No despertar al dormir águilas

[Sasa]

// Brella siis tännepäin :D Otsikon pitäisi olla espanjaa ja tarkoittaa Älä herätä nukkuvaa kotkaa //

Kova, kylmä tuuli pörhötti hiekanruskeaa turkkia. Gado ravasi tuulisessa yössä. Hän ei tiennyt miksi oli tällaiseen paikkaan joutunut, vuorten juurella oli vain mukavan yksinäistä ja hiljaista. Sää oli jollain kumman tavalla karmiva. Taivaalla kiisi tummia pilviä, ja puuskainen tuuli tuntui välillä heittävän griipin maahan. Yön pimeys sai kivikasat näyttämään katkeamattomalta ketjusta horisontissa. Vuoret taas näyttivät järjettömän korkeilta. Siellä täällä oli pieniä valkoisia lumilänttejä.

Vihdoin Gado löysi sen mitä oli etsinyt. Pieni suojainen kolo hieman korkeammalla kivessä. Koiras hyppäsi siivet hiukan levällään koloa kohti, ja sai hyvän otteen pienestä kielekkeestä. Tuuli kuitenkin tarttui siipiin ja riuhtoi griippiä ilmaan. Tämä kuitenkin ryömi väkisin onkalon suojaan. Kesti hetken, että silmät tottuivat pimeään, kun Gado alkoi nähdä taas, onkalo paljastui juuri sopivaksi lepäämiseen. Griippi kääntyi hankalasti ympäri kolon ahtauden takia, niin että hän näki ulos, ja voisi nopeasti vain loikata ulos kolosta. Hän kävi makaamaan kiviselle kovalle pohjalle. Gadoa väsytti, joten tämä päätti torkahtaa hetkeksi. Hän kuitenkin aikoi käyttää kätevää taitoansa nukkua toinen silmä raollaan. Koiras lysähti hullunnäköiseen asentoon, pää oli pysyssä, mutta se oli ikään kuin nojasi niskaan. Hän katsoi ulos, griippi huomaisi kyllä pienenkin liikkeen, jos jokin vaara uhkaisi. Ja niin Gado torkahti. Hän heräisi pienimpäänkin ääneen.

[mirim]

//Nu niin myö rynnistetään paikalle ku villinorsut : >//

Pohjoisten vuorten äkkijyrkkien rinteiden tyvellä hiipi rusehtava griippi. Naaraan liikkeet olivat jäykät, koska se yritti pitää sulkansa pörheinä ja lämpöisinä. Myöskin siksi, ettei tämä yritys kuitenkaan onnistunut. Vaikka lämpötila ei pudonnutkaan paljonkaan miinukselle, tuuli kylmensi sitä huomattavasti. Tällä hetkellä ei Brella halunnut mitään muuta, kuin löytää lämpimän sopukan itselleen ja nukahtaa.
"Miksi", naaras murisi. "tulin tänne? Vuorivuohia tutkimaanko? Tähän aikaan vuodesta?" Brella alkoi suuttua itselleen. Viha jäykisti raajoja ennestään. Sulat pystyssä ja huonolla tuulella sinisilmä hyppelehti matalassa hangessa.

"Hahhaa!" Brella kiljaisi huomatessaan tumman kolon kalliossa. Viimeksi tällaisen huomattuaan siellä oli majaillut hiukan hämärä griippi. Nyt nuorukainen ei halunnut kenenkään häiritsevän itseään. Naaras kokeili siipiään ja hypähti hiukan ilmaan. Puuskittainen tuuli tarttui heti niihin ja riepotteli Brellan takaisin maahan. Koska liito ei onnistunut, Brella kipusi äristen kalliota pitkin kohti himoitsemaansa koloa.

Vaivalloisesti savenharmaa griippi sai riuhdottua yläosansa luolan suulle. Hetken räpyteltyään silmiään, näki Brella huonoksi onnekseen jälleen toisen kotkan kolossaan. Vaikka Brella huomasi jo nyt toisen olevan ainakin kaksi kertaa itsensä kokoinen, ärtynyt tuhahdus kohosi ilmoille.

