mirim
Full Member
Posts: 231
|
Post by mirim on Mar 21, 2011 21:07:07 GMT 7
Brella kuunteli korva tarkkana Reinin suunnitelmaa kauriiden päiden menoksi. Naaras nyökkäsi myöntävästi muutaman kerran. "Lennän tuulen alle", nuori naaras totesi hiljaa. "Käydäänpä toimeen." Tämän sanottuaan Brella levitti siipensä auki ja liihotti tuulen mukana, loivasti maata kohti. Suhteellisen kauas kaurislaumasta lennettyään Brella kokosi siipiään ja laskeutui ääneti lumelle. Hän peruutti tiheän pajupensaikon suojiin. Helmenvalkeat pajunkissat olivat jo puhjenneet pajun oksille. Nyt Brella saattoi vain kyyristyi valmiina loikkaan ja odottaa Reinin hoitavan hommansa.
Kaikki aistinsa Brella oli keskittänyt metsästykseen. Kuuluiko sorkkien taontaa lunta vasten? Näkyikö johtavasta uroskauriista vilhadustakaan? Mitä hajuja tuuli toi mukanaan? Vaikka utelias ja uhkarohkea tiainen lirkutti naaraan korvan juuressa pajun oksalla, ei hänen katseensa vaellellut. "Toivottavasti Rein onnistuu tässä", Brella kuiskasi äärettömän hiljaa. Tiainen hiljeni, lauloi varoituslaulunsa ja räpytteli nopeasti tiehensä. Oli jälleen hiljaista.
|
|
|
Post by raccoon on Mar 22, 2011 13:00:55 GMT 7
Hypatia, Rein, murhasta epäilty... Hypatia ei olisi muistanut enää edes omaa nimeään. Sen identiteetti vaipui hitaasti unohduksiin sen itsensä huomaamatta ja jäljelle jäi vain tämä hetki. Metsästys. Brella liihotteli pajupensaikkoon. Jatko riippuisi nyt Hypatiasta. Se odotti hetken ja tarkkaili kauriita silmä kovana. Aikaisemminkin harhaillut vasaton kauris otti jälleen tyhmästi pari askelta kauemmas. Silloin Hypatia ei enää odottanut vaan ryntäsi eteenpäin siivet levitettyinä, niin hurjasti ja väkivaltaisesti kuin vain osasi. Se päästi ilmoille korviasärkevän kiljaisun ja ponkaisi jaloillaan vielä viimeisen kerran kalliosta vauhtia ennen kuin lähti nopeaan kiitoon alaspäin. Vedet kihosivat sen silmiin, mutta silti se näki hämmästyttävän selkeästi, kuinka kauriit lähtivät pakokauhussaan juoksemaan suoraan Brellaa päin. Hypatiaan iski ensimmäisen kerran epäilys. Jos ne juoksisivat suoraan pajupensaaseen... Huh, eivät ne nyt niin tyhmiä olisi! Toivottavasti. Tämä oli ehdottomasti Hypatian inhokkivaihe metsästyksessä: se vaihe, minkä aikana oli mahdotonta pitää kaikkia lankoja käpälöissään ja nykiä niistä tahtonsa mukaan. Vaikka ne odottamiseen kuluvat hetket tuntuivatkin uskomattoman pitkiltä, niin Hypatia tiesi ettei aikaa kulunut sen enempää kuin kymmenkunta lyhykäistä sekuntia. Mutta Brella olisi silti voinut hieman kiirehtiä, ihan Hypatian mielenterveyden takia.
|
|
mirim
Full Member
Posts: 231
|
Post by mirim on Mar 22, 2011 23:02:28 GMT 7
Hiljaisuutta ei kestänyt kauan. Ilmaan kiiri, mitä luultavimmin, Reinin sotahuuto. Sitä seurasi lintujen hätähuudot ja takaa-ajetun kaurislauman nopeat askeleet, suoraan kohti Brellaa. Nuorukainen kyyristyi valmiina hyppyyn ja kurkisteli pajukon läpi, kuinka kauriit juoksivat lähemmäs ja lähemmäs Brellaa. Harvoin naaras oli metsästänyt tähän tapaan, hyökkäämään kohti juoksevan uhrin kimppuun, mutta epäilyksille ei saanut jättää tilaa. Uroskauriin laukattua ohi Brella loikkasi vaiston varaisesti perässä kiitäneen naaraan kurkkuun. Kauriin hämmästynyt rääkäisy antoi lisää vauhtia lauman muille jäsenille. 'Raakaa peliä...' Brella tuumasi painiessaan kauriin kanssa. Vahvalla liikkeellä sinisiipi mursi kauriin niskan, piteli päätä vielä hetken ja kiipesi sitten kauriin kyljeltä maahan. Nokka tiukasti eläimen niskassa Brella lähti raahaamaan kaurista sen tulo suuntaan. Taistelun timmellyksessä kauris oli saanut mukiloitua myös aarnikotkaa hiukan, muttei aristavaa jalkaa pahemmin. Naaras näki seuralaisensa kauempana ja veti ruumista vielä hiukan nopeammin. Karhealle kauriin karvalle alkoi tihkua pienistä haavoista lämmintä verta, jotka jättivät punaiset jäljet hankeen. Brella pudotti elottoman kauriin pään Reinin jalkojen juureen. Onnistumisen ilon hymy levisi nuoren aarnikotkan kasvoille. "Kiitos", Brella totesi iloisesti, täydellistä syytä kiitokseen tietämättä.
