|
Post by Sihiro on Mar 25, 2011 2:52:35 GMT 7
Yö oli saapumassa Freyaan, siitä ei ollut epäilystä. Aurinko alkoi hiljalleen kadota taivaanrannan taa, vieden kauniin lämpimän oranssin taivaan mukanaan. Yö toi tilalle tummansininen taivaansa, joka oli omalla tavallaan lohduttava. Tumman taivaan myötä alkoi palajastua hiljalleen vaaleina pisteinä tuikkivat tähdet, joiden katselua Roriark rakasti. Tosin se toi hänelle aina haikailevan tunteen, jota hän ei pystynyt karistamaan. Ainoa miinuspuoli yössä oli sen tuoma kylmyys. Onneksi yö ei ollut vielä niin pitkällä, ja aurinko loi yhä hieman valoa ennen pimeyttä. Roriarkia huolestutti tuleva yö, sillä hänellä ja Gadolla ei ollut mitään muuta suojaa kuin toisensa. Naarasta rypisti kulmiaan huolesta, ja korjasi hieman asentoaan. Puut ympärillä toivat kylmältä viimalta suojaa, mutta se ei voinut estää koko yön kylmyyttä. "Hmm. Yöstä tulee kylmä, eikös?"naaras sanoi rauhallisesti hiljaisuuden jälkeen, kääntäen katseensa Gadoon. Hänestä oli hyvä luoda hieman keskustelua, jos se vaikka hieman lämmittäisi tulevan varalle.
Roriark oli utelias Gadon vammoista. Miten tämä oli oikein saanut itsensä moiseen kuntoon? Oliko hän tapellut jonkun kanssa? Hän ei kuitenkaan aikonut ruveta vielä niin tuttavalliseksi, joten hän siirsi kysymyksen taka-alalle. Kyllä sen ehtisi kysyä myöhemminkin.
// Onkos Gado juuri muuten saapunut saarelle? //
|
|
|
Post by Sasa on Mar 25, 2011 18:45:01 GMT 7
// On, ajattelin, että Gado on laskeutunut/pudonnut jonnekkin sinnepäin, missä Darvininjoki laskee mereen, ja sieltä laahustanut puulaaksoon. Eli uros siis ei tiedä oiken mitään koko Freyasta, ehkä joskus pienenä kuullut tarinoita muttei sen enempää :P //
Gado tunsi kylmyyden tunkeutuvan turkin läpi. Yön pimeys verhosi puut tummaan harsoonsa. Roriakin siipi suojasi jonkin verran. Uros tunsi itsensä väsyneeksi. Kipu oli jo alkanut kadota jalasta, se ilmoitti enää vaimeasti olemassa olostaan. Yön kylmyydestä ei tulisi helppo haaste. Gado tiesi, että vaikka sekin oli vain yksi yö, siitä voisi tulla taistelu. Kylmä oli petollinen. Se saattoi iskeä kuin käärme, tai hiipiä kuin varjo. Se oli vain voitettava lämmöllä.
Gado havahtui ajatuksistaan Roriakin alkaessa puhua. ”Niin tulee.” Gado vastasi. Synnyinsijoista oli kerrankin hyötyä. Pohjoisessa hän oli tottunut hieman kylmyyteen, mutta sekään ei auttaisi kauhean pitkälle. Uros ei halunnut ajatella sitä enää. Oliko hänen siskonsa turvassa? Ja mitä hänen isänsä teki? Kysymykset valtasivat griipin mielen, mutta tämä mursi niiden voiman, ja pakotti itsensä keskittymään johonkin muuhun. Gado käänsi katseensa taas naaraaseen. ”Tiedätkö, paraneeko jalka ennalleen?” hän kysyi hetken päästä. Gado huolehti vain jalastaan, häntä ei pahemmin haitanneet lavan naarmut, ne paranisivat, jättäisivät arvet tai sitten eivät. Niitä oli griipin nahassa jo niin paljon, että niistä saattoi arvata, että uros oli tapellut paljon.
