Pysäyttäisin hetken, jos vain osaisin

[mirim]

//kawaii ja Ailaen lennelkääpäs tänne päin : )//

Vaikka lämpötila Puulaaksossa roikkui nipin napin nollan alapuolella, keväisen auringon säteet lämmittivät kohteitaan huomattavasti. Tästä ilosta nuori aarnikotka, Brella, yritti nautiskella. Naaras loikoili Puulaksossa vanhan lepän paksulla oksalla, selkä aurinkoa kohti. Kylmä viima heilutti puiden ylimpiä oksia ja heikkoja taimia, mutta Brellan luona ei tuuli tuntunut. Nuorikko piti päätäänkin oksaa myöten, roikotti toista takajalkaansa leppoisasti ja kuunteli tuulen suhinaa. Vaikka hän ulospäin vaikutti rauhalliselta, pieni pääkoppa pyöritteli yhä tämän aamun tapahtumia.

Tunnistaessaan tuulen tuoman hajun, Brellan pää pongahti ylös ja silmät aukesivat hetkessä. Siipensä ja jalkansa naaras keräsi takaisin oksalle. Brellan sieraimiin oli kantautunut toisen kotkan haju, myöskin Gerbéroksesta. Vaikka tulija vaikuttikin laumalaiselta, olisi Brella mieluusti jatkanut loikoiluaan rauhassa. 'Noh, katsotaanpa kuka tänne saapuu. Kannattaako mennä tapaamaan vai ei.' naaras laski päänsä alas mietteissään. Ylhäältä puun oksalta ei Brellaa välttämättä huomaisi, joten nuorikolla saattaisi olla oiva tilaisuus tarkastella tulijaa, ennen kuin mahdollisesti aloitettaisiin pieni juttutuokio.

//Noh enpä osaa sanoa onko tuokaan pätkä kovin laadukas, joten ei paineita : D Eikä otsikkokaan mitenkään liity mihinkään... jesh//

[kawaii]

Mahaan sattui. Korvaan sattui. Myös jalkoja kolotti, kun se kurja theóderlainen oli hakannut likaisilla siivillään hopeanharmaita kotkanjalkoja. Ailae ei kuitenkaan hyväksynyt kivuntunnetta, vaan jatkoi lentämistä. Se oli matkalla Kiljuvan kotkan kalliota. Siivet löivät ilmaa tiheään tahtiin ja kylmä viima vuodatti sähkönsinisistä silmistä vettä.

Ukkonen päätti kuitenkin pysähtyä sukimaan sulkiaan ja lyhyttä leijonanturkkiaan. Se oli huomannut vasta nyt omistavansa varsin sotkuiseksi käyneen sulkapeitteen. Sen siitä sai, kun taisteli kuin raivopää.
Griippi lähti laskeutumaan varsin ilmeettömään tapaan. Kotkanjalat iskeytyivät maahan ensimmäisenä, sen jälkeen sinivarpaiset takajalat. Ailae tarkkaili paikkaa silmä kovana. Siitä tuntui, että jossain oli joku tai jokin. Toivottavasti kyseessä olisi gerbéroslainen, jos paikalla olisi edes jotain. Tokihan Ukkonen voisi tapella hieman lisääkin niiden kurjien nilkkien, theóderlaisten kanssa, mutta olisi mukavampaa olla oman lauman jäsenten parissa.

Tuuli oli kuitenkin sähkönokkaista vastaan, joten se ei huomannut Brellaa. Kenraali tuhahti hiljaa ja kääntyi kohti sulkiaan. Sen nokka rupesi käymään jokaista paikkaa läpi, yksitellen ja huolellisesti.

[mirim]

Siniset silmät tarkastelivat, kuinka lihaksikas aarnikotka laskeutui Puulaakson tantereelle. Tulokas vaikutti jo kaukaa määrätietoiselta. Hetken seurailtuaan tämän sähäkin sinisin yksityiskohdin varustetun naaraan puhdistuspuuhia, Brella päätti laskeutua piilostaan. 'Toivottavasti hän ei suutu 'tirkistelystäni'...' nuori naaras huokaisi aatoksissaan.
"Päiviä", Brella huikkasi jo puun oksalta ja loikkasi sitten alas, hiukan tömähtäen lumelle. "Kaunis sää, eikö?" Nuorukainen tiesi aloituslauseensa kuullostavan äärimmäisen typerältä, mutta jostakin oli aloitettava.