|
|
|
Post by raccoon on Mar 23, 2011 0:03:08 GMT 7
Hypatia katseli pienen välimatkan päästä, kuinka Brella hyppäsi naaraan kimppuun ja... Hypatia käänsi päänsä. Ei, sen ei varsinaisesti käynyt sääliksi kaurista, mutta se ei halunnut nähdä eläimen viimeistä kamppailua, joka käytiin voittamatonta vihollista, itse kuolemaa, vastaan. Kauriin sijasta Hypatia siis katseli kaikkea muuta. Muut laumalaiset ryntäsivät hurjaa vauhtia alaspäin viettävään metsään ja niiden varjot levittäytyivät pitkinä auringon ensisäteiden tunkeutuessa väkisin esiin taivaanrannasta. Hypatian teki mieli pidättää henkeään ja niin se tekikin: kauriiden ohuet, hennot jalat näyttivät niin heikoilta ja epävarmoilta loikkiessaan epäinhimillisen nopeasti eteenpäin kivikkoisessa maastossa, aavemaisen äänettömästi. Mutta kaatuiko yksikään kauris, edes se pieni vasa? Ei, eipä tosiaan. Hypatia kääntyi poispäin vasta, kun lauma oli mennä pinkonut varmasti viimeistä myöten oranssina hohtavan metsän siimekseen. Ja silloin se näki liikahduksen metsän niissä varjoissa, joita edes aurinko ei pystyisi ainakaan hetkeen valaisemaan. Hypatia jäi katsomaan silmät sirrillään hämärään, muttei kyennyt enää erottamaan sieltä yhtään mitään. Silloin Brella laski kauriin ruumiin aivan Hypatian jalkojen juureen, ja hetki oli ohi, vaikka sen muisto viipyilikin Hypatian kasvojen hämääntyneessä ilmeessä ja silmien levottomassa häivähdyksessä.
"Ole hyvä ja kiitos itsellesi", Hypatia vastasi Brellan yllättävään kiitokseen toinen kulmakarva koholla mutta hymyillen. Tämä Brella-tyttönen... Ei se ollut ollenkaan tyhmempi. Älykäs, kyllä vain ja hyvätapainenkin. Sitten Hypatian mieli päätti, että oli aika ottaa päivittäinen itsesääli- ja minulla-on-huono-omatunto-annos. Niin, eihän Hypatia ollut ansainnut Brellan ystävällisyyttä, puhumattakaan ystävyydestä. Hypatian katsoessa ympärilleen, tällä kertaa häpeällisenä, se huomasi taas metsässä liikettä. Voisiko se olla hirvi? Ei, kyllä se oli selvästi pienempi. Ilves? Ei, nekin yleensä karttoivat kotkia. Silti Hypatian mieleen ujuttautui pakokauhun poikanen. "Brella, tämä on ollut aivan mahtavaa, mutta minun täytyy nyt mennä", Hypatia otti jo askeleen taaksepäin. "Hymyillään kun tavataan, eikö niin?" Naaras oli hyvinkin tietoinen poistumisensa tökeröydestä ja töykeydestä, mutta sitä pelotti. Paljon. Jokainen, joka on pelännyt jotain näennäisesti vaaratonta asiaa, tietää, kuinka se pelko saattaa olla jopa aiheellista ja oikeutettua pelkoa voimakkaampaa. Jälkimmäisessä tapauksessa sentään tiesi, mitä pelkäsi. Nyt Hypatia ei ehtinyt hädältään kiinnostua edes kauriista. Se metsästäisi itse jotain sitten myöhemmin tai ehkä vierailisi Brellan mahdollisesti jättämällä ruholla. Nyt oli kiire.