|
|
|
Post by Sihiro on Mar 28, 2011 19:48:41 GMT 7
// Siinä tapauksessa, tutustuttaako Roriark Gadon Theódoriin ja Gerbérokseen? //
Gadon kysyessä jalasta, Roriark siirsi käteensä heti vammautuneeseen ulokkeeseen. Hän katseli sitä hetken, kunnes vihdoin vastasi. "Uskon kyllä, sillä murtumakohdan katkenneet luut olivat pysyneet melko hyvin paikallaan, ja lihaksesikin olivat ihan hyvän tuntuiset. Jos et rasita jalkaasi kohtuuttomasti, se paranee kyllä entiselleen", hän sanoi hymyillen rohkaisevasti. Hän katsahti samalla myös tämän pintahaavoihin, mutta ne eivät hänen mielestään tarvinneet hoitoa. Ne luultavasti peittyisivät ajan kanssa turkin alle. Vasta silloin Roriark pani enemmän huomiolle koiraan lukuisat arvet, jotka olivat selvästi olleet kehossa jo kauemman aikaa. Kohteliaana naaraana hän ei kysellyt niistä, ja jätti siten kenties aran aiheen pois. Pieni väristys kulki naaraan kehon läpi, sillä tähän aikaan hän lämmittelisi omassa luolassaan, lämpimien peurantaljojen alla. Koirasta ilma ei näyttänyt juurikaan häiritsevän, mutta tällä olikin enemmän massaa missä lämmitellä. Toisinkuin Roriarkilla joka oli aika kevytraketeinen griipiksi. Hän toisaalta voisi mennä hakemaan taljansa luolalta, mutta epäili hieman. Mitä jos jokin hyökkäisi Gadon kimppuun? Karhu melko varmasti saisi Gadon kiinni jos oikein halusi ja yritti. Riski oli silti ottamisen arvoinen, ja Roriark nousi nopeasti pois Gadon kyljestä. Kylmä ilma tunkeutui heti hänen lämpimään kylkeensä, jolloin naaras alkoi täristä hieman.
"Minun on kyllä aivan pakko hakea hieman taljoja luolaltani. Uskotko pärjääväsi sen aikaa?" hän kysyi huolissaan. Pieni syyllisyydenpisto pisti hänen sydäntään melkeinpä turhaan, sillä hän ei ollut tehnyt vielä mitään.
|
|
|
Post by Sasa on Mar 29, 2011 1:53:55 GMT 7
// Siitä olis hyötyä, kyllä siis :D //
Helpotus hyökyi Gadoon, kun Roriak totesi, että jalka voisi hyvinkin parantua entiselleen. Naaraan hymy valoi Gadoon uutta voimaa ja päättäväisyyttä yllättävän paljon. Gado tunsi vaimeasti toisen griipin kehon lämmön laskevan jonkin verran. Hän toivoi, ettei imisi kaikkia lämpöjä toisesta, päinvastoin.
Gado keskittyi taas Roriakin puoleen, kun tämä nousi ylös. Hän meinasi itsekin loikata pystyyn, mutta muisti naaraan sanat: ” Jos et rasita jalkaasi kohtuuttomasti, se paranee kyllä entiselleen”. Gado jäi paikoilleen. ”Hae vain, kyllä minä pärjään”, Gado sanoi, ja hänen suupielilleen kohosi olematon hymynpoikanen.
Hiekanruskea griippi nousi varovasti istumaan, varaamatta ollenkaan painoa loukkaantuneelle raajalle. Kyllä hän selviäsi, helpostikin. Ainut kunnon uhka olisi karhu. Gado kuitenkin toivoi, ja uskoi, että karhuja ei näkyisi tällä säällä.