[kawaii]

Kenraali kuuli pian äänen. Ääni kuului edestäpäin, ja pian sähkönsinisten silmien verkkokalvoille piirtyi toinen naarasgriippi. Ukkonen nyökkäsi nopeasti. Toinen taisi olla Gerbérosista, ainakin naaras muisteli nähneensä tuon joskus ennenkin. Lauman kenraalina se halusi tuntea mahdollisimman monen laumalaisensa, jottei theóderlaiset voisi huijata sitä.
”Päivää!”, harmaa huudahti takaisin.

Toinen rupesi puhumaan säästä. Ailae ei itse olisi valinnut sitä ehkä ensimmäiseksi puheenaiheeksi, mutta sepä ei ollut aloittanut keskustelua.
”Oikein miellyttävä tosiaan, vaikka tuuli voisi leppyä hieman.”
sinivarpainen totesi nuorikolle. Tuuli todella vaikutti välillä siltä, että se halusi repiä puut juurineen irti maaperästä, sulat irti siivistä ja jalat pois maasta. Millainenhan sää merenrannassa oli, jos näinkin sisämaassa oli tämmöinen tuuli!

[mirim]

Nyt, kun Brella katseli tätä naarasta hiukan tarkemmin, hän muisti tämän olevan Gerbéroksen kenraali. Sellaiseksi Brella olisi kuvitellutkin naaraan soveltuvan.
"Viime viikkoina on ollut kovin tuulinen sää, ikävä kyllä", sinisilmä totesi. "Nimeni on muuten Brella. Entäpä sinun?" Brella totesi vaihtaakseen typerää puheenaihetta. Vaikka nuori naaras arvosti lähes kaikkia itseään vanhempia ja tärkeämmässä asemassa olevia kotkia, ei naaraasta ollut tökeröä sinutella heitä.
Brellan vatsa ilmoitti nälkätilanteestaan, jolloin naaras päätti ehdottaa pientä metsästystä.
"Miten olisi, jos metsästäisimme hiukan jotakin?" Kylmällä säällä oli metsästettävä enemmän, kun kehokin kulutti kaikkien normaalien elintoimintojen lisäksi lämmittämiseen.

[kawaii]

Ailaeta ei lainkaan haitannut se, että toinen ei teititellyt sitä. Useimmiten se antoi muista vain mielistelevän kuvan, eikä Ukkonen arvostanut perseennuolemista, jos sillä oli tarkoitus hyötyä jotenkin. Hierarkiassa piti nousta kovalla työllä, eikö millään puheilla! Olihan se aina hienoa, jos oli liukaskielinen ja se varmasti hyödyttikin asioita, mutta teot merkitsivät, sanat olivat vain turhaa täytettä.
Toinen uteli kuitenkin Ukkosen nimeä. Tyytyväisenä harmaapukuinen pisti merkille, että toinen ainakin osasi hyvät käytöstavat. Savenharmaa kertoi itse nimensä ensin, hyvä alku!
”Olen Ailae, mutta useimmat kutsuvat minua Ukkoseksi.” naaras totesi varsin mutkattomasti. Mitäpä salailtavaa sillä oli nimensä puolesta?
Brellaksi esittäytynyt griippi ehdotti metsästämistä. Metsästäessä tulisi lämpimämpi, kun liikkuisi. Vaikka sininokkaisella ei ollut nälkä, nuoremmalla griipillä taisi olla.
”Metsästetään vain! Onko sinulla jo tiedossa, minkä kokoista saalista haluaisit?”
sähkösilmä uteli häntä viuhtoen. Hienoa, tekeminen tuli aina tarpeeseen, kun ei oltu partioimassa!

[mirim]

//Sori oon vähä laiskotellu : D//

Harmaa naaras kertoi nimekseen Ailae tai Ukkonen, Brella päätti käyttää nimeä Ukkonen. Toinen kun ei vaikuttanut paheksuvan sinutteluakaan. Ukkosen siniset silmät vaikuttivat välkehtivät innostuksesta, kun Brella ehdotti jotain tekemistä. Tässä tuulessa tuli kyllä kylmä.
"Jotain keskisuurta, pesukarhu tai peuran vasa mahdollisesti", Brella totesi Ukkosen kysymykseen. "Tosin pesukarhuja harvemmin näkee näin aikaisin." Siniset silmät pälyilivät ympärilleen, etsien merkkejä eläinten reiteistä ja vain katsastaakseen tilanteen. Kaluttuja puita tai jälkiä ei kuitenkaan näkynyt.
"Pitää varmaan lennellä ylempänä, lähdetäänkö?" naaras kysäisi. Lähes samantien se polkaisi maasta vauhtia ja otti ilmaa siipiensä alle. Brella löyhytteli siivillään ilmassa odottaen Ukkosta.