// Loppu taitaa jo lähestyä..? //
|
|
mirim
Full Member
Posts: 231
|
Post by mirim on Mar 23, 2011 20:39:17 GMT 7
Valkea naaras vaikutti poissaolevalta, vaikkakin onnistui kiittämään Brellaa. Yhdessa kaadettu kauriskaan ei enää kiinnostanut Reiniä. Brella pähkäili syitä naaraan uudelle mielialanmuutokselle. Oliko se Brellan syy? Nuori naaras oli hämillään ja varmasti näyttikin siltä. Hän seurasi suu raollaan, kun Rein lähti hitaasti peruuttamaan, kehui Brellan seuraa, "Hymyillään kun tavataan". "Ah juu samat sanat, kiitos ja juu hymyillään", Brella sönkötti ja hymyili nopeasti lopetettuaan. Sinisiipi tarttui nahkaremmihin ja alkoi selvitellä niitä. Metsästäessä remmit menivät aina solmulle. "Näkemisiin, Rein", nuorikko huikkasi Reinille kuitenkaan nostamatta katsettaan naruistaan. //Juu ei tähän varmastikaan enää kahta vuoroa enempää tuu vaii? //
|
|
|
Post by raccoon on Mar 23, 2011 23:54:39 GMT 7
Hypatia huomasi etäisesti kenties jopa vaivaannuttaneensa Brellan, mutta se panikoi. Sydän jyskytti rinnassa ja... voi herran jestas, miten Hypatiaa huimasi. Oliko se saamassa jonkin kohtauksen? Sen verran Hypatia sentään ymmärsi edelleen, että tajusi pelätä sitäkin. "Ja anteeksi", Hypatia ei ollut ihan varma, sanoiko sen ääneen, muotoiliko sanan vain suullaan vai oliko se tulossa oikeasti hulluksi. Hypatia käänsi kokonaan selkänsä Brellalle ja kauriille, joka oli alkanut kuvottaa sitä. Se hyppäsi suoraan lentoon ja kohosi ylös, korkeuksiin. Kylmä viima selvitti hieman sen päätä, eikä se enää pelännyt pyörtyvänsä, vaikka se oli vieläkin erottavinaan veren tympeän lemun alapuoleltaan. Nyt oli sen aika poistui näyttämöltä, antaa Brellan unohtaa koko välikohtaus ja vetäytyä miettimään asioita.
Hypatia huomasi lentävänsä suoraan kotiluolaansa, koska koti se sille nyt oli. Se heitti kuolleen ketun toistaiseksi kajoamattoman raadon ulos luolasta ja asettui makuulle suuaukon lähettyville. Se oli aina vain väsyneempi. Mutta uni ei tullut. Niinpä Hypatia odotti. Eipä se muutakaan voinut tehdä. Kuin odottaa. Odottaa.
// Siispä kiitän pelistä (: //
|
|
mirim
Full Member
Posts: 231
|
Post by mirim on Mar 24, 2011 21:58:33 GMT 7
Nuori naaras seurasi katseellaan, kuinka Rein kohosi siivilleen ja kaarsi pois. Aurinko häikäisi sinisiä silmiä, joten Brellan oli käännettävä katse pois. "Eipä tuo mitään", hän totesi hiljaa. 'Siinäpä vasta kummallinen aarnikotka, mutta kaikkea hyvää hänelle!' Brella ajatteli. Hetken ajan naaras aikoi jättää edes osan kauriista Reinille. Hän oli vaikuttanut vähän heikolta, jospas Rein tulisi hakemaan ruokaa. Sitten Brella ravisti päätään, hän ei kyllä ollut mikään ahma, joka piilottaa ruokaa. Tuossa tuokiossa kauriin jalkojen ympäri oli punottu nahkaremmit, joilla saalis olisi hiukan helpompi kantaa. Brella kiipesi vaivalloisesti suuren koivun oksalle, levitti siipensä ja alkoi välittömästi räpytellä siipiään. Painava ruho vaikeutti lentoa, mutta naaras oli tottunut siihen. Sinisiipi pääsikin ilmaan, ensin puiden latvojen korkeudelle, sinne, missä puuskat heittelivät heikompia, sitten se kohosi vielä korkeammalle. Nyt ilmavirrat hoitivat suurelta osin lentotyön. Brellan taakse jäi kummallinen tapaaminen Reinin kanssa, sekä Kiljuvan kotkan kallio. "Nyt takaisin lauman luokse", Brella kuiskasi.
//Juu samat sanat : )//
|
|