// Hmm… karhuhyökkäys, vai ei karhuhyökkäys? Saisi vähän lisää toimintaa >8) //
|
|
|
Post by Sihiro on Mar 29, 2011 19:25:38 GMT 7
// Ota karhuhyäkkäys! //
Roriark loi vielä huolestuneen katseen Gadoon, ennenkuin otti ilmaa siipiensä alle ja nousi maasta kevyesti ilmaan. Heti vienoinen tuulenpuuska nappasi naaraan mukavasti mukaansa, ja tummasulka alkoi heti tehdä tietään luolalleen. Tällaisissa tilanteissa oli nopeista siivistä hyötyä, ja naaras nostatti vauhtinsa vain parilla siiveniskulla. Onneksi Puulaakso ei ollut Pohjoisilta vuorlta kovin kaukana, ja näinkin nopeilla siivillä sinne pääsi nopeasti.
Roriark laskeutui hiljaa hieman suuaukosta edemmäs, ja sukelsi pian luolan syvyyksiin. Vastaanotto oli melkein heti luolan suuaukosta vasemmalla. Se oli onkalo, jonka sisäpuoli oli ulkopuolta huomattavasti suuremman näköinen. Sisällä oli suuri joukko lämpimiä taljoja, ja naaras nappasi näistä suurimmat ja pörheimmän näköiset mukaansa. Onneksi mukana oli pari karhuntaljaa, jotka olivat lämpimiä karvuutensa puolesta. Ongelma olisi miten neiti saisi nämä kuljetettua mukanaan hyvin, ilman että mikään putoaisi. Hän päätti ottaa suurimman "laukuksi", jonka sisälle hän kasasi kolme muuta taljaa. Kun vain kulmista ottaisi, saisi koko karvakasan kuljetettua huomattavasti helpommin.
Naaras raahasi yllättävän painavan kasan ulos, nappasi taljan kulmista kiinni, ja nousi huomattavasti vaikeammin ilmaan. Taljat painoivat, ja vauhti hidastui tämän takia huomattavasti. Toivottavasti Gadolla olisi kaikki hyvin...
|
|
|
Post by Sasa on Mar 29, 2011 20:11:12 GMT 7
Gado katseli hiljaa kun toinen nousi siivilleen, ja kotosi puiden latvojen sekaan. Jo noususta päätellen Roriak oli nopea lentäjä. Toisin kuin Gado, nousu oli hankalimpia kohtia lennossa. Hänen oli yleensä otettava muutama juoksu askel, jotta saisi enemmän nostetta. Gado haistoi vieläkin kitkerän yrtin tuoksun jalassaan. Griippi kumartui sen puoleen, ja kosketti jalkaa varovasti nokallaan. Kipu oli kaikonnut, mutta haju oli epämiellyttävä. Varovaisesti hän alkoi nuolla jalkaa puhtaaksi. Gadon onneksi yrtti ei ollut jättänyt makuaan raajaan.
Gado havahtui risahdusten sarjaan. Oliko Roriak jo palannut? Ei, nopeudesta huolimatta matka ei kestäisi näin vähän. Griippi nosti päätään ja katseli ympärilleen. Hän saattoi edelleen aistia jonkun olevan lähellä. Yrtin haju peitti vieläkin muut tuoksut alleen, eikä Gado nähnyt mitään hälyttävää pimeässä metsässä. Se saattoi olla jokin Gadon tuoksua säikähtänyt saaliseläin, joka oli pinkonut pakosalle, tai sitten jotain isompaa. Gado nousi seisomaan kolme jalkansa varaan nähdäkseen paremmin. Äkkiä hän kuuli takaansa örähdyksen. Griippi käänsi vaistomaisesti päätään, ja erotti viimein tumman suuren hahmon. Karhu.