//PiiEs kiva otsikko : D//

[Sasa]

Hiekanruskea hahmo oli alakynnessä. Harmaa aarnikotka oli tämän kimpussa. Gado karjui siskonsa nimeä, yrittäen juosta paikalle. Hän ei kuitenkaan päässyt eteenpäin. Äkkiä maisema vaihtui, harmaa sade piiskasi koirasta, ja tuuli tuntui repivän siivet irti…

Nukkuva griippi murahti unissaan. Sumeassa harmaudessa sujahti tummempi varjo. Vihreät silmät rävähtivät auki ja Gado karisti painajaisen itsestään. Hän ravisti päätään, tajuten samalla, että hänen naamansa edessä oli toinen griippi. Savenharmaa hahmo ei näyttänyt olevan hyvällä tuulella, mutta ei ollut sen puoleen Gadokaan. Hän ärähti, ja oli loikkaamassa pystyyn, kunnes kumautti päänsä kivikattoon. Isku sai koiraan hetkeksi jonnekin muualle, mutta samalle sekunnilla hän kuitenkin sai itsensä taas todellisuuteen.

Suuaukosta katsoi pari sinisiä silmiä. Gado ponnisti luolan takaseinästä ja syöksähti eteenpäin, toista päin toisin sanoen. Lennokkaan lähdön takia Gado ei edes huomannut, ehtikö toinen väistää, vai osuiko luolasta ampaissut koiras toiseen, Gado kuitenkin kierähti ilmassa niin, että lennähti suoraan jaloilleen toisen taakse. Hän vain murahti kylmästi, ja antoi toisen tehdä mitä lystäsi. Koloa hän ei kuitenkaan saisi nukkumapaikakseen niin kauan, kun Gado oli hengissä. Kylmä tuulenpuuska tuntui todellista kylmemmältä, koiras oli juuri tullut ulos lämpimästä nukkumapaikastaan.

// Kiitos :D Anteeksi tämä kesto //

[mirim]

//Ei kuules haittaa yhtään : )//

Siniset silmät seurasivat massiivisemman griipin tokkuraista heräilyä. Tämäkään kotka ei vaikuttanut iloiselta. Kenties säällä oli jotakin tekemistä asian kanssa. Kummempia ei Brella ehtinyt jäädä miettimään, kun ruskea aarnikotka syöksyi päin näköä. Salamannopeasti Brella loikkasi sivuun, tuulen riepoteltavaksi, mutta silti toisen siipi osui Brellan vatsaan. Naaraan ähkäisyä ei kuullut tuulen ujelluksessa.

Pienen hetken Brella yritti tasata olonsa tuulessa, muttei onnistunut. Naaras tarttui kallion rosoiseen pintaan ja käänsi katseensa toisen suuntaan. Niin nopea ja raivoisa hyökkäys oli yllättänyt Brellan, joka nyt oli valmiina hyökkäämään, väistämään tai sovittelemaan asioita. Sinisilmän leppoisa perusluonne olisi näinkin ärtyneenä ennemmin puhunut kuin taistellut. Etenkin, kun vastassa oli valtava, ärhäkkä ja mitä luultavimmin taitava taistelija.

[Sasa]

Hiljainen tasainen murina kumpusi jostakin koiraan sisästä tämän arvioidessa toista. Toinen oli pienempi, mikä nyt ei ollut Gadoon itseensä nähden ihme, karvapeite oli varsin sileä ja savenharmaanruskean sävyinen. Siivenkärkien sulat olivat vaaleat, ja niiden kärjet siniset. Laumaa ei vain pystynyt ulkonäöstä päättelemään. Hiekanruskea griippi tunsi äkkiä pienen kolotuksen toisessa siivessään. Ehkä hän olikin osunut toiseen jo ensimmäisellä kerralla. Gado oikaisi hieman itseään, mutta oli silti valmis hyökkäämään salamannopeasti toisen kimppuun, jos tämä sattuisi saamaan päähänsä jotain. Griippi jatkoi toisen uhkaavaa tuijottamista, hän porasi katseellaan tämän kylmänsinisiä silmiään. Ärtymys kasvoi samalla, kun Gado alkoi herätä kunnolla. Taas uusi tuulenpuuska heitteli koiraan karvapeitettä edestakaisin.

