Päiväsokea ja seppä.

[Mäyrä]

Fagur tepasteli keskellä suurta kuusi metsää. Hän oli edellisenä iltana lähtenyt sepän pajastaan iltalennolle, joka oli totisesti venynyt. Hän oli ajatellut, että ei hänen tarvitse mennä suoraan pesäänsä, koska siellä ei ole ketään häntä odottamassakaan. Jääräpäisyyksissään ja uhmakkaasti hän oli päättänyt hetken mielijohteesta lentää Darwinin metsään asti. Nyt hän oli poikki joten hän päätti levätä hetken metsässä kävellen, ennen kuin lähtisi takaisin kotiin. Yö oli kääntynyt jo aamuksi ja Fagur sadatteli hieman itseään. *Typerä tempaus..* Metsässä oli vielä hämärää, ekä hän juurikaan nähnyt viittä metriä pidemmälle puiden mustien varjojen vuoksi. Fagur säikähti oravaa joka yhtäkkiä hyppäsi puuhun rapistellen sen kuorta. Orava jäi tuijottamaan Faguria vanha käpy suussaan. Seppä oli hieman pahalla tuulella, joten se ärähti oravalle kostoksi. Metsässä oli onneksi vielä tyyntä. Tuuli alkaisi varmaan hieomaan herran ohutta sulkapeitettä taas päivemmällä.
Fagur tuijotti lumista hankea kävellessään. Valvottu yö alkoi tuntua päänsärkynä. "En ole syönytkään mitään, perhana." Fagur murahti ääneen ja kohotti katseensa kohti puiden latvoja ja venytteli niskaansa. Fagur ei ollut kovinkaan hyvä metsästäjä. Hän on aina onnistunut jotenkin välttämään sen tehtävän. Pikku nisäkkäitä ja lintuja hän silloin tällöin napsii, jos osuvat tielle.
Fagur kuuli puron vaimeaa lipatusta jostain läheltä. Hän lähti kulkemaan ääntä kohti ja toivoi löytävänsä sieltä jonkin epäonnekkaan pikku suupalan.


//Aloitetaan nyt tällä ::P//

[Chryseis]

Velcia oli juonut kyllikseen ja asettunut maahan puron rannalle. Sokea naaras oli kuunnellut kirkasvetisen puron heleää solinaa jo jonkin aikaa ja oli vajonnut syvälle maan ja veden energiavirtoihin.
Siinä samassa Tulenkajon mitäännäkemättömille verkkokalvoille piirtyi utuinen ja vain sinisen ja harmaan sävyinen kuva sata metriä kauempana käyskentelevästä kauriista. Samoin kuin siilistä joka taapersi lähellä maan pintaa möyrivän madon limaisen hajun perässä.
Samoihin aikoihin kun siili viimein sai herkkupalansa tongittua maan mullasta nosti Velcia korvansa valppaina pystyyn. Hän oli aivan varmasti kuullut jonkun astelevan lähellä ja samoin tein rauhallisesti paikallaan kuunteleva naaras keskitti jäljellä olevat aistinsa äänen suuntaan.
Velcia saikin pian eriteltyä tulijan auran kuuluvaksi aarnikotkakoiraalle. Värähtelyistä päätellen toisella oli hieman nälkä.
Se sai jostian syystä Velcian suupielet hieman kohoamaan. Ehkä siksi että nälkä kierteli pienenä myös naaraan omassa vatsassa kun hän oli ajatellut asiaa syvemmin.
Velcia oli selin tulijaan, ei kovinkaan kaukana siitä kohdasta mistä tuo ehkä tulisi metsästä puron rantaan. Näkyville, joku toinen ehkä ajattelisi. Mutta ei Velcia, ei ainakaan päivisin, saati sitten tähän aikaan aamusta - yöhön olisi vielä pitkä aika.
Tulija ei vaikuttanut Velciasta mitenkään uhkaavalta, joten naaras jäi paikalleen pää hieman toisen tulosuuntan kääntyneenä, sokeat silmät kiinni.