Gado ei ollut koskaan nähnyt niin suurikokoista karhua. Se seisoi griipin takana suu hieman auki, pitkät kulmahampaat näkyvissä. Gado kääntyi hitaasti ympäri, pitäen katseensa koko ajan karhussa. Nyt hän oli pedon kanssa kasvokkain. Gado tiesi, ettei pakeneminen kannattanut, hän ei jaksaisi lentää, eikä kolmella jalalla juostu karhua pakoon. Hän yrittäisi ajaa karhun pakosalle, se olisi helpoin ja paras vauhtoehto molemmille. Kotka keräsi hetken voimiaan kasaa, ja levitti siipensä näyttääkseen isommalta. Hän ärähti, ja tuijotti karhun tummia silmiä. Karhu kuitenkin ärjäisi, ja nousi takajaloilleen. Gado oli liian hidas, ja suuri käpälä huitaisi griipin naamaa. Gado menetti tasapainonsa hetkeksi, mutta sai itsensä pysymää pystyssä. Hän loikkasi karhua päin lavat edellä, ja sai molemmat kaatumaan maahan. Gado sivalsi terveen eturaajansa kynsillä karhun olkapäähän, haavoista ei kuitenkaan tullut syviä, eikä kivuliaitakaan. Seuraavaksi kotka tunsi vahvojen takajalkojen osuvan vatsaansa, ja griippi lennähti lähintä puuta päin kuin vetinen rätti. Isku pusersi kaiken ilman hänen keuhkoistaan. Karhu nousi ylös, ja ryömi Gadon luo, iskien hampaansa tämän jalkaan. Eikä mihin tahansa raajaan. Tuskasta ulvoen Gado työnsi takajalkojensa kynnet ulos, ja raapi niillä karhun kylkeä. Hänen onnistui räpiköidä pystyyn, ja loikata karhun selkään, ja iskeä nokkansa eläimen niskaan. Hiljalleen punertava usva hiipi griipin silmiin, saattaen hänet kivuttomaan pimeyteen.
// Kunnon soturi, aina taju kankaalla x) //
|
|
|
Post by Sihiro on Mar 29, 2011 20:53:29 GMT 7
// Oikea sankari :D //
Roriarkilla on paha tunne, ja hän kiihdytti vauhtiaan parhaansa mukaan. Taljat mukana ei kyllä kovin helposti saati nopeaati lennetty, joten aikaa kului. Mitä pidemmälle päästiin, sitä pahempi tunne naaraalla oli. Hänen korviinsa kantautui kesken lennon karjaisu. Eikä minkä tahansa, vaan karhun. Ja aika äkäisen kuuloisen. Roriark hetkeäkään miettimättä pudotti taljat, ja löi siivillään vauhtia. Nopeus nousi heti, eikä paikalle saapuminen kestänyt kovinkaan kauaa.
Maassa Gado taisteli urheasti loukkaantumisesta huolimatta suurta karhua vastaan, mutta otuksella oli tiukka ote tämän murtuneesta jalasta. Auts. Uros kaikesta urheudestaan huolimatta ei selkeästikkään kestänyt pureman tuomaa kipua, vaan lysähti maahan. Karhu sen sijaan näytti aivan virnistivän onnesta, mutta Roriark päätti estää sen mitä karhua aikoi. Hän päästi korvia huumaavan kirkaisun, joka aivan varmasti kiinnittäisi karhun huomion- ja sen se teki. Karhu kääntyi katsomaan ylöspäin, mutta Roriark oli jo parin metrin päässä karhun neänästä siivet tiukasti kylkiä vasten. Kuului inhottava rusahdus karhulta, kun Roriark keho törmäsi tähän vauhdilla. Tällaisella hetkellä olisi enemmästä massasta ollut hyötyä. Naaras iski terävän nokkansa karhun herkkään nenään, ja otti tiukan otteen. Karhu ärjäisi vihasta että kivusta, ja yritti heitellä naarasta ympäriinsä. Silmät tiukasti kiinni naaras kuitenkin piti otteensa, tajuamatta että karhu iski käpälällään suoraan tätä kylkeen. Ilmat pusertuivat ulos keuhkoista, ja ote irtosi. Roriark putosi maahan tumahduksen saattelemana, kiertäen käpälänsä vatsaansa vasten, haukkoen happea. Karhu ei iskenyt heti, sillä sillä oli liian kiire hieroa kipeää nenäänsä tassullaan. Roriark nousi haparoiden ylös maasta, juosten äkkiä Gadon tajuttoman ruumiin viereen, sähisten melko kissamaisesti karhulle, varoittaen tulemasta lähemmäs. Karhu näytti kuitenkin kiukkuiselta, ja jääräpäiseltä joten tämän perääntyminen tuntui olevan aika kaukaa haettu asia juuri nyt.
|
|
|
Post by Sasa on Mar 30, 2011 1:35:17 GMT 7
// Kyllä :P //
Ei ollut enää ei mitään. Oli mustaa, ja korvia särkevä kirunta. Gadosta tuntui, kuin hän olisi nukkunut, eikä halunnut nousta. Äkkiä hän kuitenkin muisti miksi oli siinä.