”Mitä sinä täällä teet?” Gado lopulta murahti. Hän halusi selityksen, hyvän sellaisen. Naaras saisi seuraavaksi katsoa tarkemmin mihin nokkansa tunkisi. Toisen tuoksu oli kummallisen vastenmielinen. Gado ei ollut koskaan päässyt haistamaan Gerbéroksen hajua, tosin ei kyllä pahemmin Theóderinkaan.

Toinen roikkui kalliossa, Gadoa ylempänä. Ylhäältä alas oli helpompi hyökätä, joten Gado oli alakynnessä. Koiras ei kuitenkaan pelännyt, luotti vain siihen, että voittaisi jos taistelu tulisi. Gado painoi päätään hieman matalammalle, ikään kuin vaanisi saalista. Ehkä se olikin niin, hän valmistautui loikkaan.

[mirim]

Toisen mittailessa Brellaa, Brellakin tutki katseellaan toista. Uros oli yltäpäältä arpinen ja tatuoitu, lihaksikas ja vieläpä älykkään näköinen. Nuoren naaraan mieleen alkoi hiipiä harmillisia ajatuksia siitä, miten tämä tuntematon uros voittaisi muutamassa minuutissa Brellan. Tuuli kantoi Brellan nokkaan uroksen hajun. Haju ei ollut gerbéroslaisille ominainen, joten Brella päätteli toisen olevan Theóderista. Ärtynyt kysymys antoi muuta ajateltavaa.

"En osaa vastata, koska en tiedä tarkalleen", Brella sähähti. Sydämen lyönnit tihenivät ja hengitys muuttui pinnalliseksi pihinäksi. Jännitys valtasi Brellan. Naaras oli taistellut vain saaliidensa kanssa, mutta veikkasi, ettei aarnikotkan kanssa tappeleminen eroaisi paljon. Toivottavasti.

[Sasa]

Gadon pinnat alkoivat käristyä niin loppuun, ettei niitä enää edes ollut. Jokainen uloshengitys toi mukanaan käheän murinan, jotka yhdistyivät lopulta hiljaiseksi ärinäksi. Koiras oli tavallista pahemmalla tuulella muutenkin, eikä vastaherännyt griippi sitä jaksanut hillitä.

Lopulta Gado ponnisti kylmiltä laakeilta kiviltä suoraan toista kohti. Koiras muisti kuitenkin pitää siipensä tiukasti kylkiä vasten, hän tiesi, että tuuli riepottelisi hänen taktiikkansa palasiksi. Gado potkaisi uudestaan vauhtia kallionseinämästä, ja lensi niska edellä naarasta kohti, jos hän saisi naaraan iskettyä maahan. Koiras oli kuitenkin valmistautunut siihen, että toinen ehtisikin väistää, ja Gado iskeytyisi itse kiveen. Siitä voisi taas hypätä toisen kimppuun, silppuamaan tämän kappaleiksi.

[mirim]

Kuten Brella oli päätellytkin, ei vastaus kiinnostanut äreää koirasta. Tuuli lennätti lunta, hiekkaa ja muuta roskaa naaraan sinisille silmille. Vaistomaisesti Brella sulki silmänsä, huonoksi onnekseen. Vaaleanruskea griippi oli päättänyt hyökätä samalla hetkellä. Paikoilleen jämähtäneeseen aarnikotkaan ei ollut vaikea osua. Brellan keuhkoista pakeni ilma, kun hyökkäys osui maaliinsa. Ote ei pitänyt liukkaalla kalliolla, vaan Brella putosi maahan. Väkisin, tajuamatta kunnolla mitään, Brella nosti itsensä jaloilleen. Vihainen murina kumpusi naaraan suusta.
Sinsilmä ymmärsi menettäneensä pienen etunsa roikkuessaan koiraan yläpuolella, muttei antanut tosiasian masentaa itseään, vaan ponnisti hyökkäykseen. 'Syteen tai saveen...' Brella manasi loikatessaan terävät kynnet ojossa kohti toista.

