi maistui.
// Epätoivoinen yritys luoda pidempää viestiä. Ja tuota, en tiedä meniskös tuo laumajuttu tuollain mutta kerrankun ovat osittain hevosia niin miksei //
|
|
|
|
Post by Sasa on Jun 8, 2011 1:25:14 GMT 7
// Ymmärrän, jos näkisin Jeesuksen, olisi varmasti yhtä lähellä kuolemaa x) Ja hiiristä puheenollen... Vuoren kokoinen yksilö olisi painajainen, kerran piti universumin karttapallossa oksentaa yks hiiren kappale... //
Gado tyytyi vain hymähtämään, toivoen samalla nuoren hevoskotkan tosiaankin olevan nopea. Koiras vaipui hiljalleen taas omiin maailmoihinsa odottelemaan uutta päänsärkyaaltoa. Se ilmaantui paikalle pian, muttei ollut niin hirvittävä kuin aikaisemmat. Gado ei silti alkanut toivoa päänsärkynsä hellittämistä, sillä se kuitenkin vain pahenisi, ainakin koiraan omalla tuurilla. Hän alkoi silmäillä loukkaantuneen jalkansa sidettä. Jalka oli murtunut, haavoilla, ties kuinka kauan sillä kestäisi parantua. Gado tiedosti haluavansa pois sairaalasta pian, eikä sitä ihmetellytkään. Harvemmin hän tahtoi minnekään jäädä pidemmäksi aikaa, etenkin tämänkaltaiset paikat, missä pörräsi jatkuvasti uusia naamoja, olivat rasittavia.
’Täydellinen esimerkki…’ Gado murahti mielessään. Jalkansa telonut hevoskotka. Ori vaikutti kummallisen nolostuneelta. Asia kuitenkin valkeni Roriakin haastatellessa tätä, ja sen valkoisen naaraan auttaessa vastaamisessa. Gadoa vastaukset eivät kuitenkaan sen pahemmin kiinnostaneet. Hän äkkäsi, että heti kun hän pääsisi omien ongelmiensa kanssa ulos sairaalasta, tekemistä olisi paljon. Saalistaminen, peseytyminen, nukkuminenkin myöhemmin…
Jokin jumalallinen tuoksu löi yhtenä aaltona Gadon yli. Vettä. Nuori tumma ori ilmaantui takasin, kahden täyden vesileilin kanssa. Gado valpastui heti, ja punnersi itsensä istumaan. Roriak opasti hevoskotkaa, ja ikuisuudelta kestävän hetken jälkeen ori palasi tuomaan toisen vesileilin. Roriak näytti siltä, että meinasi hyökätä leilin kimppuun, etenkin silloin kun ori kaatoi sitä varovasti nahan reunalta. Naaras ampaisi veden kimppuun. Samoin Gado, hän kun ei jaksanut odotella että hevoskotka kaataisi vettä lisää mihinkään muualle, sopu sijaa antaa, niinpä hän melkein kolautti nokkansa Roriakin päähän. Koiras onnistui kuitenkin juuri ja juuri pysäyttämään itsensä, ja tunki nokkansa rauhallisemmin vesikuppiin. Kylmä vesi hiveli tämän karheaa kurkkua, huuhdellen viimeisetkin karhun veren ja karvan rippeet alas. Sen maku oli sanoin kuvailematon, ja vesi todella oli hänen elämänsä parasta.
Kun Gado vihdoin sai nieltyä sen kaiken nokkaansa ahmaisseensa veden, hän tajusi melkein nyhjäävänsä Roriakin poskea. Koiras nosti päänsä kupista.
”Anteeksi”, hän sanoi, ja katui sitä itsekin. Hänen äänessään oli ollut niin kummallisen herrasmiesmäinen sävy, että se sai griipin naurahtamaan.
// Ahmaisseensa, ahmaistensa... Ahma... Kyllä se laumajuttu menee, ainakin musta, tosiaankin ovathan ne osaksi hevosia. //
|
|
|
|
Post by Sihiro on Jun 22, 2011 2:23:33 GMT 7
Roriark ei edes huomannut kuinka Gado melkein itsekkin syöksähti veden kimppuun, hän oli liian keskittynyt veden tuomaan kaivattuun tunteeseen. Vasta kun uros pyysi anteeksi, Roriark huomasi tämän olleen aika lähellä hänen poskeaan.
"Eipä tuo mitään", naaras hymyili tälle ja jatkoi juomistaan hieman naarasmaisemmalla tavalla. Hieman rauhallisemmin, jottei vaikuttaisi ahneelta. Suurin osa janosta oli nyt tyydytetty, ja naaras nosti päänsä kupista huomattavasti virkistyneenpänä.