Vihreät silmät rävähtivät auki ja koiras haukkoi henkeä. Jokin vaisto pakotti nousemaan, ja hän totteli, irvistäen ja muristen kivusta hän kampesi itsensä jaloilleen. Maailma oli sekava. Gado ei hahmottanut asioita. Hän laski päänsä niin että se vain riippui alhaalla. Kaikki tuntui nopeasti selkeämmältä. Vasta nyt Gado tajusi, että hän astui loukkaantuneella jalalla, ja siitä vuoti verta. Adrenaliini jylläsi veressä, ja sai kivun pois tieltä. Karhu lähestyi muristen, kuonossa ammottava haava näytti kivuliaalta. Gado ärähti käheästi, ja otti muutaman hoippuvan askeleen karhua kohti. Nyt, kun voimat olivat loppu, tarvittaisiin vain yksi oikea kohta, ja purema, sillä olisi pärjättävä. Katse kohdistui väkisinkin kaulaan. Harkitsemattomasti Gado hyppäsi karhua kohti, iski kyntensä sen poskeen ja lapaan, upottaen nokkansa eläimen kaulaan. Kotkan suuhun tulvahti jotain lämmintä ja punaista. Karhu ehti vihdoin reagoida, se nousi taas kahdelle tanakalle takaraajalleen, ja iski valtavalla käpälällään Gadoa kylkeen. Sen mustat kynnet repivät turkin ja nahan auki. Gado ulvaisi kivusta, ja putosi selälleen maahan. Pudotus tuntui selkärangassa ja siivissä asti. Gado ei enää jaksanut eikä kestänyt, jokin vain esti häntä vaipumasta tajuttomaksi uudelleen. Vahingoittunut soturi jäi makaamaan myllättyyn maahan. Hän veti henkeä katkonaisesti ja hankalasti.
|
|
|
Post by Sihiro on Mar 30, 2011 17:24:55 GMT 7
Roriark ei kerennyt reagoida kunnolla, kun Gado oli jo karhun kimpussa. Koiraan olo näytti kivuliaalta, mutta tämä taisteli kuitenkin urheasti. Naaras seisoi hieman kauempana, pois molempien tieltä. Hän katsoi kauhuissaan kuinka karhu raastoi koiraan kyljen auki, ja paiskasi hiekanvärisen griipin maahan. Karhu vinkui äänekkäästi takana, pidellen tassullaan veristä kaulaa. Otus ei vain tajunnut luovuttaa, eikä se tehnyt elettäkään paetakseen. Ehkä yksi hyökkäys olisi vielä tarpeen.
Roriark terästi itsensä, ja hyökkäsi karhun selän kimppuun. Otus ulvaisi kivusta, ja yritti lyödä naarasta mutta epäonnistui pahatsi. Karhu ei yksinkertaisesti taipunut tarpeeksi. Ruskeasulka vielä potkaisi karhua kylkeen, ja päästi irti. Nyt vasta otus tajusi paeta pois paikalta verta vuotaen. Roriark varmuuden vuoksi vielä karjahti perään, ettei karhu saanut ajatukseksi kääntyäkkään takaisin.