[Sasa]

Gadon iloksi hän rysähti savenharmaata naarasta päin ja tämä putosi. Gado itse ponkaisi maahan, parahiksi toisen hyökkäyksen eteen. Koiras oli laskeutuessaan niin hankalassa asennossa, että väistäminen olisi järkyttänyt hänen tasapainoaan niin paljon, että Gado varmasti kompastuisi omiin jalkoihinsa. Kuitenkaan hän ei halunnut toisen teräviä kynsiä naamaansa, joten koiras heilautti vasemman siipensä suojakseen, samalla korjaten asentoaan. Toisen kynnet iskeytyivät siipeen, tehden siihen kipeät viillot. Kivusta huolimatta Gado käytti tilaisuutta hyväksi, hän riuhtaisi verta valuvan siipensä taakse ja ponnisti nokka auki kohti toisen kaulaa. Hiekanruskea griippi oli valmis puristamaan mustat kyntensä toisen lavoille ja pureutumaan tämän kaulaan.

[mirim]

Koiraan nopeus ja valppaus yllätti Brellan. Kynnet upposivat vain siipien sulkien sekaan. Turhautuneena Brella kynsi ja viilteli siipeä, kunnes se vedettiin pois. Hiekanruskea aarnikotka syöksyi nokka auki kohti Brellaa.
Brella ei ehtinyt väistää. Vahvat kynnet upposivat turkin läpi lihaan. Terävää nokkaa Brella ei halunnut kaulaansa, joten naaras alkoi sätkiä, potkia uroksen vatsaa, raapia sen jalkoja ja kaulaa. Naaras yritti pyristellä kaikin voimin vapaaksi theóderlaisen otteesta.

[Sasa]

Koiras sai kunnollisen otteen toisen lavoista. Gado tunsi ensimmäisen potkun mahassaan, se onneksi osui vain jännittyneisiin vatsalihaksiin, joten isku ei tuntunut melkein missään. Seuraava potku sai koiraan ähkäisemään, se oli osunut suoraan palleaan. Häviävän pieneksi hetkeksi hän ajatteli irrottavansa, mutta sen sijaan puristikin kynsiään vain entistä kovemmin toisen lihaan. Gadon onneksi hän oli tottunut kipuun, ja opetellut kestämään sitä ilman, että se sumentaisi ajatukset. Gado tiesi, ettei olisi mitään järkeä pureutua rimpuilevaan naaraaseen maailman tappiin asti, joten Gado kierähti selälleen, ja taas oikeinpäin, yrittäen saada koko painollaan toista painettua maahan. Koiraan kaula ja rinnukset olivat täynnä verestäviä viiltoja, jotka kirvelivät tuulessa.

[mirim]

Brellan potkut eivät tuntuneet hätkäyttävänkään urosta. Nopealla liikkeellä vihreäsilmäinen kieräytti asetelman toisinpäin ja takaisin. Nyt uroksen ote oli parempi. Kynnet ja paino rintakehällä alkoi todella käydä nuoren griipin voimille. Silmissä alkoi sumentua ja hengitys kähistä. Brella jatkoi riipimistään ja rimpuiluaan siitä huolimatta ja toivoi, että uros hellittäisi pieneksikin hetkeksi otteensa. Heti tilaisuuden tullen naaras oli päättänyt karata, tätä taistelua se ei voisi voittaa edes ihmeen avulla.