//Hoho. Sori jätin sulle keskustelun alottamisen :'D Ehkä. Jos se vielä alkaa~

[Mäyrä]

Fagur laahusti kohti puron ääntä. Koiraan katse oli maassa ja hän nosti katsettaan vain sen verran, että näki väistellä puita ja isoimpia kiviä. Puro oli jo lähellä ja Fagurin silmät alkoivat painua askel askeleelta enemmän kiinni. Kotkan hengitys syveni.
Puro oli noin viiden metrin päässä kun Fagur havahtui ja nosti päänsä ja avasi hopeiset silmänsä ammolleen nähdäkseen paremmin. Tumman sävyinen kotka seisoi puron reunalla, aivan Fagurin lähellä. Fagur seisoi hievahtamatta ja nielaisi. *Kylläpä säikähdinkin* se ajatteli rauhallisesti mielessään. "Anteeksi." Fagur naurahti. "En huomannut sinua lainkaan." Fagur hymyili hämärässä ja rentoutti lihaksensa. Hän vilkaisi hieman ympärilleen, kuin varmistaakseen oliko paikalla toisen lisäksi muitakin. Fagur oli hieman varautunut, koska oli niin kaukana kotoa. Seppä laski päänsä alemmas kävellessään puron reinalle. Ennen kuin hän hörppäsi puron kylmää vettä, kotka vilkaisi sivusilmällään toista kotkaa, jonka päätteli naaraaksi. *Ei vaikuta pahalta tyypiltä.*
Vesi oli kylmää ja se maistui todella virkistävältä. Fagur päätti työntää kasvonsa kokonaan vielä hieman hyiseen puroon virkistääkseen aistejaan. Fagur nosti päänsä taas ryhdikkäästi ja pörhisti sulkiaan. Koiras katsoi taas toista ja hymyili hieman kuin odottaen jotain.

[Chryseis]

Velcia aukaisi silmänsä ja hymyili kun tunsi toisen katseen itsessään. Koiraan pahoiteltua Velcia rauhoittui vielä enemmän ja laski takapuolensa hieman kostealle sammalmättäälle.
"Eipä mitään, ethän sinä minua päin kuitenkaan ollut kävelemässä", Velcia sanoi ja käänsi näkemättömän katseensa toisen suuntaan. Eihän siitä mitään hyötyä ollut, mutta oli kohteliaampaa katsoa sitä jolle puhui. Velica näki vieraan koiraan siluetin pyörteilevänä, tiheänä usvana ja se seistä nökötti hetken paikallaan puron edessä, jonka Velcia näki lähestulkoon violettina nauhana.
Pulpahduksesta päätellen koiras kastoi koko päänsä hyiseen veteen.
'Hyh, se oli kyllä niin kylmää ettei minua heti saisi tekemään tuota...', Velcia ajatteli ja hääsi kylmät väreet vaivihkaisella ravistuksella juoksemasta pitkin selkärankaansa.
"Huh, eikö pääkoppasi jäädy moisesta?" Velcia naurahti. "Minun korvani todennäköisesti kohmettuisivat ja seuraavan yöpakkasen tullen ne varmasti napsahtaisivat poikki kuin jääpuikot."

[Mäyrä]

Fagur huomasi, että naaraan olemisessa oli jotain kummaa. Hän ei ollut kuitenkaan aivan varma mitä se oli.
Fagur naurahti toisen kommentoidessaan hänen virtaan pulahtamistaan. "Tässä vaiheessa se vain virkistää. Olen ollut valveilla koko yön ja minun pitäisi jo luultavasti olla taas kotona. Matka on aika pitkä." Fagur kertoi täysin tuntemattomalle naaraalle. Fagur meinasi istahtaa naaraan esimerkkiä noudattaen mutta päätti jäädä seisomaan. Sehän olisi merkki täydestä luottamuksesta. Mistä hän voisi tietää jos tämä olisikin ansa. Fagur ei ollut käynyt näillä seuduilla moneen vuoteen otettuaan isänsä paikan lauman seppänä. Naaraan olemuksessa oli jotain kummallista, ja naarashan on helppo syötti yksinäiselle koiraalle. Fagur vilkaisi taas pari kertaa ympärilleen silmiään siristellen. Metsässä oli vielä hämärää.
"Saanko udella nimeäsi?" Fagur kysyin naaraalta selvittääkseen hieman tämän motiivejaan olla jalkeilla tähän aikaan. Kovin usein tähän aikaan yön jälkeen, kukaan on ilman syytä pimeässä metsässä.