"Gado?" hän kysyi huolissaan, kun ryntäsi koiraan vierelle. "Oletko kunnossa?" hän kysyi hellästi vaikka aavistikin sen olevan typerä kysymys.
|
|
|
Post by Sasa on Apr 2, 2011 15:28:02 GMT 7
Roriakin kysymys kummitteli Gadon mielessä. Griippi murahti hiljaa. ”Tuskin olen”, Gado sihahti. Hitaasti hän avasi silmänsä ja nosti päätään väsyneesti. Hän vilkaisi jalkaansa. Se vuosi verta, muttei niin paljoa, kuin kylki. Hengittäminen sattui. Hän käänsi päänsä Roriakin suuntaan, ja yritti sanoa jotain, muttei saanut aikaiseksi ääntäkään. Kotka sulki hetkeksi silmänsä, ja keskittyi. Hän nousi haparoiden täriseville jaloilleen. Multa ja hiekka olivat tahrineet turkkia ja sulkia jonkin verran. Vertakin oli niihin takertunut. Koiras yskähti muutaman kerran ”Oletko sinä kunnossa?” Hän kysyi, ja pakotti itsensä ajattelemaan selkeästi. Naaras oli ilmeisesti saanut ajettua karhun pois. Gado vain toivoi, ettei se peto enää palaisi, se koituisi varmasti jommankumman, ellei molempien kohtaloksi.
Griippi tarkasteli hetken Roriakia siltä varalta, että tämä olisi loukkaantunut, mutta hän näytti ainakin päällisin puolin olevan suhtkoht kunnossa.
|
|
|
Post by Sihiro on Apr 7, 2011 4:29:23 GMT 7
Gadon luoma lause ei niinkään haitannut Roriarkia: sairaanhoitajana hän oli tottunut kaikenlaiseen kohteluun, niin lämpimään kuin kylmääkin. Sitä paitsi, koiraan haavojen täytyi sattua, joten naaras ei pidättäytynyt miettimään yhtäkkistä sihahtavaa vastausta.
Naaraalle tuli jokseenkin syyllinen olo, kun hän katseli Gadon vaivalloista nousemista. Hänelle kun ei juurikaan ollut tullut haavoja, mikä kaihersi häntä hieman. Ainoastaan tämän kylki vuosi, mutta se ei ollut nyt hänen huolenaiheensa: Gado oli se joka tarvitsi nyt enemmän apua. Paniikki nousi Roriarkin mieleen, kun hän mietti mitä pitäisi tehdä seuraavaksi. Hän antoi itselleen henkisen lyönnin itselleen, ja otti taas sairaanhoitajan asenteensa: tee nyt, mieti myöhemmin enemmän. Yrteille olisi taas tarvetta.
"Mitkä ovat vakavimmat haavasi?" Roriark kysyi vakavana, sillä illan saapuessa Freyaan, ei Roriark kovin hyvin nähnyt Gadon haavoja, ellei olisi sitten kumartunut lähemmäs, mikä olisi ollut aikalailla henkilökohtaista tilaa rikkovaa. Hään tyytyi siis kysymään koiraalta itseltään, vaikka tämä selvästi kärsi. Kotkanruohosta olisi taas apua, jottei koiras alkaisi mahdollisesti panikoida.
// Anteeksi että kesti hieman //
|
|
|
Post by Sasa on Apr 21, 2011 16:41:51 GMT 7
// Ei se mitään, mullapa kesti vielä enemmän :S //
Päätään selvitellen Gado kuunteli Roriakia. ”Kylki”, hän sai suustaan. Griippi alkoi saada taas tolkkua maailmasta, ja kaikki näytti selkeämmältä. Gado tajusi ettei Roriak ollut vastannut, mutta päätteli, ettei tämä olisi pahasti loukkaantunut. Griippi veti rauhallisesti henkeä ja yritti pysyä liikkumattomana, vaikka kyljen kipu tuntuikin. Gado kuitenkin käytti omaa periaatettaan. Jos kerran johonkin sattuu, se on sen paikan ongelma. Ainakin niin kauan, kunnes muu elimistö voi keskittyä sen hoitamiseen. Sama juttu päti melkein kaikessa. Jos ei jaksanut lentää, Gado usein ajatteli vain, että siivet eivät määränneet kuinka pitkä matka lennetään, vaan hän itse.