[kawaii]

Ukkonen nyökkäsi Brellan vastaukselle. Harmaapukeisella ei itsellään ollut mikään suuri nälkä, mutta totta kai se avittaisi laumatovereitaan hankkimaan ruokaa! Sitä varten olivat ehkä metsästäjät, mutta kenraali ei halunnut olla mitenkään kylmä tai epämiellyttävä kenraali. Eipä sillä, että se halusi olla muiden palvelijakaan. Se vain oli huomannut, että oli mukavampaa totella johtajaa, joka oli miellyttävä, kuin johtajaa, joka tiuski ja marmatti koko ajan. Kaikki johtoportaalla elelevät eivät kuitenkaan sitä olleet älynneet.
”No, etsitäänpä sitten peuralauma”, kotka totesi virnistäen. Sinivarpaisen silmät lakaisivat ilmaa ja se koetti haistaa jotain. Valitettavasti tuuli tempoi siihen malliin, että hajuista oli vaikea saada kiinni.
Brella ehdotti siiville nousua. Ennen kuin Ailae oli kerennyt nyökätä hyväksyntänsä, oli savenharmaa jo ilmassa. Voimakasrakenteinen naaras hyppäsi nuorikon perään ja lähti nousemaan kohti puiden latvoja. Tuuli avitti nousemisessa mukavasti, mutta lentäminen oli raskasta. Olisi ollut paljon helpompaa antaa tuulen viedä, mutta edessä oli liikaa puita, jotta se olisi ollut turvallista. Aarnikotka pysähtyi puun oksalle, ja kaivoi sähkönsiniset kyntensä kiinni kaarnaan. Korkeuksista ei ainakaan heti näkynyt mitään, mutta metsästäjän piti olla kärsivällinen.

>> Höh, eihän tuossa mitään kestoa ollut! :'D <<

[mirim]

//Nojaaa eihän sitä koskaan tiiä mikä on kunki mielest myöhään mut juu 8) <--selkeetä//

Harmaa naaras oli juonessa mukana ja nousi sekin siivilleen. Kun Ukkonen pysähtyi puun oksalle, Brellakin pysähtyi ja takertui puun oksiin. Toinen pari sinisiä silmiä liittyi metsästyspartioon. 'Toivottavasti Ukkonen ei pidä minua ihan pätemättömänä, kun pyysin apua metsästykseen... Vaikuttaa tosin mukavalta, en usko että hän pitää... Ah, keskity!' Brellan ajatusten kulku keskittyi jälleen metsästykseen.
Koleassa viimassa alkoi väkisinkin täristä. Nyt viimeistään kylmissään ja nälissään Brella toivoi näkevänsä edes peuran papanoita. Naaraan silmät haravoivat keväistä maisemaa ja viimein ne huomasivat kellertävän ruskean otuksen vaeltamassa Puulaaksossa. Peuran selkää koristivat pienet valkeat laikut.
"Katsos, vaikuttaako tuo sinustakin harhailevalta peuralta?" Brella totesi ja viittasi etujalallaan peuran suuntaan. "Mitä lie sillekin käynyt, kun tallustaa yksinään täällä, vieläpä aikaisin keväällä!" Savenharmaa naaras olisi voinut yleensä tarkastella pitkään tämän riistaeläimen kulkua, vain ottaakseen selvää sen tavoista, mutta tällä kertaa vatsa sanoi painavan sanansa, eikä Ukkonenkaan olisi välttämättä ymmärtänyt Brellaa.

[kawaii]

Ukkonen ei tosiaankaan ollut lainkaan kiinnostunut Brellan mietteistä. Sitä kiinnosti vain tapettu peura tai vaihtoehtoisesti peura, joka oli jo sen sähkönsinisissä kynsissä. Harmaa vilkaisi lajitoveriaan hiukan huvittuneena. Hassuja nuo nuorikot, tosiaankin. Huolehtivat peuroistakin, jotka olivat vain pelkkää ruokaa!
”Totta kai, jos minä yllätän sen takaa, hyökkäätkö sen kimppuun?” sähkönokka kysäisi. Tosiasiassa se oli jo päättänyt, että tämä oli suunnitelma. Se ei hyväksyisi vastanapinoita, ei tosiaankaan! Olihan kyseessä kuitenkin Gerbérosin kenraali, joten laumalaisten oli parempi totella. Tottelihan Ukkonenkin sokeasti johtajaansa, joka tosin oli viettänyt hiljaiseloa jo jonkin aikaa. Toivottavasti arvon hevoskotka julistaisi pian lauman reviirit, jotta Ailae pääsisi jo vahtimaan reviirejä. Rajakiistat olivat ehdottomasti virkistäviä.