[Chryseis]

"Valvoit koko yön? En sitten olekaan ainoa..."
Velcia ei voinut sille mitään vaan antoi haukotuksen viimeinkin tulla ulos. Hän oli pidätellyt sitä jo pitkään. Aikaisen aamun metsän ilma oli hyvin raikas ja Velcia hengitti sitä sisuksiinsa kevein mielin. Samalla, enemmänkin omaksi huvikseen, hän mietti mahtoiko toinen kuulua jompaan kumpaan laumoista.
"Nimeni?" Velcialla meni hetki miettiä. Kovinkaan moni ei ollut vaivautunut kysymään sokeana tepastelevan aarnikotkan nimeä. "Aivan, Velciaksi minua on kutsuttu." Tulenkajo haukotteli taas makeasti, olihan hän kuitenkin ollut melkein koko yön valveilla, liitänyt termiikeillä ympäri saarta ja katsellut nukkuvaa seutua.
Väsymykseltään Tulenkajo kyllä tunsi toisen kummastuneisuuden. Se tuntui vähän samalta kuin olisi seissyt lammen rannalla ja hennot aallot olisivat liplattaneet jalkoja vasten. Hetkiseksi Velcia sulki sokeat silmänsä ja pian aukaisi ne ja napitti niillä aikalailla koiraan silmien tasalle.
"Ei tuollaisen sepänkörilään tarvitse olla yhtään levoton minun vuokseni", Velcia naurahti. Seppä oli arvaus, käsityöläinenkin toinen olisi hyvin voinut olla. Kuitenkin vaalean koiraan etujalat viestivät vahvasti (kirjaimellisestikin) että toinen saattoi hyvinkin olla ammatiltaan seppä. "Ah, tosiaan. Jos ihmettelet näitä kummallisia arvauksiani... Olen sokea päivänvalon aikaan ja näinollen näen vähän eri asioita kuin mitä näkevillä silmillä huomaa."

[Mäyrä]

Fagur hämmästyi ensin kun toinen kutsui tätä sepäksi, edes tietämättä asiasta. Fagurin sydämen lyönnit tihenivät ja hän siristi hieman silmiään tutkaillakseen naarasta. Naaras oli kertonut nimensäkin mutta adrenaliinin pieni ryöpsähdys sai Fagurin unohtamaan sen saman tien. Fagur oli sekunnin sadasosan ajan varma, että kohta joku hyökkäisi tämän niskaan. Sepän selkäpiitä karmi. Sitä ei kestänyt kuitenkaan kauaa, kun naaras kertoi jo selityksen "kummallisuudelleen". *Hän on sokea! Olinpa hölmö*, Fagur ajatteli ja nolostui saman tien. Koiras painoin katseensa maahan ja naurahti anteeksi pyytäen. Hän huokaisi kuin helpotuksekseen ja katsoi taas naarasta silmiin. *Olisihan noista silmistä jo pitänyt huomata*, Fagur sätti itseään. "Anteeksi, en todellakaan tajunnut. Olin hetken täysin varma, että olen astunut ansaan." Fagur pahoitteli jälleen tökeröyttään. Metsän valo lisääntyi pikkuhiljaa ja nyt Fagur jo huomasi naaraan pienen pienet pupillit. Fagur oli nuorempana nähnyt matkoillaan kaikenlaista, eikä epäillyt hetkeäkään naaraan silmiä korvaavaa kykyä.
"Minun nimeni on Fagur, ja kyllä, olen laumani seppä. Olet taitava." Fagur esitteli viimein itsensä ja renteutui lopulta. "Ja anteeksi taas, unohdin jo nimesi. Kuka olitkaan? Ja saanko udella laumaasi?" Fagur tiedusteli pehmeällä äänellään ja nosti korkean töyhtön pystyyn uteliaisuuden merkiksi. Fagurkin istahti jo alas ja katseli naaraan koko olemusta.

[Chryseis]

Velcia kuunteli puron liplatuksen ohessa myös aarnikotkakoiraan anteeksipyyntöä, minkä loppu sai hieman yliväsyneen Tulenkajon nauramaan hetken. Naaras ensin hekotteli hiljaa ja sitten päästi muutaman kunnon naurahduksen ilmoille.
"Suotta pyytelet anteeksi. Kenenkään otsassa ei lue 'olen sokea' ja näinollen sen saa selville vasta ajan kanssa. Ja anteeksi huvittuneisuuteni, siitä on pitkä aika kun kukaan on saanut minusta uhkaavaa kuvaa..." naaras vielä naurahti pienesti lauseensa loppuun.
Velcia laskeutui istuma-asennosta makuulteen sammaleiselle metsämaalle ja haukotteli taas. Hänen vatsansa heitti valittavan nälänurahduksensa vaimeana ainakin naaraan omiin korviin.
"Kiitos, on tullut muutama vuosi harjoiteltua. Ensimmäisillä arvauksillani oli tapana mennä pahasti metsään... Velcia, Velcia Tulenkajo." Koiras vaikutti omalla tavallaan huvittavalta hermoilultaan ja unohti vielä nimenkin. "Olen laumaton kulkija, syntyjäni Gerbéroksesta, vaikka tuskin sillä enää tässä vaiheessa mitään väliä on... kukaan siellä tuskin enää edes muistaa minua."
Aurinko pääsi jo hieman enemmän heittämään säteitään metsän puiden lomitse maahankin asti ja kotkien vieressä litisevä puro sai hopeisen hohteen. Toisella puolella ja hieman alavirtaan siili lipitti vettä.