[Sasa]

Gado alkoi väsyä. Toisen rimpuilun hallitseminen oli uuvuttavaa, samalla kun tämä raapi ja riipi kynsillään. Koiras sulki silmänsä, ja pakotti lihaksensa kestämään. Hetken päästä Gado kuitenkin muistutti itselleen, ettei tämä ollut taistelu elämästä ja kuolemasta, nuorempi griippi tuskin tahallaan etsi Gadon ja tunkeili tämän nukkumapaikkaan. Griippi räväytti vihreät silmänsä auki ja loikkasi pystyyn toisen päältä, samalla kieräyttäen kynsiään toisen lihassa, ennen kuin vetäisi ne irti. Gado seisoi hiiren hiljaa toinen allaan, ja tuijotti tätä läpitunkevasti, näyttämättä pienintäkään merkkiä kivusta tai vihasta. Hän oli vain ilmeetön ja liikkumaton kuin patsas. Sisällään hän kuitenkin pidätteli itseään hyökkäämästä uudestaan, vaikka tilanne olisi ollut täydellinen. Ei hän vaivautuisi päästämään naarasta päiviltä, saipahan ainakin kunnon opetuksen. Ensikerralle armoa ei tultaisi antamaan. Gado odotti toisen reaktiota.

[mirim]

Brellan jokaisessa lihaksessa tykytti. Naaras ei kyennyt hengittämään kunnolla, minkä johdosta näkö alkoi sumentua ja reaktiot hidastuivat. Nuoren griipin tajunnassa leijui vain satunnaisia ajatuksia 'Nytkö minä kuolen? Ihan varmasti kuolen...'

Yhtäkkiä paino rintakehältä katosi, kynnet eivät enää painaneet lihaa. Raskasrakenteinen ruskea uros oli noussut pois, ilman mitään aistittavaa syytä. Raikas vuorsitoilma levisi yhdellä pitkällä hengenvedolla Brellan keuhkoihin. Hetken epätodellisen olon jälkeen nuorukainen muisti olevansa taistelussa ja kipusi takaisin jaloilleen, toivoen, ettei tarvitsisi enää kestää hyökkäyksiä. Vaaleanruskea uros seisoi hievahtamatta kauempana, vihreät silmät rävähtämättä. Inho, kiitollisuus ja hämmästys paistoivat naaraan silmistä.
Katsottuaan hiljaisen hetken tuntemattomaksi jäänyttä urosta, Brella käännähti, loikkasi muutamalla loikalla kuusien varjoon ja ponnisti sitten neulastentuoksuiseen ilmaan. Naaras etsisi suuren kuusen ja käpertyisi sen oksalle nukkumaan, hoitaisi haavansa ja jatkaisi matkaansa, eikä varmasti enää tunkisi nokkaansa tuntemattomiin onkaloihin.

//Gadolta varmaan viimeinen vuoro ja se olisi sitten siinä, eikös? : ) Kiitokset tosi mukavasta pelistä!//

[Sasa]

Hiljalleen Gadon hengitys alkoi tasaantua. Toinen nousi pian jaloilleen, ja katsahti Gadoon, joka edelleen seisoi paikoillaan. Toisen sinisistä silmistä välittyi muutamia tunteita. Gado pysyi yhä paikoillaan, ilme värähtämättä.

Hetken kuluttua naaras kääntyi, ja loikki tiehensä kuusten sekaan. Gado ei saanut tällä kertaa edes tietää toisen nimeä, mutta uskoi, että vielä joskus he tulisivat törmäämään, enemmän tai vähemmän rauhan tai taistelun merkeissä. Gado rentoutui ja oikaisi ryhtinsä.
”Kiitos”, hän sanoi äänettömästi. Ehkä siksi, että toinen oli lähtenyt suosiolla, kun oli saanut tilaisuuden, ehkä siksi, että Gado ei ollut vähään aikaan päässyt taistelemaan toista griippiä vastaan, ehkä siksi, että nyt hän saisi olla hetken taas rauhassa omissa oloissaan. Gado kiipesi kalliota pitkin takaisin onkaloon, ja kääntyi jälleen pää sisääntuloaukkoa kohti. Koiras alkoi hiljaa nuolla eturaajojensa, ja rintansa haavoja kirvelystä huolimatta. Aika parantaisi ne kyllä, mutta syvimmän jättäisivät varmaan taas arvet muistoksi.

// Jep jep. Ja suuret kiitokset, peli oli ihanan inspiroiva :D //