Syökö kala

[kawaii]

>> Wankku tänne kiitos! : )) otsikko on random jee. <<

Ukkosen sähkönsiniset silmät tuijottivat varsin tarkkaavaisina merivedellistä jokea. Griipin korvat olivat kääntyneet kohti harmaata niskaa kielien keskittymisestä. Tällä hetkellä jonkun olisi ehkä ollut helppo yllättää sähkönokka, mutta Ailae ei jaksanut välittää asiasta. Se oli loppujen lopuksi varsin tietoinen, miksi sitä oltiin ruvettu kutsumaan Ukkoseksi. Naaras oli ehkä vasta päässyt vasta varhaisaikuisuudestaan yli, mutta se oli siltikin kokenut paljon. Menetyksiä, ylennyksiä. Joku olisi voinut sanoa sininokkaisen elämää varsin tylsäksi, sillä siitä puuttui ystävät. Ukkonen oli kuitenkin toista mieltä. Sillä ei ehkä ollut ketään, jolle se olisi voinut kertoa hihitellen ihastuksistaan, itkeä maailman kolhuja – mutta ei se tarvinnut niitä. Ilmankin pärjäsi. Tähänkin mennessä harmaa oli selvinnyt ilman.

Griippi havahtui kuitenkin ajatuksistaan, kun hopeakylkinen lohi loiskautti vettä merivedessä. Ukkonen ponnisti voimakkailla jaloillaan ja iski kyntensä kalaan, kun se seuraavan kerran ilmestyi pinnalle. Kynnet lävistivät hopeiset kyljet leikiten. Kala oli keskikokoista lohta hiukan suurempi, mutta griippi sai sen kaikesta huolimatta tuotua takaisin rantaan.

Harmaa kävi makoilemaan rantaan ajatuksissaan.

>> Äh sori, en tiedä oikeasti mitään lohista yhtään mitään, joten saattaapi olla aika lailla täyttä potaskaa tuo kalastusosio :'D <<

[wankku]

Romuluinen pää kohosi eturaajojen välistä yhtenä nykäisynä, kun molskahdus kävi lähituntumassa. Sieraimet vetivät kirpeää alkukevään viimaa syvälle keuhkoihin, mutta seassa oli hienoinen havujen tuoksu. Se toki johtui siitä, että sinertävänmusta koiras makasi kahden tiivisoksaisen kuusen alla kylmää tuulta paossa.
Berserk työntyi ulos väliaikaisesta majapaikastaan ja kohosi jaloilleen. Vailla kiirettä aarnikotka venytteli siipiään ja muita jäseniään samalla tarkastellen ympäristöään. Hän ei ollut yösydännä viitsiytynyt sen kummemmin käymään läpi paikkaa minne oli leiriytynyt, mutta näin valoiseen aikaan ei Halkaisijan varella kituuttava metsikkönpahainen sen kummoisempi paikka ollut kuin mikään muukaan. Sitä paitsi matka takaisin omalle pesälle olisi vienyt liian kauan eikä pimeydessä ollut järin hääppöistä lennellä.

Kotkakoiraan nokka kääntyi hitaasti suuntaan mistä aistit olivat aikaisemmin jonkun läsnäolon huomanneet. Haju oli kevyt ja se sekoittui voimakkaasti suolaiselta haisevaan meriveteen mikä Halkaisijassa virtasi, mutta silti Berserk oli aavistavinaan toisen olevan naaras ja oman lauman edustajia. Hopeiset silmät tarkkailivat maisemaa vielä hetken ja sitten koiras lähti hitaasti ja hiljaa etenemään vieraan suuntaan.
Ei aikaakaan, kun musta aarnikotka sai eteensä näyn missä harmaapukuinen naaraskotka paksu lohi vierellään makoili. Berserk seisoi tuulta vasten ja näin hän sai yllin kyllin aikaa tarkastella vierasta ilman, että tämä kykeni häntä huomaamaan. Pistävä katse vaelsi aina sorjasta, mutta lihaksikkaasta varresta sinitupsuiseen häntään. Kyllä vanha sotilas oman laumansa kiivasluontoisen kenraalin tunnisti, vaikka ei tätä henkilökohtaisella tasolla koskaan ollut edes tavannutkaan.
Koiras astui lähemmäs ja antoi tahallaan ilmi itsensä rusauttamalla kyntensä kuivuneeseen oksaan. Hän jos kuka tiesi, ettei taistelukykyistä kotkaa saanut käydä yllättämään mikäli ei halunnut saada tämän kynsiä kurkkuunsa.
"Aamuja."

[kawaii]

Jostain kuului kevyt krunts. Ihan kuin joku olisi katkaissut oksan, joko tahallisesti tai tahallaan. Joku kurja theóderlainen olisi saattanut yrittää yllättää sininokkaisen kenraalin syömingit, mutta saattoihan kyseessä olla vahinkokin. Ailae käänsi kuitenkin aluksi korvansa kohti ääntä, jonka jälkeen kääntyi koko
Ukkosen silmiin osui griippiuros. Naaras haistoi toisessa nopeasti gerbéroslaisuutta, mutta tokihan toinen saattoi olla vain joku kurja huijari. Toisaalta, harmaansävyinen muisteli nähneensä arpikasvon joskus ennenkin. Heti ei naaras saanut uroksen nimeä päähän, vaikka se miettikin varsin kuumeisesti toisen tervehtiessä.

”Huomenta vain!”, griippi tervehti kohteliaaseen tapaan. Sinivarpainen käänsi kroppaansa paremmin kohti pistäväkatseista, vanhemmanpuoleista harmaakatsetta. Samassa se älysi, että kyseessä saattoi olla entinen soturi, nykyinen niiden kouluttaja, Berserk joku. Ukkonen ei ollut itse päässyt tai joutunut arpinokkaisen opetukseen, kun sille suotiin yksityisopetus. Eihän Risar voinut kuvitellakaan kunnianarvoista tytärtään johonkin tavallisten griippien joukkoon tavallisen griipin opetukseen. Siksi oli käynyt niinkin kivasti, että aluksi Ukkonen oli ollut isänsä opeissa ja seuraavaksi Sigrunin.
”Vaan korjaahan, jos olen väärässä, mutta eikös edessäni seiso itse Berserk Pahantappaja?”
Ukkonen kysäisi varsin keveään sävyyn. Harmaa ei paljastanut tunteitaan äänestä ja sanatkin olivat vain joutavaa sanahelinää. Plaa plaa ja sitä rataa.