Ailae ponnisti hiljaa, kissamaisen sulavasti irti puusta. Se levitti siipensä äänettömästi ja leijaili höyhenenkevyesti vasan taakse. Ennen kuin tuuli kerkeäisi paljastaa Ukkosen sijaintia riistalle, se tiputtautui jo suorastaan ninjamaisesti vasan lautasten päälle upottaen sähkönsiniset kotkankyntensä niiden lihalle.

>> ÖÖÖ nyt sanon että en tiedä YHTÄÄN peurojen anatomiasta mitään! :'D Öö jos ei lautaset sano mitään, niin ne on siiss hevosella se melkeinpersus, takajalkojen yläosa tai jotaan sinne päin ööääööh en osaa selittää. <<

[mirim]

//Juu kyllä mie lautaset tunnen, mut tack silti //

Brellan käytös vaikutti huvittavan harmaata naarasta, mutta sinisilmäinen - sekä kirjaimellisesti, että kuvainnollisesti - nuori ei välittänyt. Ukkosen ehdotus metsästyksen etenemiselle kuulosti Brellan korvissa enemmänkin toteamiselta. Pikkuvarvastakaan ei nuorikko ehtinyt siirtää, kun harmaa kenraali loikkasi jo siivilleen.

"Selvä, tehdään niin", Brella mumisi hiljaa ja syöksyi Ukkosen perään. Nuori naaras näki seuralaisensa käyvän toimeen varsin nopeasti. Hyökkäyksen kohteeksi joutuneen vasan silmät revähtivät auki sillä sekunnilla, kun siniset kynnet upposivat otuksen lautasiin.
Brellaa kummastutti kaikkien eliöiden halu elää, viimeiseen sekuntiin asti. Vaikka tämäkin vasa taisi aavistaa hetkensä tulleen, se singahti poukkoilemaan Puulaaksoa pitkin. Heiveröisestä kurkusta kohosi ilmoille hätähuuto, joka ainoastaan säikäytti linnut ilmaan. Peura heittelehti ympäriinsä päästäkseen Ukkosen otteesta.
Brellan jalat kohtasivat maan. Samaa vauhtia kuin kiitäessään päin routaista maata, naaras jatkoi kohti vasaa ja Ukkosta, vain maata myöten. Silmät tuijottaen suoraan uhriaan, Brella loikkasi kahdella askeleella kauriin luo. Ponnistus ja vahva ote. Vasa kaatui, sen suusta kuului korinaa ja suupieliä pitkin valui verta. 'Vielä tälläkin hetkellä, kauris jaksaa sätkiä ja rimpuilla' Brella mietti puristaessaan pihtimäisesti kaulaa. 'Sitkeimmät selviävät, luonnon karu periaate.' Vihdoin vasa lopetti sätkimisensä ja hengittämisensä.
"Kuollut kuin kivi", nuorukainen totesi nostaessaan päänsä kauriin kaulasta.

[kawaii]

Ukkonen räväytti harmaat siipensä auki hidastaakseen vasan menoa. Se roikkui vasan perässä kiinni takertuen vain entistä tiukemmin. Sen ote olisi ehkä alkanut lipsumaan, jos suurehkot siivet olisivat osuneet puihin, mutta vauhkoontunut vasa ei sitä osannut hyödyttää. Vanhuus toi elämänkokemusta, joka toi viisautta, eikä tuota peuraa voinut sanoa vanhaksi.
Brella iski apuun. Hetken vanhempi naaras oli jo olettanut, että se oltiin jätetty yksin. Savenharmaa naaras oli iskenyt pihtimäiseen tyyliin vasaparan kaulaan, mutta Ukkonen ei osannut ajatella sitä. Se pyrki pitämään sätkivän ja pyristelevän vasan maassa, jotta Brellan olisi helppo lopettaa vasa. Ainakin nuorikko lopetti vasan varsin sievästi, eikä kiduttanut tai valuttanut verta turhaan. Peurat eivät uskaltautuisi veriselle paikalle vähään aikaan, mutta asialle ei voinut mitään.
Ailae nyökkäsi. Aivan, tuo vasa oli nyt mennyttä kalua. Harmaapukeinen vetäisi kyntensä irti vielä lämpimästä ruumiista ja pyyhki niitä maahan.
”Tapoit sen hyvin”, naaras kehaisi nuorempaansa. Kenraali kävi makoilemaan riistan vierelle odottaen, että nuorempi aloittaisi syömispuuhat. Sillä ei varsinaisesti ollut nälkä, joten olisi parempi antaa nälkäisten syödä ensin. Brellan ideahan metsästys oli ollut.