Koiras koitti pitää ajatuksensa kasassa, vaikka väsymys ja kipu painoivat. Ja onnistuikin jotenkuten. Hän ei enää halunnut nähdäkään karhua itsensä kimpussa, vain toisinpäin. Gado vannoi hiljaa mielessään, että seuraavan taistelun hän voittaisi ilman, että joka paikka vuotaisi verta tai olisi muuten murskana. Oli vastustaja kuka tai mikä tahansa.
|
|
|
Post by Sihiro on Apr 23, 2011 23:36:05 GMT 7
Roriark pisti huomiolle Gadon selkeät kivun merkit, ja alkoi samantien etsimään muististaan sopivia lääkekasveja. Kotkanruohosta voisi olla apua, mutta koska uros ei juurikaan tuntunut olevan hädissään tai muuten rauhoitusta tarvitsemassa, olisi se vähäisin lääketarpeista. Ei kuitenkaan koskaan ollut pahitteeksi kysyä itse potilaan mielipidettä. "Vai niin. Ajattelin antaa sinulle hieman kotkanruohoa vielä rauhoittamaan, muttet oikeastaan tunnut välttämättä tarvitsevan sitä. Luulisitko pärjääväsi ilman, vai haluatko että haen sitäkin?"
"Olisi myös piakkoin pakko lähtemään hieman yrttejä kipuusi taasen", Roriark tokaisi pienen tauon jälkeen. "Ellet sitten mieluummin kestä tuota sairaalalle asti", hän lisäsi vielä loppuun. Kuka ties jos uros ottaisi rennommin sitten hieman turvallisemmalla alueella.
|
|
|
Post by Sasa on Apr 24, 2011 15:38:47 GMT 7
Roriak kysyi kotkanruohosta, ja Gado tiesi heti mitä sanoa. Vaikka se tuoksuikin niin huumaavan hyvälle, se sumensi mieltä sen verran, ettei koiras sitä nyt tahtonut, ainakaan kun hän oli muutenkin niin uupunut, varmaan pyörtyisi tai nukahtaisi ikuisiksi ajoiksi. ”Pärjään ilmankin”, Gado sanoi. Puhuminen oli raskasta, jokaisella hengenvedolla tuntui siltä, kuin joku heittäisi siirtolohkareen kylkeen. Teki vain mieli olla hengittämättä. Se vain ei ollut järkevää tukehduttaa itseään.
”Kestän kyllä, jos sairaalaan ei ole pitkä matka.” griippi kähisi. Hänellä ei ollut minkäänlaista käsitystä sairaalan olinpaikasta, mutta olisi valmis raahautumaan sinnekin. Siellä saattaisi olla turvallisempaa, sillä Gado tarvitsisi turvallisempaa paikkaa toipuakseen sen verran, että voisi metsästää ja pitää huolen itsestään.
|
|
|
Post by Sihiro on Apr 24, 2011 19:19:25 GMT 7
"Siitä voi kyllä lentämättä tulla melkoinen matka. Sairaala on noin...", Roriark taukosi hetkeksi kun yritti hahmottaa mielessään suurinpiirteistä aikaa ja matkaa sairaalalle " kymmenen minuutin lentomatkan päässä, mutta kävellen siitä tulisi helposti parin tunnin homma, varsinkin noilla vammoilla. Paitsi jos siipesi on jokseenkin lentämiskunnossa tietenkin". Hän ei kyllä ollut kovin innoissaan että Gado lentäisi, mutta hei, ei se ollut hänen kehonsa eikä päätöksensä.
Hänestä oli ihan hyvä ettei uros halunnut yrttejä. Se kipulääke mikä hänellä oli mielessä, ei oikein soveltunut kävelemiseen sillä se hämärsi hieman todellisuudentajua, eikä Roriark halunnut lihaksikasta Gadoa vierellensä mahdollisesti raivoamaan. Jokainen reagoi lääkkeisiin eri tavalla, eikä raivoava aarnikotka olisi uusi asia.
Adrenaliini kuohusi naaraassa vieläkin niin, ettei hän tahtonut huomata sitä syvää haavaa, joka salakavalasti pulppusi verta ulos hänen kyljestään.
// Ahaha, olen ilkeä //
|
|