//Voiko turhempaa lopetusta ollakaan :'D Eih, olen taas siilituulella xD

[Mäyrä]

*Velcia Tulenkajo, hieno nimi* Fagur ajatteli ja katseli naarasta. "Laumaton? Olen itsekin aikoinaan ollut laumaton tavallaan. Kiertelin saarta ja vietin melkoisen huoletonta elämää." Fagur naurahti taas ja vilkaisi maahan. "Olosuhteiden pakosta palasin kuitenkin laumaani. Siis Theoderiin. Olen nyt pitkästä aikaa käymässä näillä seuduilla". Fagur kertoi hieman yllättävänkin yksityiskohtaisesti Velcialle itsestään. Ehkä se johtui siitä, että Fagur tunsi pienen kateuden pistoksen ja vapauden kaipuun kuullessaan Velcian olevan laumaton. "Ehkä sitten taas eläkkeellä" Fagur sanoi naurahtaen. Vitsihän se oli. Seppä ei uskonut jäävänsä eläkkeelle kovinkaan pian. Päin vastoin, hän varmaan tekisi sepän työtä kunnes kopsahtaisi pajansa lattiaa vasten.
Fagur kuuli aikaisemmin kuinka Velcian vatsa narahti hiljaa. Hänen omansakin kipristeli jo nälästä tiheään tahtiin. "Pysähdyin tähän metsään itseasiassa pienen suupalan toivossa, ennen kuin jatkan matkaa takaisin kotiin. Satutko tietämään jotain hiiren tai linnun pesää? Olen onneton metsästäjä joten tarvitsen usein apua jopa jyrsijöiden löytämiseen" Fagur naurahti taas hieman hermostuneesti. Häntä jokseenkin hävetti oma kyvyttömyytensä metsästäjänä.

[[anteeksi, etten oo kirjotellu enkä ilmotellu mitään! :C hyvin pahoillaan on hän!]]

[Chryseis]

Vai oli koiras tumpelo metsästämisessä? Mikäli se lähistöllä hiljattain liikkunut kauris olisi vielä paikalla voisipa olla että ei tarvitsisi etsiä pikkupurtavaa. Kauriin lihasta riittäisi kyllä molemmille.
"Hmm... enpä tiedä. Jätetään hiiret rauhaan, lähistöllä saattaa vielä liikkua kauris." Naaras sulki silmänsä ja keskittyi lähiympäristöön. "Jep. siellähän se. Tuskin kahdeksankymmenen metrin päässä. Voisin yrittää hiipiä sen taakse ja ajaa sitä purolle päin. Olen melko varma että seppä osaa pitää meteliä? Voisit yrittää säikäyttää sen ja saada sen kääntymään takaisin minuun päin ja naps, se olisi kiikissä. Ehkä. En tiedä... Voisihan sitä kokeilla..." Velcia katsahti toiseen ankean näkemättömillä silmillään. "Vai mitä sanot? Jos kerran olet tien päällä kannattaisi varmaan täyttää vataa ihan kokonaan. Hiiret eivät pidä nälkää kauan."
Tulenkajo huomasi puhuessaan nälän vahvistuman ja kun naaras puhui hiiristä hänen vatsansa päästi korkean ja valittavan urahduksen. Aarnikotka liikutteli jalkojaan ja laskosti siipensä paremmin kyljilleen.

//Anteeksi hillitön kesto ja viestin avuton lyhyys! Ropeinspis katosi joksikin aika mutta nyt se löytyi.... tosin sitä ei huomaa tästä :'D Lupaan ja vannon että en enää jumittele näin pahasti. Ugh.

[Mäyrä]

[[Äh on pahasti venähtänyt :( Pahoillani olen. yritän ottaa itseäni niskasta kiinni!]]

Fagur kuuntelin Velcian suunnitelman ja oli vakuuttunut. Ei hän itse olisi keksinyt parempaa. Ja vaikka Fagurin osuus suunnitelmasta olikin aika pieni, häntä silti jännitti hieman. Hän ei muistanut milloin olisi viimeksi osallistunut kaniinia isomman saaliin kaatamiseen. Fagur tunsi jopa innostuvansa. "Loistava suunnitelma! Odottelenko minä vain tässä ja säikytän sitten elukan takaisin? En kai minä tätä voi tyriä, haha?" Fagur naurahti kysyessään viimeisen kysymyksen lähinnä itseltään. Fagur nousi jaloilleen ja pörhisti sulkapeitettään. Hän ei lähes malttanut odottaa.