[mirim]

Vasa makasi maassa kahden aarnikotkan välissä. Ukkosen kehu sai Brellan hyvälle mielelle. Yksin metsästäessä harvemmin sai kehuja teurastamansa olennon laumalta.
"Kiitos. Avustasi oli, noh apua", Brella naurahti. Kehuminen ei ollut savenharmaan ominta alaa. Harmaa naaras kävi maate, selvästi odottaen Brellan syövän ensin. Sinisiipi riipi lämpimän peuran kyljestä suupaloja, niin pitkään, kunnes mouruava vatsa hiljeni. Nuorukaisen lempipuuhiin ei kuulunut vieraiden edessä ateriointi, mutta asialle ei voinut mitään, joten tuulen tuivertaessa Brella söi riistaansa.

Pienen metsästysretken ja aterian jälkeen olo oli raukea. Brella sovitti siipensä lomittain selän päälle ja asettui maahan. Siniset silmät seurasivat Ukkosen liikkeitä. Syökö kenraali vai eikö kenraali syö? Brellan ajatukset alkoivat naurattaa naarasta itseään, mutta kikatukset pysyivät mahassa.
"Minun täytyy lähteä pian", nuori griippi totesi. "Haluaisin hankkia lisää riistaa ennen pimeän tuloa."

//Nii eipäs täs varmaa paljo sen enempää pitäny tehä vaii? : )//

[kawaii]

Ukkonen lipaisi veristä nokkaansa varovaisesti. Se vilkaisi sinertäviä, verisiä kynsiään kulmiaan kurtistaen mietteliäänä. Vaikkei se ollutkaan mikään hienostelevin naaras, se ei halunnut tavata johtajaansa nokka ja kynnet veressä. Sen sulatkaan eivät olleet siististi, vaan osa sojotti epämiellyttävästi minne sattui. Griippi rupesi puhdistamaan kynttään hiljaa, mutta kohotti päänsä kohta. Brella vihjasi, että tämä tapaaminen oli nyt lopussa. Se ei suinkaan kenraalinaarasta haitannut. Ukkonen halusi päästä jo raportoimaan johtajalle, vaikkei sen raportit olleetkaan kovin tärkeitä. Tärkeämpääkin oli sattunut.

”Ymmärrän”, sähkönokka totesi kohottautui voimakkaille jaloilleen. Se vilkaisi nopeasti nuorta metsästäjää ja sitten kohti puiden latvoja.
”Minun pitää myös lähteä. Oli mukavaa metsästää kanssasi, Brella”, griippi kohotti kasvoilleen hymyn. ”Nähdään joskus!”
sinikynsinen toivoi vielä, ennen kuin se nousi siivilleen ja lähti lentämään kohti Kiljuvan kotkan kalliota.

>> Jeps, lopetellaan toki, ennen kuin tylsäksi menee! : )) Oli kiva peli, kiitän <<

[mirim]

Ukkonen ei pahastunut, vaikka tapaaminen jäi lyhyeksi. Kohteliaasti se kiitti seurasta.
"Samoin, kiitos", Brella vastasi ja nousi etujalkojensa varaan. "Toivottavasti näemmekin joskus." Sinisilmä totesi hymyillen. Harmaa naaras nousi lentoon, jättäen Brellan istuskelemaan kauriin raadon viereen.
"Mitähän teen sinulle?" naaras hymähti puoliksi syödylle kauriille. Muutama rohkea korppi oli jo laskeutunut kauemmas kärkkymään ruokaa.
"Pitäkää hyvänänne", rusehtava naaras sanoi ja ponnisti sitten ilmaan, tähtäimessään lisää ruokaa.

//Kiitos kaunis myös siihen suuntaan : )//