"Kiitos Riska", Roriark sanoi pienelle orille, joka säteili hyvin onnistuneesta tehtävästään. Joka päivä ei itse ylihoitaja pyytänyt apua.
"Voit mennä toki jatkamaan aiempia puuhiasi". Ori totteli heti ja ravasi syvemmälle luolaan mistä Roriark saattoi kuulla hieman kiukkuisen äänen toruvan Riskaa. Ori selitti kyllä miksi oli kestänyt ja saarnaava ääni rauhoittui pian kehuihin.
"Tuota, onko olosi hyvä? Tarvitsetko jotain?" Roriark kysyi Gadolta luodakseen hieman keskustelua. Hän ei ollut ikinä ollut kovin hyvä sellaisten aloittamisessa ja hänellä olikin hieman vaikeuksia keksiä puhuttavaa.
Naaraalla itsellään ei ollut hätää, mutta ruttolehden yhä yltyvä haju kertoi, että ne olisi aika vaihtaa pian. Roriark ajatteli että tässä vaiheessa olisi hyvä arvioida sairaanhoitajien työtä hänen ollessa itse potilaana. Nyt olisi hyvä nähdä kunkin taidot itse teossa. Joten naaras pysytteli hiljaa, ja antoi sairaanhoitajien itse tulla luo.
|
|
|
|
Post by Sasa on Jun 23, 2011 13:19:20 GMT 7
Gado antoi Roriakin jatkaa juomistaan rauhassa, kunnes vain veden tuijottaminen kävi liian raskaaksi. Niinpä koiras painoi päänsä kuppiin, tällä kertaa kuitenkin rauhallisesti, ja hän keskittyi vain vedestä nauttimiseen. Pian Roriak nosti päänsä kupista, ja kiitti Riskaa, Gadokin ennätti tyydyttää janonsa, ja mumisemaan kiitokset nuorelle orille. Vesi oli jotenkin kummasti piristänyt Gadoa, ja vienyt ajatukset muualle kaikesta päänsärystä ja muusta ikävästä.
Koiras paransi hieman asentoaan olkipetillä, jääden kuitenkin istumaan. Kolmijalkaisena oleminen tuntui hullulta, muttei lainkaan mahdottomalta. Tummanvihreän yritin haju tuntui voimakkaammalta, kuin vähän aikaa sitten. Gado ei kuitenkaan kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota, ainahan kasvi oli haissut, kun sitä haavoilla oli.
”Oloni on ihan hyvä, ja tässä on kaikki mitä tarvitsen”, Gado vastasi. Olo oli mennyt vain parempaan suuntaan, vedelläkin oli ehkä osansa. Se vain häiritsi vieläkin Gadoa, että kuinka kauan hän joutuisi kököttämään sairaalassa.
”Tiedätkö kauanko tämän paraneminen kestää?” koiras kysyi viittoen jalkaansa. Oli ehkä tyhmää kysyi ylisairaanhoitajalta ”tiedätkö?”, mutta ei Gado halunnut tylykään olla.
Hetkeksi Gado unohtui tunnustelemaan sidottua jalkaansa, yrittäen liikutella sitä hieman. Kipu jysähti ylös raajaa pitkin koiraan muuhun kehoon. Se ei näkynyt ulospäin muuten, paitsi Gadon niskakarvat nousivat pystyyn.
’Tuot en tee kyllä toista kertaa…’ Hän ajatteli, ja ryhtyi jälleenkuuntelemaan Roriakia.
|
|
|
|
Post by Sihiro on Jul 3, 2011 23:04:02 GMT 7
"No hyvä", Roriark totesi tyytyväisenä kun kuuli että koiraalla oli kaikki sillä hetkellä hyvin. Tässä sairaalassa tehtäisiin potilaiden olo kaikin mahdollisin tavoin hyväksi, varsinkin poikasille, jotta näille ei tulisi paikasta epämieluisia muistoja.
Kun Gado kysyi jalastaan, Roriark laski katseensa murtuneeseen käpälään ja rypisti kulmiaan.
"Kun ottaa huomioon mitä kävi, uskon sen kyllä paranevan. En kylläkään kovin nopeasti sillä se on saanut kestää melkoisen paljon ylimääräistä rasitusta", Roriark totesi vakavasti. Eikä hän ollut edes siitä varma, paranisiko jalka. Se riippuisi nyt koiraasta itsestään.
"Mutta jos haluat sen paranevan entiselleen, joudun todella pyytämään ettet laskisi sille painoa vähään aikaan, sanotaan nyt vaikka viikkoon. Sen jälkeen voisin uskaltaa sinua antaa laskea sen jälkeen sen päälle hiljalleen painoa. Jos tulisit vaikka viikon päästä sairaalasta päästyäsi uudelleen käymään, jotta voisin antaa parempia ohjeita", naaras ehdotti lämpimästi.
|
|