[[kauhean lyhyt aaaarrgh D: ]]

[Chryseis]

Tulenkajo naurahti avoimesti, mitä suotta ilonpuuskaa peittelemään, kun aikuinen koiras vaikutti niin innokkaalta.
"Juuri niin. Ja säikäytäkin kunnolla, muuten voit jäädä jalkoihin" naaras puhui loppulauseen kujeilevalla, melkein laulavaisella äänellä. "Mutta älä huoli siitä kauriista, se aiheuttaa korkeintaan mustelman. Jos et saa sitä kääntymään, hyppää vaikka puun taakse etten minä tallo sinua jalkoihini kun ryntään sen perään!" Tulenkajo kiusasi seppää, mutta uskoi kyllä toisen onnistuvan.
"Kunhan kiusaan. Hyvin se menee", Tulenkajo heilautti leikkisästi päätään ja saman tien hyppäsi sulavasti puron yli toisen puolen puiden varjoihin.

Aarnikotkan oli suorastaa naurettavan helppo hiipiä mustan turkkinsa ja hiljaisen askelluksensa turvin kauriin taakse. Vaaniessaan Velcia tajusi miettivänsä olisiko tämä ollut vaikeampaa, jos ympäristöä olisi pitänyt tarkkailla silmillä. Tulenkajo totesi sokeuden olevan etu. Aarnitkotka tutkiskeli puiden ja muiden esteiden sijainteja ettei olisi juossut niitä päin - niinkin oli usein käynyt.
Velcia päästi tahallaan pienen naksahdusta muistuttavan äänin, jotta saalis havahtuisi. Heti kun eläin otti pienen askeleen puroa kohti, Tulenkajo sinkoutui piilostaan kuin luoti ja ajoi eläimen liikkeelle. Naaraalla ei ollut yleensä tapana äännellä metsästäessään, mutta nyt lyhyt kotkan huudahdus kajahti ulos tämän nokasta merkiksi sepälle, että lounas oli tulossa kohti.

//Hehe >u< Ja kestoa pahoittelen ó.ò'''

[Mäyrä]

Fagur katsoi Velcian sulavan hypyn perään, kun tämä lähti totetuttamaan suunnitelmaa. Fagur ei voinut olla hämmästelemättä naaraan varmaa olemusta.
Velcia katosi näkyvistä ja Fagur tunsi taas jännittyvänsä. Hän tuijotti Velcian meno suuntaan ja pysyi niin vaiti kun vain kykeni. Fagurin oma sydän hakkasi kylläkin niin lujaa, että hän oli varma kaikkien sadan metrin säteellä olevien kuulevan sen.
Fagur seisoi hievahtamattakaan korvat pystyssä kuunnellen metsää. Hän kuuli pitkältä tuntuvan ajan verran vain puron solinan ja liplatuksen. Seppä säpsähti rajusti kun kuuli Velcian tekevän siirtonsa. Fagur pälyili hetken metsää yrittäen löytää katseellaan peuran, mutta eihän hänen ollut mahdollista sitä vielä havaita. Pian hän kuuli jo selvästi oksien katkeilevan ja kevyiden laukka askelten töminää metsän pohjaa vasten. Fagur kyyristyi alemmas valmiina loikkaamaan peuran eteen. Aivan hetken päästä hän havaitsi pienen vilahduksen puiden lomassa ja samalla tajusi peuran olleen häntä nokkellampi. Eläin nimittäin oli ohittamassa Faguria noin kymmenen metrin päästä. "Ei jestas!" Fagur parahti ja ponkaisi vasemmalleen niin ison loikan kun vain kykeni mutta peura oli jo huomannut hänet. Se käänsi kurssiaan ja loikki kovaa vauhtia Faguria karkuun ja seppä yritti pujotella puiden ja pensaiden välissä jo näin jahdin alussa kovasti läähättäen.
"Velcia! Velcia, se pääsee karkuun! Tule tänne! Perhana!" Fagur huusi jonnekkin päin metsää ja toivoi metsästys taitoisen kuulevan. Peura juoksi kohti tiheämpää pöpelikköä ja Fagur tiesi siipien avaamisen olevan turhaa.

[[Hoi kuinka aika on taas vierähtänyt!! Onko tämä paikka vielä olemassakaan? :D]]